voi voi

voi voi, mihin jamaan tuo briitu on ittensä saanu. mulla ainaki on myötätuntoisia tunteita briitua kohtaan. kunpa hän jaksais tämän yli. ja jos vaikka ei jatkaiskaan uraansa julkisuudessa, niin ainakin viettäis ainakin mukavan loppuelämän poikiensa kanssa.
minä olen 20 jätkä, eikä minua kukaan uskois britneyn faniksi, mutta siinä on ollut jotain mitä esim. aguilerassa ei oo. ja ne, jotka sanovat, että christina on parempi laulaja yms, ovat täysin oikeassa. minä pidän britneystä enemmän ihmisenä kuin aguilerasta.
minusta on vaan surullista, kun britneyn asioita riepotellaan ympäriinsä ja paisutellaan ja spekuloidaan. tiedän, että britney on itse uransa valinnut ja valintansa tehnyt. ja hän on valinnut melko kaupallisen uran. hän on ollut kiltti tyttö, joka oli kaikkien tyttöjen idoli. vuodessa siitä tuli seksikäs seireeni, nuoruutta uhkuva nymfo, joka vetosi ennemmin tyttöjen isiin tai veljiin. ja kohta britneyn mediariippuvuus meni överiksi. alkoi tulla kännisekoiluja, 55-tuntisia avioliittoja, pikkuhousuitta hillumista ja se kaikkein kamalin teko, eli avioliitto maailman selkärangattomimman retkun kanssa. mitä ihmettä se tyttö mietti kun nai sen säälityksen. ja koko ajan on britneytä riepoteltu mediassa. milloin erosta, milloin lihomisesta, milloin uran loppumisesta. ja tässä sitä nyt ollaan. britney makaa hoitolassa surkeana,murtuneena, kaljuna ja mukamas itsemurhaa yrittäneenä (ei mee läpi). huoh! tyttö-rukka...


toivottavasti britney nousee vielä jaloilleen.
3275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotain väärin ja sitten sen ihmisen ympärilliä pyörii valtava rumba, mutta hiljenee ajan kanssa. Birtneyn nykyinen tilanteesta ei voi yhtä syyttää. Britneyn itse pitäis tietää, että julkissudella on myös huonot puolet. Ihmiset tekevät työtään niin kuin paprazzit. Siinä on vain monta tekijää.

Onhan niitä muitakin, jotka ovat aloittaneet uransa jo hyvin nuorena, mutta jotkut ovat oppineet pysymään pois julkisuudesta, jos on tarve ja sit kun vaikka on esiintymässä, niin sitten on julkissudessa.

Äänestä
  • Britney on niin pohjalla nyt,että voiko tuosta enää nousta?

    Eikö jenkkilässä todellakaan näitä julkkishörhöjä saada heti kontrolliin?

    Meinaan,jos Briitu on pari kertaa jo lähtenyt läiskimään hoitolasta,luulisi nyt pitävän sekopään lukkojen takana.

    Säälin pienokaisia,kyllä oma äiti olisi paras hoitamaan lapsiaan,eikä mummo.

    Äänestä

  • Pahaa tekee kirjoitti:

    Britney on niin pohjalla nyt,että voiko tuosta enää nousta?

    Eikö jenkkilässä todellakaan näitä julkkishörhöjä saada heti kontrolliin?

    Meinaan,jos Briitu on pari kertaa jo lähtenyt läiskimään hoitolasta,luulisi nyt pitävän sekopään lukkojen takana.

    Säälin pienokaisia,kyllä oma äiti olisi paras hoitamaan lapsiaan,eikä mummo.

    laitettiin samaan kuvan yhdessä,yhdennäköisyys oli huima ja vertailut tyttöje välilllä ymmärsi muutenkin,niin toistensa kopioita he olivat. Mutta kun laittaa v.2007 samaan kuvaan Aguileran ja Spearsin,huomaa miten aika on tehnyt tehtävänsä näinkin nuorten naisten kohdalla. Christina on aikuistunut ja muuttunut -mutta positiiviseen suuntaan. Nuoruusvuosien teinisekoilut ja tappelut ovat tipotiessään ja tilalla on diiva(ei niin etteikö Christina ois ollu diiva jov.2000 mutta....)joka elää avioliitossa ja on maailman 8.parhaiten pukeutuva julkkis(mikä muutos teinihoro-aguileran kohdalla!). Britney taas....-vuosien -99-2002 teinikaunotar nro 1 on tipotiessään kullanvaaleine hiuksineen ja ja trimmattuine kroppineen ja kuvaan on astunut kalju pöhöttynyt,2lapsen äiti joka silti bailaa enemmän kuin viihtyy kotona.
    Mite kahden maailman kuumimman ja kuuluisimman nuoriso-ikonin elämät on muuttunut näij eri suuntiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fani (vaikkei myönnä) kirjoitti:

voi voi, mihin jamaan tuo briitu on ittensä saanu. mulla ainaki on myötätuntoisia tunteita briitua kohtaan. kunpa hän jaksais tämän yli. ja jos vaikka ei jatkaiskaan uraansa julkisuudessa, niin ainakin viettäis ainakin mukavan loppuelämän poikiensa kanssa.
minä olen 20 jätkä, eikä minua kukaan uskois britneyn faniksi, mutta siinä on ollut jotain mitä esim. aguilerassa ei oo. ja ne, jotka sanovat, että christina on parempi laulaja yms, ovat täysin oikeassa. minä pidän britneystä enemmän ihmisenä kuin aguilerasta.
minusta on vaan surullista, kun britneyn asioita riepotellaan ympäriinsä ja paisutellaan ja spekuloidaan. tiedän, että britney on itse uransa valinnut ja valintansa tehnyt. ja hän on valinnut melko kaupallisen uran. hän on ollut kiltti tyttö, joka oli kaikkien tyttöjen idoli. vuodessa siitä tuli seksikäs seireeni, nuoruutta uhkuva nymfo, joka vetosi ennemmin tyttöjen isiin tai veljiin. ja kohta britneyn mediariippuvuus meni överiksi. alkoi tulla kännisekoiluja, 55-tuntisia avioliittoja, pikkuhousuitta hillumista ja se kaikkein kamalin teko, eli avioliitto maailman selkärangattomimman retkun kanssa. mitä ihmettä se tyttö mietti kun nai sen säälityksen. ja koko ajan on britneytä riepoteltu mediassa. milloin erosta, milloin lihomisesta, milloin uran loppumisesta. ja tässä sitä nyt ollaan. britney makaa hoitolassa surkeana,murtuneena, kaljuna ja mukamas itsemurhaa yrittäneenä (ei mee läpi). huoh! tyttö-rukka...


toivottavasti britney nousee vielä jaloilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu