Olen pienen pojan yksinhuoltaja. Lapsen isä ei ole missään tekemissä pojan kanssa, eikä isyyttä ole selvitetty. Tilanne on mulle ok. Poika ei varsinaisesti ole kaivannut erityisesti tietoja isästään vielä, mutta tiedän, että sekin päivä koittaa. Olen nyt yrittänyt saada isää ymmärtämään, että lapsen täytyy tietää mistä on tullut tähän maailmaan. Oisko jotain sivustoo josta löytäisin tietoa lapsen henkisestä kehityksestä ja "isättömien" lasten mahdollisista vaikeuksista?
neuvoja
yks mamma
15941
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En tiedä sivustoja mistä tietoa löytyisi, mutta omaa kokemusta on sen verran että oma lapseni tapasi isänsä ensimmäisen kerran 16-vuotiaana ja lapsi on silti ihan "normaali".
Mä kans uskon siihen, että poikani kasvaa ihan tavalliseks. Ajattelin olla avoin kuitenkin ja kertoa kuka hänen isänsä on, missä asuu, mitä tekee ym.
Isän mielestä mun ei tarvi kertoa mitään, jottei mahdolliset tulevat "omat" lapset saisi ikinä tietää vanhasta syrjähypystä... Tää mies ei nyt vaan tahdo ymmärtää mun pointtia. Kun en kuitenkaan hänen perheelleen mitään pahaa halua.
viisi vuotiaana. Ja ei sinun asia ole huolehtia isän tunteista vaan lapsen. Jos on ollut munaa tehdä "syrjähyppy" niin täytyy löytyä munaa myös tunnustaa se.
Kerro lapselle kun kyselee, alkaa kiinnostumaan. Meillä tilanne ollut päällä syksystä asti ja poika nyt 13 v, täytti tammikuussa. Ei ole ollut aikaisemmin kiinnostunut...Olen kertonut kaiken korrektisti, haukkumatta ja siirtämällä omia mielipiteitäni lapselle. Katson että jokaisella lapsella oikeus muodostaa oma mielipiteensä vanhemmistaan ( erotilanteissa esim.poissaolevasta, ei haukuta lapsen aikana), en vaikuta siihen mitenkään.
Siinäkin tapauksessa vaikka tulisi uhkailuita, haukkumista jne isän taholta, ole korrekti! Kyllä se isäkin joskuu kasvaa aikuiseksi.
Kyseessä on lapsen tahto ja oikeus.
Meillä mennään ihan virallisia teitä, koska lapsi haluaa 100% varmuuden siitä kuka isä on. Eli lastenvalvojaa, verikokeita, ne me itse vaadimme, ei pääse kukaan sanomaan varmasta asiasta mitään, jos isä olisi tunnustanut ilman. Lapsen ehdoilla menemme tästä eteenpäin. Hän saa tavata, tutustua, olla isänsä kanssa.
Onko teillä niin että isäkin on halukas tutustumaan lapseen?
Onko kokemusta kenelläkään niinpäin,
että lapsen ollessa jo iso,
tehdään isyystestit, isän tahdon vastaisesti,
ja isä ei halua tavata lasta.
Miten se vaikuttaa lapseen?
Minun mieheni on kerran nähnyt isänsä noin 12 v vanhana jolloin isä oli kävellessä vaihtanut suuntaa kun oli pojan ja äitin nähnyt.
Olen aivan varma että vieläkin tuo että isä ei halunnut edes kohdata poikaansa vaivaa miestäni ja sen tähden neuvoisinkin ensin kyllä kysymään isältä onko tällä halu tutustua yms. ennen kuin lapselle isästä kertoo..
Anneli
Meillä lapsi haluaa vain isänsä tietoon. Tietää ettei kaikista ole vanhemmiksi.
Mies on ollut aina tietoinen pojastaan, ei ole koskaan ottanut yhteyttä tmv.Viimeiset 8 vuotta nähnyt melkein päivittäin poikaa ja meitä. Poika nyt 13 vuotias.
Asiaa hoidettu syksystä lähtien. Mies hoitaa kaiken salassa vaimoltaan. Lapsi saanut alkunsa ja syntynyt ennenkuin nykyinen vaimo ollut kuvioissa mukana. Vaimokin joskus kysellyt (pieni kylä) ja todennut ettei haittaa kunhan ei samanaikaisesti ole alulle saatettu ja ollut lapsen äidin kanssa kun heillä suhde. Eli ymmärtää jokaisella olevan sitä elettyä elämää takana.
Silti mies ei kertonut vaimolle, verikokeista ( ne me vaadimme ettei kukaan pääse sanomaan mitään jos tunnustaa ilman), käynnistä lastenvalvojalla. Nyt on lähdössä lomalle vaimon kanssa, lastenvalvoja ei saa soittaa miehellä, minä kuulemma saan txtata netin kautta kunhan "naamioin" sen vastauksen verikokeista....
Poika tietää tästä salailusta, tämänhetkisestä. Lapsi ollut aina täyspäinen, kaikki kehuneet kasvatustani, lapsi käynyt kaikki kehitysvaiheensa normaalisti läpi.
Ei ole vain koskaan kaivannut sellaista mitä ei ole ollut. Tiesin tämän päivän tulevan, enkä ajatellutkaan olla kertomatta rehellisesti lapselle kaikkea. Tosin tilanne silloin kun aloin odottamaan oli katastrofaalinen, siitä en puhu mitään lapselle.
En hauku tmv, olen hyvinkin korrekti.
Ai niin, lapsi ei halua tietää nimeäkään ennenkuin isyys varmistettu verikokeilla.
Isällä ollut kova huoli jutun leviämisestä, pieni kylä siis, ja jos jonkinlaista syytä ettei voisi hoitaa asiaa, aika naurettaviakin, hups, mutta kyseessä lapsen TAHTO ja OIKEUS.
Isästä ei tiedä tapaileeko lasta, ei ilmeisesti kun haluaa pitää salassa vaimoltaan, mutta poika tietää tämän salailun, eikä mielestäni ole niin moksiskaan. Ainostaan haluaa tietää kuka isä on.
Nyt odotellaan ja katsellaan miten jatkossa.Ei tiedä.....kärsivällisyys on hyve ;)
Kun luin tekstisi, nousi ajatus teini-iän kapinasta, yksi vihainen päivä..
ja poika marssii kertomaan miehen vaimolle.
ja koko kylälle.
Jos kaikki salailu on pojan mielestä "okei",
asia varmasti vaivaa kuitenkin, mielessä.
ja se saattaa tulla ulos kuin tulivuoren purkaus..
Vastaan edelliseen.
Niin tuo murkkuiän lähestyminen ja nytkin jo alkanut, voi vaikuttaa siihen että poika hermostuu typerään salailuun jne jne. Olemme kuitenkin hyvin läheiset pojan kanssa, keskustelemme kaikista asioista ja tietenkin tarkkailen miten pojan psyyke kestää tämän ja olen valmis heti jos/kun tilanne näyttää pahalta.
Ikä on hieman huono pojalla, olin odottanut tätä isä keskustelua jo 4-6 vuoden iässä, menikin sitten näin kauan...
Minulla ei ole aikomustakaan estellä jos mies sittenkin päättää haluta tapailla poikaa, alkaa kantamaan vastuunsa jne jne. Jos käy niin että mies ei halua tavata jne jne, voin vain olla pojan tukena ja yrittää auttaa niin että tuo pääkoppa kestää lapsella....Mies ei kerro mitä aikoo, ei saa suoria vastauksia, vain katsotaan, ehkä jne jne...
Olen sanonut että lapsen kanssa ei voi harrastaa joojoo-leikkiä, ehkä ja katsotaan, vaan oltava jämpti..
Minulla ystävä joka hallitsee psykologian ja itsekin osaan ajatella silkalla maalaisjärjellä miten pahimmassa tilanteessa voi olla avuksi.
Niin ja tuo koko kylän tietoon laulaminen, ei siihen poikaa tarvita, ei mene kauaa kun kaikki tietävät, mutta se ei ole meidän häpeämme. Alusta asti ällöttänyt kun miehen mielestä ei voi kertoa vaimolle, mutta ei ole meidän perhe-elämäämme eikä meidän avioliittomme.
Lastenvalvojaa myöten kaikki kauhuissaan miksi voi aloittaa tuon salailun tiellä lähtemisen, mutta ei kuulu minulle....
Tällä hetkellä emme voi muuta kuin odottaa. Asiat ratkeavat aikoinaan, suunnasta ei vielä tietoa???
"salailla" tämän biologisen isän henkilöllisyyttä. Anteeksi vain, tulee mieleen, josko lapsikin hiljaa mielessään miettii onko vika hänessä vai missä, ettei isän nimeä voida ääneen sanoa. Melko varmasti on ainakin hiljaa mielessään näitä miettinyt, vaikkei reippaana sinulle suoraan sanoisikaan. Ja vaikka sinä kuinka olisit vakuutellut tälle ettei vika ole lapsen vaan isän itsensä. Miksi ihmeessä siis pidät lapselta salassa, jos vika ei ole teidän vaan isän? Anna aikuisen miehen kantaa vastuunsa tekemisistään, älä laita lasta maksamaan "miehen" selkärangattomuudesta. Ja pieni kyä, montako kertaa lapsesi onsaanut miettiä onko se isä toi vai toi naapurin Seppo vai Teppo? Kamalaa lasta kohtaan, mun mielestä. Parempi karu totuus kuin mieltä syövä epätietoisuus.
Silti, sinun, ja vain sinunha se asia on. Sanonpa vain, että itse olisin kertonut lapselle heti, oli miten pieni kylä tahansa, ja ihan siitä syystä, että tässä maailmassa ei ole mitään niin pahaa kuin epätietoisuus ja siitä seuraavat aivan turhat tuskat. Lapsellekin olisi hyvä opettaa, että tässä maailmassa tulee kantaa_meidän ihan jokaisen_ tekojensa seuraukset ja yrittää toimia sen mukaan, että on valmis vastaamaan tekemisistään, tavalla tai toisella.
Taas edelliseen. Poika haluaa ensin verikokeiden tulokset ennenkuin saan sanoa hänelle isän nimen. Olen ollut jo monta kertaa sanomassa, poika on jännittänyt ja perunut toiveensa kuulla...On hänen toiveensa saada kuulla nimi vasta kokeiden tulosten tultua ja tämä päätös hänellä pitänyt. Tehtyään tuon päätöksen on kuin hän olisi saanut hetkeksi rauhan. Nimittäin isä aiheutti hankaluuksia kun asiaa alettiin hoitamaan. En pantannut tahallani, hän ei vain halua vielä kuulla.
Ja kyllä tämä isä joutuu kantamaan vastuunsa, lapsi ei maksa mitään miehen vastuunpakoilusta. Tässä on ollut aikamoista hulabaloota jo monta kuukautta, mutta lapsi on ollut todella tiukka ja vaatinut nämä nyt jo hoidetut asiat ja kuten itse ilmaissut ja jonka isällekin sanonut " Minä tiedän oikeuteni". Eipä tuohon ollut isälläkään mitään sanottavaa.
Pienellä kylällä ei ole minulle merkitystä, minä en usko että ihmiset jaksavat lääsätä asiasta jos edes lääsäävät, 5 minuuttia kauempaa. Minua ei kiinnosta mitä ihmiset puhuvat, tiedän itse mitä tehnyt ja elänyt. Isä on se joka pelkää "maineensa" puolesta ja skitsoaa, kuinka ihmiset puhuvat, olettavat asioita ja totena lausuvat julki...Minä en kuulemma vain ymmärrä sitä, näin hän minulle...mutta kun evvk minua.
Minua ei voi kukaan syyttää vastuun pakoilusta, olen ollut valmis asian hoitamiseen aina. Mutta sen tarkemmin selittelemättä tilanne oli aikoinaan niin parempi että sai elää rauhassa. Joskus sitä tekee päätöksensä senhetkisten tilanteiden mukaan, eikä kukaan voi olla niin varma itsestään että ne aina olisivat niitä oikeita, en tarkoita pelkästään tätä meidän juttua. Tiesin tämän päivän tulevan.
Lapsi on täyspäinen, hyvä oppilas koulussa, kehittynyt normaalisti.Olen saanut paljon kuulla olevani helvetin hyvä vanhempi, kuulemma parempi kuin moni kahden vanhemman perheessä, että en sitä kadu että yksin kasvattanut poikani. Olen aina kantanut kasvatuksellisen vastuuni, vain typerä ei kasvata kun tekee lapsia (pahin mahdollinen lastensuojelurikos mielestäni...), asettanut lapsen kaiken muun edelle 100%sesti ja aina lapsen etua ajatellen. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja erillaisia kohtaloita maa päällään kantaa, tämä vain meidän elämämme, eikä kaduta ei ole pahaa/huonoa elämää. Ei voi sanoa mitään kun/jos ei tiedä kaikkea ihmisten elämänvaiheista. Meitä niin moneen junaan.
Anyway, meillä hyvä elämä kahdestaankin enkä kadu.Koskaan. Lapsi parasta mitä minulla tulee koskaan olemaan.
Uskon, että olet toiminut lapsen parasta ajatellen, ja tiedän, että tuollaisissa asioissa ajatukset voivat helposti heitellä laidasta laitaan. Silti sanon vain, että minun mielestä olisi ollut parasta kertoa heti, siis silloin, kun lapsi oli pieni. En tietenkään tunne teitä enkä tapausta sen kummemmin, en siis voi sanoa onko kertomatta jättämiselle ollut jotain painavia perusteita, muutakin kuin isän tahto. Sanoit tuossa itsekin, että tiesit tämän päivän olevan edessä joskus. Sitä tarkoitin, miksi pitkittää jos tietää että se on hoidettava joskus joka tapauksessa. On vaikea kuvitella etteikö isän henkilöllisyys olisi vaivannut poikaasi kaikki nämä vuodet. Varsinkin, jos on ollut tietoinen että tämäkin asuu samassa pienessä paikkakunnassa. Ja onhan se helvetin tärkeää varsinkin pojalle saada tietää juurensa, identiteettikysymys. Musta on tosi hyvä että olette selvittämässä tätä nyt, saa poikasi rakentaa koko oman minäkuvansa tiedon eikä mielikuvituksen varaan.
Sori jos utelen, mutta kun tuossa aiemmin mainitsit, että olit aikonut aiemmin puhua asiasta pojalle jo 4-5 vuotiaana mutta että se jotenkin jäi, niin eikö lapsi sitten kysellyt siinä iässä isästään mitään tai mitä silloin selitit?
Kirjoitin tuon teini-iän kapinointi jutun.
Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin.
(oma lapsi ei vieläkään ole isästä kysellyt ja ikää on 9 v)
Utele pois ;). Tarkoitin että olin itse odottanut pojan alkavan kyselemään tuossa 4-6 vuoden iässä. "Normaalisti" lapset kyselevät juuri tuon ikäisinä? Näin ei meillä käynyt. Poikani ei ole koskaan ennen kysellyt, osoittanut mitään mielenkiintoa ennenkuin nyt syksyllä. Miksi kaivata jotain sellaista mitä ei ole koskaan ollut, tämä todella pätenyt lapseni kohdalla. Olisiko edes silloinkaan jos ei olisi luokalle uusia oppilaita heidän koulunsa lopetettua. Silloinkin hän totesi että "jaa? Enpäs muuten ole koskaan ajatellutkaan/kysellytkään kuka isäni on eikä sitä ole minulle taidettu sanoakaan", ja tämä täysin huumorilla!! Sanoin että poika on todella täyspäinen ;)!
Tämän jälkeen asiaa alettiin hoitamaan. Poika ollut todella varma tästä vaikka alussa olikin henkisesti raskasta hänelle isän taholta. En laita tähän hänen metkujaan. Siltikin hän siis tietää omat oikeutensa, juuri tuo identiteettikysymys, olet oikeassa.
Niin ja lapsi ei ole tiennyt että isä samalta paikkakunnalta. Olemme asuneet välillä muualla, nykyään samassa kaupungissa.
Tietenkin toivon että isästä olisi tapaamaan, tutustumaan jne jne. Ainakin saa olla pojasta ylpeä, näin sanoi asianajajanikin, hän ei ymmärtänyt miten kehtaa olla pois pojan elämästä nyt kun asiat ajautuneet tähän pisteeseen.
Valitettavasti niitä etävanhempiakin on jotka eivät kanna vastuutaan, tapaile, ota osaa kasvatukseen joten yhtälailla näillä lapsilla paha olo. Heidän tuskansa varmasti paljon pahempi koska heillä on joskus se toinenkin vanhempi ollut.
Katson että poikani ei ole niiiiiin kärsinyt vaikka ilman isää tähän asti ollut, saanut miehen maliia Pappasta, kävi jopa oidipuskompleksinsa hänen kanssaan läpi. Ei ole kaivannut isää. Totuus.
Jätän nyt tämän aiheen tähän, menee kohta jankkamiseksi.
Kaikille oikein hyvää ja aurinkoista kevään jatkoa!!!
Jaksetaan!!!
teille molemmille sinnekin!
Utelinkin vain sillä, koska läheiseni lapsi alkoi kyselemään isästään (joka heidän eron jälkeen muutti ulkomaille) juuri tuossa leikki-iässä. Isä ei siis ollut pitänyt eron jälkeen mitään yhteyttä lapseen. Muistan että lapsi oli siinä tietyssä ikää todella utelias isästään (josta hänelle kysyttäessä kerrottiinkin) ja vaikka hänelläkin oli miehenmallia vieressään koko kasvunsa ajan.
Ainakin voit huokaista helpotuksesta, että lapsesi on tosiaankin "säästynyt" siltä erovanhemman liian usein mukanaan tuomalta epävarmuudelta ja pettymyksiltä lapsille, näkemisineen ja henkisine läsnäoloinenne tai siis pikemminkin niiden puuttumisineen, ns. virallisuudesta huolimatta.
Nyt poikasi on jo sen verran iso että kykenee kohtaamaan mahdollisia pettymyksiä paksunahkaisemmin, kuin pienempänä ollessaan. Pienillä lapsilla kun tuppaa olemaan tapana rakennella ruusutarhoja pilvilinnoihin, varttuneempana tietävät jo että toisen täytyy kyetä osoittamaan olevansa luottamuksen arvoinen ;)
Mutta, kaikkea hyvää teidän matkallenne nyt kuitenkin!