Palkkatuki

Olen yrittänyt työttömyyden aikana saada työtä, mutta ikä ja koulutus on esteenä sillä nuorempia samalla alalla on ilman työtä pilvin pimein. Suurin "mutta" on saada edes palkkatukityö on kun en enään omista autoa. Nämä työnteettäjät vaativat oman auton käyttöä oli työ mikä tahansa. Miten tälläistä kulurosvoa voi työtön pitää kun kilometrikorvauksetkin tulee jälkijunassa ja bensaakin pitäisi ostaa ym. autokulut maksaa. Taidan mennä liftillä lappiin kullan huuhdontaan, jos siihen asti, että kesä tulee pysyn edes leivässä..
11951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin, kyllä masentaa. Ikärasismia, sukupuolirasismia, autottomuutta, siinäpä syitä, joiden takia ei pääse aina töihin.
Ei täällä Kajaanissa ole työpaikkoja, kyllä olen minäkin vakaasti aikeissä lähteä muualle, missä töitä löytyy. Ja samalla elämään ihmisarvoista elämää.

Äänestä
  • Tulee vaan mieleen näissäkin mielivalta ja toimeksiantajat eivät aina takaa edes minimiä palkkapussiin

    Äänestä

  • Jos kehtaa kirjoitti:

    Tulee vaan mieleen näissäkin mielivalta ja toimeksiantajat eivät aina takaa edes minimiä palkkapussiin

    Mitä yrität kertoa? Niin, että puhelinmyyntihommissa ei tienaa? Ei tienaakkaan, ainakaan aikuinen ihminen, jolla on perhe elätettävänä. Nuoret ja opiskelijat saavat ihan mukavasti kyllä taskurahaa näistä hommista.

    Äänestä

  • Jos kehtaa kirjoitti:

    Tulee vaan mieleen näissäkin mielivalta ja toimeksiantajat eivät aina takaa edes minimiä palkkapussiin

    äijänkäppänä tai ämmänkoppelo joilla kieli kääntyy suussa vasta kuuden kaljan jälkeen niin eihän semmoset missään puhelinmyynnissä menesty tai muuussakaan palveluammatissa. Näitä on työttömistä suurin osa, näin uskaltaisin väittää.

    Ongelma on se että meille tankerokainuulaisille ei löydy enää sopivia työpaikkoja. Voimaa ja tahtoa löytyy, mutta ei ole mihin sitä käyttäisi.

    Äänestä

  • Kainuulainen kirjoitti:

    Asia on juuri niin kuin sen sanoit,hyvä! Monien halu tehdä kunnon töitä valuu ihan hukkaan täällä. Oleilemista, kituuttamista, odottamista että saisi töitä,turhautumista, pulloon tarttumista, vitutu**a, jne, siinä nämä päivät kuluvat tällaisissa asioissa.

    Äänestä

  • Kainuulainen kirjoitti:

    äijänkäppänä tai ämmänkoppelo joilla kieli kääntyy suussa vasta kuuden kaljan jälkeen niin eihän semmoset missään puhelinmyynnissä menesty tai muuussakaan palveluammatissa. Näitä on työttömistä suurin osa, näin uskaltaisin väittää.

    Ongelma on se että meille tankerokainuulaisille ei löydy enää sopivia työpaikkoja. Voimaa ja tahtoa löytyy, mutta ei ole mihin sitä käyttäisi.

    on aivan perseestä.samaa voi sanoa ovelta ovelle myynnistä.!tietenkin on helpompaa "lyödä luurikorvaan" kuin että vetää sitä imurinmyyjää lättyyn!puhelinmyyjät toimivat kovan paineen alla koska heillä on tulospalkkaus.tulos tai ulos!harva pääsee ulkomaanmatkoille tai saa ylimääräisen palkanlisän.yleensä kaikki puhelinmyyjät "palkataan"
    ensin jonnekkin firmaan ensin muka koulutukseen ja sitten luvataan kaikille töitä.FUUUUUUUUULLLLLLLLLLLLAAAAAAAAAAAAAAA?!

    Äänestä

  • tapahtuva myynti kirjoitti:

    että kävin työhaastattelussa imurinmyyjäksi... omat resurssit ois ehkä riittäny mutta ei kiinnostanut... oisistko ite valmis lähtee myymään kulkukauppiaaksi imureita, jossa jokatoisesta ovesta tulee turpaan ja toisesta "painu vittuun"
    illan päälle vois maistua joku muuki ku maito kun päivän saa kuulla vittuilua

    Äänestä

  • mieleen kirjoitti:

    Niin onneksi on puolikuuroja ja muuteen enään hitaasti ajatelevia vanhuksia joille voi myydä samaa lehteä moneen kertaan ennekuin omaiset ehtii reakoida, no proviikat ehtii kilahtaa. Samoin on kiva myydä ovelta ovelle värkkejä joita vastavaan työhön lehtien palstalla myödään puoleen hintaan heh,heh,

    Äänestä

Jos Suomessa ahdistaa niin lähde pakolaiseksi ulkomaille.
Samat edut jos siellä on kuin mitä täällä Suomessa tarjotaan pakolaisille,niin mikäs siinä on käydä siellä kielikurssia ja kurvailla sen yhteiskunnan hankkimalla autolla !

Äänestä
  • kerran miettinytkin, mutta tullut siihen lopputulokseen ettei missään muualla maailmassa oteta pakolaisia niin avosylin vastaan kuin täällä, eikä muualla auliisti kustanneta ruokia, vaatteita, kännyköitä, kodinkoneita, autokouluja autoja veronmaksajien varoilla, joten turhaan sitä yrittääkään muiden maiden elätiksi, vaikka kuinka yrittäisi selittää, että lähdin kotimaastani pakoon pakolaisia.

    Äänestä

  • olen muutaman kirjoitti:

    kerran miettinytkin, mutta tullut siihen lopputulokseen ettei missään muualla maailmassa oteta pakolaisia niin avosylin vastaan kuin täällä, eikä muualla auliisti kustanneta ruokia, vaatteita, kännyköitä, kodinkoneita, autokouluja autoja veronmaksajien varoilla, joten turhaan sitä yrittääkään muiden maiden elätiksi, vaikka kuinka yrittäisi selittää, että lähdin kotimaastani pakoon pakolaisia.

    Hävitä passi ja keksi itellesi joku nimi samoin tarina jostakin maasta missä sinua on vainottu näin saat ainakin vuoden asua ilmaiseksi ja ruoka muut edut tulee kuin Manulle illalinen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ikuinen työtön? kirjoitti:

Olen yrittänyt työttömyyden aikana saada työtä, mutta ikä ja koulutus on esteenä sillä nuorempia samalla alalla on ilman työtä pilvin pimein. Suurin "mutta" on saada edes palkkatukityö on kun en enään omista autoa. Nämä työnteettäjät vaativat oman auton käyttöä oli työ mikä tahansa. Miten tälläistä kulurosvoa voi työtön pitää kun kilometrikorvauksetkin tulee jälkijunassa ja bensaakin pitäisi ostaa ym. autokulut maksaa. Taidan mennä liftillä lappiin kullan huuhdontaan, jos siihen asti, että kesä tulee pysyn edes leivässä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu