Olen tässä aina välillä pohtinut kysymystä onko tässä minun elämässä oikein mitään järkee?
Tässä esim. yhden viikon tapahtumat.
Työ:
Teen töitä 10 - 12 tuntia joka hemmetin arkipäivä, eikä sekään oikein tunnu riittävän. Ainoat lämpimät henkäykset jota tunnen on pomojen niskaan puhaltelu. Ok, tiedän ettei tämä ole jatkuva olotila, kun projekti on saatu päätökseen niin sitten ... alkaa tietysti toinen projekti. Kun saavutaan perjantai iltaan olen aivan poikki ja nukkumaan ajoissa. Mutta kyllä yksi kunnon yöuni auttaakin jo viikonlopun jaksamiseen eli ei kun lauantaina humputtelemaan.
Huvittelu:
Ajan esim. 160 km sivu, että pääsen ottamaan yhden oluen ja olemaan ihmisten ilmoilla (lue Setan bileet) noin viisi tuntia. Ja sitten ei muuta kuin taas auton rattiin ja kotiin on taas se 160 km. Eli "juhlimista" viisi tuntia ja autossa neljä tuntia.
Sunnuntaina vähän ulkoilua ja voi kun taas illalla väsyttää... Ja ei kun seuraava viikko alkuun.
Niin tällä palstalla ihmeteltiin miksi niin hiljaista. Itse en ainakaan välillä meinaa jaksaa sanoa kissaa, saati sitten kirjoitella jotakin järkevää. Kirjoitten nyt sitten vähemmän järkevää.
Tämän viikon oivallukseni on että tiedän mitä tarkoittavat sanat optimisti ja mikä on realismia. Optimisti on yhtä kuin haaveilija ja realismia on että elät aina vaan yksin ja haaveilet josko...
Tässä esim. yhden viikon tapahtumat.
Työ:
Teen töitä 10 - 12 tuntia joka hemmetin arkipäivä, eikä sekään oikein tunnu riittävän. Ainoat lämpimät henkäykset jota tunnen on pomojen niskaan puhaltelu. Ok, tiedän ettei tämä ole jatkuva olotila, kun projekti on saatu päätökseen niin sitten ... alkaa tietysti toinen projekti. Kun saavutaan perjantai iltaan olen aivan poikki ja nukkumaan ajoissa. Mutta kyllä yksi kunnon yöuni auttaakin jo viikonlopun jaksamiseen eli ei kun lauantaina humputtelemaan.
Huvittelu:
Ajan esim. 160 km sivu, että pääsen ottamaan yhden oluen ja olemaan ihmisten ilmoilla (lue Setan bileet) noin viisi tuntia. Ja sitten ei muuta kuin taas auton rattiin ja kotiin on taas se 160 km. Eli "juhlimista" viisi tuntia ja autossa neljä tuntia.
Sunnuntaina vähän ulkoilua ja voi kun taas illalla väsyttää... Ja ei kun seuraava viikko alkuun.
Niin tällä palstalla ihmeteltiin miksi niin hiljaista. Itse en ainakaan välillä meinaa jaksaa sanoa kissaa, saati sitten kirjoitella jotakin järkevää. Kirjoitten nyt sitten vähemmän järkevää.
Tämän viikon oivallukseni on että tiedän mitä tarkoittavat sanat optimisti ja mikä on realismia. Optimisti on yhtä kuin haaveilija ja realismia on että elät aina vaan yksin ja haaveilet josko...
Vastaukset 11
Vanhimmat
...camoon! Totta kyllä, että optimistisuus voi olla haaveilua jostain ihaanasta, mutta jatko-osa oli pessimismiä. Ei ole ollenkaan realistista se, että "elät aina vaan yksin".
Vaikka usko,toivo ja rakkaus välillä tahtookin hävitä taivaan tuuliin, niin aina on olemassa se mahdollisuus, todennäköisyys, että kohtaa jossain vaiheessa sen ihanan ja oikean ihmisen. Sellaisen, jota pitkinä työviikkoina on odotellut, viikonloppuisin haikaillut olusensa vieressä.
Realistisempaa on siis vakuuttaa itselleen, että hieno, mukava, empaattinen ihminen löytää ennen pitkää itselleen samanlaisen eksyneen kulkijan. Pitää vaan malttaa odottaa ja uskoa. Pakkohan se on, jokaisen, joka ei ole siihen ns. oikeaan vielä törmännyt.
Ihan pakko uskoa, ja tehdä sivussa muita juttuja, eihän sitä varmaan muuten jaksais - odottaa...
Pessimismi meinaa välillä pilkahdella, varsinkin kun on väsynyt. Uskonhan minä, "että hieno, mukava, empaattinen ihminen löytää ennen pitkää itselleen samanlaisen eksyneen kulkijan", ainakin melkein. Niin ja kyllä minä niitä muitakin juttuja teen tässä odotellessa. Eilen mm. tuli oltua rinteessä laskettelemassa ja täytyy myöntää, että ihan kivaa oli. Elämä jatkuu...
Oonpa iteki miettiny viime aikoina paljon tätä elämäntarkoitusta..
Oon vähän aikaa sitten valmistunu ja edelleen en oo saanu töitä. Oon hakenu todella moneen paikkaan, mutta ei tärppää. Oon jo aatellu luopuu kokonaan hommasta, välillä käy aika itsetuhoisetkin ajatukset mielessä..
No, ei tää työasia oo ainut "murhe". Mä oon huomannu, et oon eristäytyny aika hyvin muusta maailmasta. Eipä silti, vanhat kaverit on muuttanu pois ja uusia on vaikee saada kun ei oo mitään aktiviteettia elämässä. Oon kuin vanha eläkeläismummo jonka elämän keskipiste on tv.
Oma seksuaalisuus on kans yks asia mun elämässä joka on aina ollu mulle "mysteeri".. En oikein tiiä mikä oon (jos nyt ihmisiä tarttee luokitella..), mut kaipaan välillä älyttömästi ihmistä viereeni..
Mä haluaisin muuttaa muualle, mut töitä en tunnu saavan, ahistaa, pelottaa, itkettää mitä vaan.. Oon välillä ihan hukassa. Oon nuori ihminen, kaikki mahdollisuudet edessä, tai niinhän ne sanoo.. Haaveilen elämänmuutoksesta, tai oikeastaan siitä työpaikasta.
Eipä tästä sepustuksesta nyt varmaan mitään apua ole, mutta huomaa se, et on olemassa kohtalotovereita. Hoen vaan itelleni, et kyllä kaikki kääntyy joskus hyväksi ja välillä jopa uskonki siihen. Viime aikoina tosin on taas alkanu tuntuu siltä, että kaitpa mä oon sit yks niistä onnettomista suomalaisista, joilla ei tee mitään.
Sulla pieni onneton on nyt murhetta, mutta älä lannistu. Paljon mikään ei ihmiselämän arjessa kestä kovin pitkään. Jos onni tuntuu haihtuvan aivan liian nopeasti, niin se hyvä puoli vaihtelussa on, että menee ne riesatkin aikaa myöten. Tulee toisia onnen aiheita ja harmeja, mutta vanhoista pääsee.
Saat duunin, usko pois. Rakastetunkin ja sinua rakastetaan. Olet vielä niin nuori, ajattele sitä, älä ole armoton itsellesi. Ei kaikessa heti tarvitse onnistua, aikaa on. Mutta älä ihmeessä eristäydy, älä sitä tee. Suomen työllisyystilanne ei ole sinun syytäsi.
Hei, pää pystyyn. Kyllä se päivä paistaa vielä risukasaankin. Eli kyllä niitä töitä vielä löytyy sinullekin. Kun itse aikanaan valmistuin, en saanut heti töitä. Kävin jonkun työllisyyskurssin ja otin vastaan lyhytaikaisia töitä, kunnes viimein sain vakituisen työpaikan. Elä anna periksi. Onnea työnhakuun ja muutenkin elämään.
Sen nyt ainakin, että ei pidä ajatella, että ainoa tai tärkein "tarkoitus" elämässä on kumppanin löytyminen. Pitää jonkinlainen rauha ja tyytyväisyys löytää itsestään ja omista puuhistaan, harrastuksistaan. Ja jos löytää jonkun joskus, niin hyvä niin. Jos ei löydä ketään, niin sitten eletään niin.
Itse jäin työttömäksi pari viikkoa sitten ja toistaiseksi ei ole tiedossa mitään sillä rintamalla. Suoraan sanoen olen sittenkin ennemmin työtön ja rahaton, kuin tekisin puolivuorokautta stressaavaa työtä. Olenko laiska vai vain täysjärkinen näin ajatellessani? Kukin tehköön omat päätelmänsä.
Tyttöystävää tai mitään sen suuntaista ei ole ollut yli kolmeen vuoteen.
Minulla ei bileisiin olisi noin pitkä matka, mutta kun ei oikein huvita mennä, kyllästyttää se meininki.
Ja auto on rikki ja katsastamatta, eikä näillä näkymin ole varaakaan sitä laittaa kuntoon. Ja jos saakin sen kuntoon, niin taitaisi olla järkevintä myydä pois. =D
Semmosta se elämä on.
No joo, eihän se elämän ainoa ja tärkein "tarkoitus" ole kumppanin löytyminen. Mutta haaveillahan aina saa. Oman "rauhan" olen löytänyt ja kunhan saan vielä työasiat vähän rauhoitettua ja vähän huilattua niin eiköhän elämäkin taas näytä paljon valoisammalta.
Ethän vain itse ole antanut periksi?
täällä kanssa yksi haaveilija ja haahuilija. no, olen nytkin ihastunut, mutta ihastukseni kohde on minulle saavuttamaton. puhuimme juuri asiat selviksi, huomasimme että olisi pitänyt puhua ajat sitten. tässä sitä taas sitten itkeskellään ja nuollaan haavoja. tunteet ja järki ei aina kulje käsi kädessä.
Jatketaan vaan haaveiluja. Kyllä se joskus kolahtaa...
Teet rankkaa työpäivää, Lisbeth, etkö voisi kohtuullistaa? Tiedänhän minä nuo projektit, mutta olet neuvokas. Anna lahja itsellesi. Ajattele muutamaa niistä rasittavimmista työilmiöistä ja miten niitä teoriassa voi vähentää. Ja ala toteuttaa yhtä, vaikka helpointa. Lopultakin jokaisen on pidettävä huolta itsestä. Työpaikoilla on tyypillistä, että ahkera ja osaava saa yhä lisää hommia, kunnes joko nääntyy tai miettii toisen strategian. Tuttuja juttujahan nämä, mutta halusin vain pökätä sinua päätöksenteossa, kun selvästi nyt pohdiskelet.
Sinulta ja muilta Setan bileissä käyviltä kysyisin uteliaisuuttani, tutustutteko niissä helposti muihin? Minä en. Käynkin aika harvoin ja totta puhuakseni vierastan sen tapaista. Kovan musan yli ei viitsi karjua smooltookkia. Sellaisessa pärjäisin, mutta kun tanssiessa pitäisi oikein katsoa silmiin tai edes vastata katseeseen, hymyillä - ja olla muuten hiljaa - niin vaatimukset ylittävät meikäläisen kyvyt. Tanssitaitokin on kauniisti ilmaistuna "tavallinen", hieman töpeksivä. Missä naisille opetetaan viemistä, hiisi.
Teen tällä hetkellä rankkaa työpäivää, mutta olen jo vähentänyt ja kieltäytynyt joistakin sinällään mielenkiintoisista työtehtävistä. Esim. viikonloput olen pyhittänyt levolle jo kuukauden päivät. Tällä hetkellä en voi enenpää vähentää töitä, vaan pakko jaksaa, mutta kun tämä projekti on saatu onnellisesti päätökseen niin sitten kyllä. Noin pääsiäiseltä helpottaa, sitten lomaillaan tai niin ainakin haaveilen. Niin ja seuraavasta projektista olen jo kieltäytynyt jos aikataulu niin kireä, kun suunnittelivat. Aikataulua on jo rukattu uusiksi. Totta, että itse se pitää pitää huolta itsestään.
Setan bileisä olen tutustunut helposti muihin. Ainakin täällä "syrjäseudulla" ihmiset ovat tulleet kiitettäväsi jututtamaan "uutta" yksinäistä ihmistä. Eikä se minunkaan tanssitaito ole sitä parasta A-luokkaa, mutta eipä tuo ole sanottavammin haitannut. (Ainakaan minua, pitäs varmaan kysyä tanssittajilta) Enkä minäkään bileissä tämän tästä juokse, ehkä noin kerran kuussa. Mutta bileistä minulle jäänyt ihan hyvä maku suuhun.