Kuka tykkää Kalevalasta? Minä tykkään. Aina silloin tällöin meen sen ihanaisen kielen äärelle herkuttelemaan. Ja samaistumisen kohteitakin siellä, kuten aina hyvissä kirjoissa...ja koko ihmisen tunneskaala kaikissa väreissään. Kyllä sitä on mm. tullut oltua Joukahaisenkin reessä ja törmätty Wiisaampien koeteltuun tietämykseen ( 3. runo, 21-54 )...
http://www.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&l=1
Kaunoista Kalevalan päivää!
http://www.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&l=1
Kaunoista Kalevalan päivää!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kun täytin 60 ja sain rahaa lahjaksi, ostin koru-Kalevalan, oksaleikkurit ja kehystytin pari taulua. Luin sitten koko Kalevalan ensin itsekseni , sitten nauhalle näkövammaisille. Arvatkaa vain onko sen tekstin lukeminen kovin helppoa. Rakastin sitä harrastusta kyllä. Mutta 'aika aikaa kutakin.'
Nuorina impyeinä muinoin Kalevalaa ääneen suomen tunnilla luettiin. Pelotti aina, kun oma lukuvuoro läheni, olihan se tällekin impyelle vaikeaa tekstiä hahmotettavaksi. Muistan kun luokassa kuului tirskuntaa kun tovin jahkailtuani sain kuin sainkin sanasta selvän: laivan laske masi jaksi (katso linkistä 2. sivu siitä alhaalta). Opettaja keskeytti lukemiseni ja jäi odottamaan oikeaa lukutapaa. En tajunnut ja niin ope sanoi: laskemasijaksi.
Silloiseen viitekehykseeni kuuluivat Masi-sarjakuvat eikä suinkaan mitkään vedessä kelluvat veen emoset:
http://fi.wikisource.org/wiki/Maamme_kirja:_97._Mailman_luomisesta
Kalevalamittahan on 4-polvista trokeeta,jossa on aina 8 tavua säkeessä. Se vaikuttaa ehkä hakkaavalta ja yksitoikkoiselta, mutta koska runot kulkivat suusta suuhun sukupolvelta toiselle, se helpotti lausumista, tai runonlaulustahan puhutaan.muistamsta ja lausumista. Säekerto ja alkusoinnut antavat myös omaperäisen leimansa. Kun kieleen tottuu. alkaa siitä nauttia ja tarinat elää. Onhan Kalevala huikea seikkailukertomus , taynnä vanhaa viisautta ja elmänkokemusta, huumoria, lemmensekkailuja ja ihmisen raadollisuutta myös.Monelle se oli koulussa pakkopullaa, mutta kaivelkaapa nyt Kalevalanne kirjahyllyn uumenista ja tutustukaa siihen avoimin mielin!
Toiveikkaat viimeiset säkeet:
Vaan kuitenki, kaiketinki laún hiihin laulajoille
laún hiihin, latvam taitoin, oksat karsin, tien osoitin.
Siitä nyttie menevi, ura uusi urkenevi
laajemmille laulajoille, runsahimmille runoille
nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa!
Muistan myös kouluajoilta, meidän piti opetella ulkoa ja sitten tunnilla kukin esitti oman säkeensä ,nimeä en tähän muista, mutta lausumani kylläkin.
Sanoi nuori Joukahainen.
Tietänempä minä jotaki,
pitkät on puut Pisan mäellä,
hongat Hornan kalliolla,
kolme on koskea kovoa,
kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata
tämän ilman kannen alla.
Hämehess on Hälläpyörä,
Kaatrakoski Karjalassa,
ei ole Vuoksen voittanutta,
yli käynyttä Imatran.
Kouluaikoina ulkoa opittu Kalevala, jota ei lapsena kovinkaan korkealle arvostanut,
on myöhemmin noussut minulle todella
merkitsemään suomalaista muinaisrunoutta, kansalliseeposta.
Hyllyssäni oleva perintö- Kalevala painaa kilokaupalla,
on Akseli Gallen-Kallelan kuvin varustettu, WSOY 1922, 100 kappaleen painos.
Mottona nahkakantisen järkäleen alussa:
"Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajassa"
Iloista Kalevalan-päivää kaikille!
Kalevala kiinnosti jo teini-iässä. Minusta siinä oli ja on vieläkin mahtava kerronta. Tarinat hyvin eläviä. Kieli kuin loitsua. Siksi pidän siitä yhä. Olen ylpeä siitä että se on meidän suomalaisten oma eeppos, upeaa. Siitä löytää aina uutta.
Kalevalan hahmoista on varmasti useimmilla mielikuva Alseli Gallen-Kallelan kuvituksena sekä hänen maalaustensa ja freskojensa muodossa.Minulla on myös Björn Landströmin kuvittama Kalevala-laitos, mutta en pidä yhtään sen tyylitellyistä hahmoista.Mauri Kunnaksen Koiramäen Kalevalaa olen pikkuväelle lueskellut - siitä se alkaa, rakkaus kansalliseepokseemme.
p.s. Joskus työpaikalla mietimme, kuka ketäkin Kalevalan hahmoa muistuttaa.
minulle jolla ei tietystikään ole kirjana Kalevalaa,
tykkään kovasti lukea sitä lajia.
Kiitos Yykaakoo!
Kansakoulussa en sisäistänyt Kalevalan tarinoita kovin hyvin. Mutta sanojen rytmikäs virta tarttui kieleen. Aineita kirjoittaessanikin huomasin alkusointuisten sanojen liittyvän luontevasti lauseiksi, jotka vaativat vielä toisin sanoin vahvistamista sivulauseessa.
Kansakoulussa harrastin usein pientä riimittelyä, mutta en muista yrittäneeni kalevaista kirjoittaa. Kun keskikoulussa saimme kerran aiheeksi kalevalaisen tuvan tapahtumat, silloin kerronnan rytmi muotoutui aivan luonnostaan tyylin vuorottaiseksi vaihteluksi suoran kerronnan ja kalevaisten katkelmien kesken. Se oli minusta itsestänikin erittäin hyvä aine ja opettaja kehui sen, aineita palauttaessaan. Lupasi lukea sen luokalle tunnin lopuksi, mutta tunti loppui kesken huomaamatta ja esittämättä jäi. Taisin hieman pettyä!
Myöhemmin on tullut satunnaisesti kirjoitettua nelipolvista trokeeta. Olen koonnut niitä "blogiini", jonka linkki löytyy galleriasivultani.
Olen jutellut aiheesta keskstelusivuilla ennenkin, mm. seuraavan ketjun loppupuolella löytyi syntypitäjäni sivulta nimimerkki Marjaskarhu, jonka kanssa juteltiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001644&posting=22000000017813809#22000000017813809
laulamaan näitä kalevalan lauluja.Saattoivat monta päivää istua penkilla hajareisin käsistä kiinni ja nykyttelivät edestakaisin.
Kotona sanoivat että ukko on mennyt sinne laulamaan.Kahdestaan monta päivää lauloivat.Kummallista kun aattelee.
Sen mukaan pitäisi midänkin palstojen äijit tällä ijällä vaan nykytellä keskenään ja keksiä uusia säkeistöjä.
Ruuneperi sopisi siihen ja kaveriksiei ehkä ylikypsä mutta se ei jaksaisi olla ilman naista niin kauan.Ehkä Iili sopisi siihen kaveriksi ei sekään.Keksikää nyt joku.Sopisko pellekään.Vaikea juttu.
aikoinaan koulukirjassakin. Mutta tuollainen kuvan esittämä laulutapa olikin valokuvaajan lavastama asetelma Kalevalan ensimmäiseen laulun sanoihin: "Lyökämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan...". Kuvaaja oli pyytänyt kahta laulajaa asettumaan penkille vastakkain kahareisin, ottamaan toisiaan käsistä kiinni ja keinumaan laulunsa tahdissa.
Noin olen kuullut väitettävän. Ei ole löytynyt sellaista vanhaa laulajaa, joka olisi tiennyt tuolla koreografialla laulettavan, tai olisi itse noin laulanut. Todempia lienevät tavat, joita myöhemmin kuvataan samassa runossa:
"Niit' ennen isoni lauloi
kirvesvartta vuollessansa;
niitä äitini opetti
väätessänsä värttinätä..."
---
Katkelma ensimmäisestä runosta:
"Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Veli kulta, veikkoseni,
kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan,
saa kera sanelemahan
yhtehen yhyttyämme,
kahta'alta käytyämme!
Harvoin yhtehen yhymme,
saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajoilla,
poloisilla Pohjan mailla.
Lyökämme käsi kätehen,
sormet sormien lomahan,
lauloaksemme hyviä,
parahia pannaksemme,
kuulla noien kultaisien,
tietä mielitehtoisien,
nuorisossa nousevassa,
kansassa kasuavassa:
noita saamia sanoja,
virsiä virittämiä
vyöltä vanhan Väinämöisen,
alta ahjon Ilmarisen,
päästä kalvan Kaukomielen,
Joukahaisen jousen tiestä,
Pohjan peltojen periltä,
Kalevalan kankahilta.
Niit' ennen isoni lauloi
kirvesvartta vuollessansa;
niitä äitini opetti
väätessänsä värttinätä..."
historian kirjoja penkoessa jostain matkailijasta ei runonkerääjästä.
Tarvitsi miestä kuljettamaan vesisitöä pitkin ja kun kysyivät talosta soutajaa niin poika sanoi että ukko on mennyt sinne jonnekin runoja laulamaan eikä tule moneen päivään pois.
Se poika kertoi että miten ne tekevät.Istuvat monta päivää penkillä vastakkain ja laulavat ja nykyttelevät.Vaikka kotona oli heinäaika eikä olisi joutanut ei sille voinut mitään kun tuli semmonen laulamisen halu päälle.
Heitä kylä kunnioitettiin siksi annettiin olla.
Että nyt tuli turisijalle uuta tietoa.Aloittakaa nyt runonlaulajien piiri olisi siitä meillekkin iloa.Naiset vain eivät nytkyttele penkillä vaan itkuvirret on naisten tapana laula.