Oma aika

Miten on, kaipaatteko viisikymppiset omaa aikaa ja rauhaa puolisoltanne? Itse olen tottunut melko itselliseen elämään miehen pitkien työmatkojen vuoksi. Kun hän on muutaman viikon yhtä soittoa kotona, pitää myöntää, että väsyn häneen!! Siitä huolimatta meillä on oikein mukavaa yhdessä, olemme "saumaton pari" ja kaikki avioelämän alueet ovat kunnossa. Suurin osa ystävättäristäni "kadehtivat" minua juuri siitä, että minulla on mukava kumppani, mutta silti saan niin paljon omaa itsellistä aikaa! Toinen asia on se, että useimmista tuntemistani pariskunnista juuri miehet haluavat tehdä kaikki asiat vaimonsa kanssa, eivät osaa mennä edes mökille yksin.. Vai onko se miesten mukavuudenhalua - halutaan passari mukaan huolehtimaan. Kommentoikaa - myös miehet!
22764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hyvin, siispä nauti vain elämästäsi ja miehestäsi.

Myöskin minun mielestäni liitossa täytyy olla tilaa toiselle ja omaakin tekemistä.

Minulla sitä tilaa on nykyisin ihan liian kanssa,koska olen eronnut pitkästä liitosta.

Nainen puskasta

Äänestä
  • kun kaikki on rehellistä,mikä ettei mutta paljon on matkamiehiä jotka pitää kakkosta.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    kun kaikki on rehellistä,mikä ettei mutta paljon on matkamiehiä jotka pitää kakkosta.

    mielessä. Ei normaalijärjellä varustettu, tavallinen mies enää 55-vuotiaana ajattele pelkästään naisia - eikä etenkään vieraita naisia. Sitäpaitsi, itsekin paljon matkustaneena tiedän, ettei kunnon naisten löytyminen joka kulttuurissa ole ihan helppoa! Iloisia tyttöjä toki löytyy joka puolelta maailmaa. Sitäpaitsi täytyy olla kova uros, jos jaksaa pitää toista naista kahdessakymmenessä maassa ympäri maailmaa... Aina puhutaan, miten matkustavat miehet pettävät, mutta uskokaa, jos pettämislinjalle mennään, täällä kotonaolevan on paljon helpompi (ja enemmän aikaa) olla se petollinen osapuoli

    Äänestä

  • koti kirjoitti:

    kalliita sanoja

    hotellin työntekijöitä postittamaan puolestaan valmiiksi kirjoitettuja postikortteja kotiväelle "alibiksi". Missä sitten itse milloinkin liikkui ja millä asialla.

    Äänestä

  • pyysi tuttuja kirjoitti:

    hotellin työntekijöitä postittamaan puolestaan valmiiksi kirjoitettuja postikortteja kotiväelle "alibiksi". Missä sitten itse milloinkin liikkui ja millä asialla.

    erittäin hyvin miten paljon ja missä töitä on tehty!!! -)) Se on myös varmaan tärkein syy, miksi on niin paljon poissa kotoa - ei pelkästää vieraiden naisten näkemisen / kokemisen ilosta!

    Äänestä

  • näkee kirjoitti:

    erittäin hyvin miten paljon ja missä töitä on tehty!!! -)) Se on myös varmaan tärkein syy, miksi on niin paljon poissa kotoa - ei pelkästää vieraiden naisten näkemisen / kokemisen ilosta!

    löytää. Ilmeisesti kunnon tilipussi ja paljon poissa kotoa. Nyt kyllä meikäläinen kadehtii! Ei ole edes ulkonäöllä väliä ja kotioloissa voi olla vaikka nakusillaan!

    Äänestä

Mitäs valitat miestäs,oo hyvillää et hän on koton!!!Jos mies haluaa naisensa mukaan joka paikkaan niin ei ole mistään "passaamisesta"kyse
hän haluaa olla vaimonsa kanssa ei sen kummempaa ja sul on kaik hyvin niin älä valita,moni nainen vaihtas sun kaa niit on miehii jokka on enemmän pois kotoo,mä ainaki nautin mieheni seuras koko ajan ja sitä oon tehny jo 15v

Äänestä
  • päinvastoin, olen erittäin tyytyväinen olotilaani. Kyselen vain muiden ajatuksia siitä, kaipaavatko he omaa aikaa. Olen nimittäin huomannut oman ikäluokkani pariskunnista, että juuri naiset kaipaavat kaipaavat omaa tilaa. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö välittäisi miehestään tai parisuhteestaan. Ehkä se johtuu siitä, että lasten kasvettua aikuiseksi, haluaa irtautua muiden hoitamisesta. Kyllä se vain niin on meillä ja monessa muussakin perheessä, että vaimo huutaa miehen syömään valmiiseen pöytään. En halua tästä kuitenkaan mitään tasa-arvokeskustelua!

    Äänestä

seinille, jos mies on kotona viikkotolkulla käymättä missään. Mikä on aika yleistä meillä.

Olen järjestänyt itselleni harrastuksia ihan vain sen vuoksi, että pääsen joskus irti kotipiiristäni ja saan aikaa "hengähtää" miehestä.

Olen alkanut tehdä matkoja naisporukoissa, opiskelen ja keksin kaikkea kivaa omaa puuhaa. Pidän kuitenkin huolen, etten loukkaa toista osapuolta ja kerron tekemiseni rehellisesti, ikinä ei ole ollut pettäminen mielessä. Mutta kyllä puolisoilla pitää olla omaakin elämää, eikä saa ripustautua toiseen, niin että se alkaa ahdistamaan.

Haluan vapautta ja suon sen toisellekin, mutta reiluin pelisäännöin.

