Mistähän minä köyhä saisin sen digiboksin, josta tulisi meidän vanhaan telkkariin ja videoon eri kanavilta samaan aikaan ohjelmat, niin, ja sitten vielä tuohon matkatelkkariinkin kesällä? Lapset tahtoo katsoa usein vaikkapa samaan aikaan simpsoneita, kun tulee meikäläisen uutiset.
Pitääkö vaan kyykistellä syvempään ja niellä kaikki huononnus - en kyllä millään saa meidän budjettiin sovitettua sitä digiboksia tai boksikasaa, jossa olisi niitä ykkösiäkin ulostulossa pelkkien nollien sijaan. Satanenkin on jo markoissa 600.
Pitääkö vaan kyykistellä syvempään ja niellä kaikki huononnus - en kyllä millään saa meidän budjettiin sovitettua sitä digiboksia tai boksikasaa, jossa olisi niitä ykkösiäkin ulostulossa pelkkien nollien sijaan. Satanenkin on jo markoissa 600.
Vastaukset 7
Vanhimmat
viikonlopun baari keikka väliin.
luulet ihmisten haluavan rahaa?
Siksi että sillä saa tavaraa, digiboxejakin.
On ihan väärä luulo että rikkaalla ja köyhällä
ei kuuluisi eroa olla.
Rahahan kadottaisi täysin mielekkyytensä.
Eroa on, ja siksi minäkään en ajele Jaguaarilla.
Toisaalta, jos sinulta viedään elokuun jälkeen siitä autostasi vaikka hantin ja matkustajien penkit ja rajoitetaan käyttö polkuvoimaan, saattaapi vähän keittää... niistä saavutetuista eduista on aika karvasta luopua.
Vaan YLElläkin taitaa olla se yleishyödyllisyys ja sen tarkoitukset unohdettu, eli täytyy varmaan kyykistellä sitten. Sitä vaan, että kuitenkin saman verran varmaan maksanen lupamaksuja sitten edelleenkin... vähintään, luulisin.
syyskuun alun jälkeen ei oo digiboxia niin ei
tartte lupamaksujakaan maksaa.
Samoinkuin ei minun tuon manaamasi tilanteen jälkeen
tarvii bensaveroja maksella.
Mutta siinähän sitten ne saavutetut edut menivät. Voinhan tietenkin olla ilman niitä vaikka heti - teoriassa ja vaikkapa ilman sähköä, pankkitiliä ja vaatteitakin ym., siitähän riittää listaa, mutta se on sitten jo aivan oma aiheensa.
hintaan 49,90e.
Se on antennitalouksiin. Kaapelitalouksiin taisi olla 69e joku boxi.
Sitten kun minulla teoriassa vaikkapa on ne 3 digiboksia kotona jotenkin saatuna hankittua, ja yksi sen matkamyllyn mukana antennikäyttöön, niin häiritseekö niiden kotona olevien kaukosäätimet toistensa bokseja? Jos vaikka laitan videota varten ajastuksen siihen boksiin, niin voiko toista boksia käyttää tv:n katseluun sotkematta sen videon boksin kanavia ja ajoituksia ja päälläoloa? Hirvittää kyllä ihan ajatellakin kolme säädintä lisää nurkissa.