Äänestä
  • ei ole tarkoitus mustavalkoisesti ajatella joko yksin tai kaksin vaan joskus yksin, joskus kaksin - niin jaksaa paremmin!

    Äänestä

..kuin sanoit "halutaan passari" sanoi myös miun-exä.

Ja että elän kuin hotellissa ja en tule toimeen ilman häntä. Että näin moni nainen haluaa kai sen olevan?

Nyt olen vielä hengissä vaikka pian olen ollut kaksivuotta yksin, eikös ole ihme, ;)

Ja vielä kaiken lisäksi olen pirun tyytyväinen että saan olla yksin? Liitto ei ollut tähdenlento kun meillä on yli 30v tyttö.

Äänestä
  • vaikka kaikki ei aina mene niinkuin on suunnitellut. Tajusin vasta itsekin, että olen saanut sen minkä olen ansainnutkin, turha siitä on muita syyttää.

    Yksin tai kaksin, se riippuu ihan ihmisestä kuinka tulee onnelliseksi. Kuitenkin meillä kaikilla on tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi, vaikka muuta yritämmekin väittää.

    Äänestä

  • voi toisesta tehdä avuttoman että saa hallita eikä karkaa niin helposti.

    Äänestä

  • naisen logiikkaa kirjoitti:

    voi toisesta tehdä avuttoman että saa hallita eikä karkaa niin helposti.

    sisäsyntyistä joissakin asioissa! Geeneissä se on. Mies metsästää, nainen keittää liemen! Naiset ovat tässä viimeisen vuosisadan aikana joutuneet muihinkin kuin vellin keittoon kotona, mutta ihmeesti se kotitöiden jako on jäänyt.

    Äänestä

  • pitää ilmaista hotellia. Ja melkeinpä veikkaan, että eukkokultasi se sinut ulos nakkasi!! Tahtoi omaa aikaa näes!

    Äänestä

  • haluaisi kirjoitti:

    pitää ilmaista hotellia. Ja melkeinpä veikkaan, että eukkokultasi se sinut ulos nakkasi!! Tahtoi omaa aikaa näes!

    Jo vaan ei kuules tehnyt kun asun kotona aina vaan.:O

    Ja nyt kun käyn lapsenlasta katsomassa, kuten toissa päivänä, kun tyttöni vaati minua sinne "leikkiin" vaaria.
    Niinpä saan haukkuja exältä siinä sivussa, vaikka ei meillä pitäisi olla enää mitään selvittämättömiä asioita, ainakaan itse en millään keksi niitä, ja ne mitä saan kuulla olen jo monesti kuullut aiemminkin?

    Olen ehdottanut et nauhoittaisi nuo samat jutut,
    muistaisi että minulle on jo ainakin kerran tullut selväksi noi asiat, on kun kuutelis samaa levyä. ;)

    Äänestä

aikoja, kun mieheni oli vielä työssä.

Kun saisin hänet edes viikoksi muualle, - tykkäisin omasta rauhastakin joskus.

Äänestä

Olin naimisissa 18 v. ja muutaman vuoden aikana miehellä oli pitkiä ulkomaankeikkoja. Sen jälkeen oli kamalan vaikea tottua siihen, että ukko luuhasi nurkissa vaivaksi asti - olin jo oppinut arvostamaan itsellistä ja itsenäistä elämääni. Oltiin jotain kolmekymppisiä siinä vaiheesssa.

Äänestä

Kyllä kaipaan. Että saisin lähteä lenkille, kauppaan, kirjastoon, katsomaan äitiäni, sukulaisiin, synnyinseudulleni käymään, kavereiden luo ym. ettei minun täytyisi jollakin tavalla aina perustella lähtöäni eikä niistä tarvitsisi riidellä alvariinsa. Kun hän ei koskaan halua lähteä mukaani, niin pitäisi sitten antaa minun käydä ilman riitelyjä ja mykkäkoulua ym. sillä olenhan kaikesta huolimatta aina tullut takaisin. Pitäisi sallia omaa vapautta, koska sitä on hänellä itselläänkin.

Äänestä
  • onko niitä muillakin, syyllistäjiä :/

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    onko niitä muillakin, syyllistäjiä :/

    Olemme olleet naimisissa 37 vuotta melkein, jo avioliiton alussa sovimme omasta ajasta ja tilasta, hyvin on mennyt. Hän veneilee ja kalastaa kavereitten seurassa ja minä käyn sillä aikaa hemmottelemassa itseäni Talaso-terapiassa tai vain luen kotona. Konsertit ja teatterit onkin sitten taas yhteistä aikaa. Monet ystäväni jo etukäteen huokailevat miten he eläkepäivistä selviävät, kun ollaan aina yhdessä kotona. Luulisin että meillä menee niin kuin tähänkin asti, välillä on omat menot kummallakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oma rauha kirjoitti:

Miten on, kaipaatteko viisikymppiset omaa aikaa ja rauhaa puolisoltanne? Itse olen tottunut melko itselliseen elämään miehen pitkien työmatkojen vuoksi. Kun hän on muutaman viikon yhtä soittoa kotona, pitää myöntää, että väsyn häneen!! Siitä huolimatta meillä on oikein mukavaa yhdessä, olemme "saumaton pari" ja kaikki avioelämän alueet ovat kunnossa. Suurin osa ystävättäristäni "kadehtivat" minua juuri siitä, että minulla on mukava kumppani, mutta silti saan niin paljon omaa itsellistä aikaa! Toinen asia on se, että useimmista tuntemistani pariskunnista juuri miehet haluavat tehdä kaikki asiat vaimonsa kanssa, eivät osaa mennä edes mökille yksin.. Vai onko se miesten mukavuudenhalua - halutaan passari mukaan huolehtimaan. Kommentoikaa - myös miehet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu