Conan vaikuttaa aika turhamaiselta ja pikkumaiselta välillä. Nytkin kun se kutsutti sen kampaaja-paran yleisön eteen haukuttavaksi pulisonkien takia. Ei ollut eka kerta, kun käytti samaa kostotyyliä. Kerran oli joku onneton avustaja mokannut ja sekin joutui haukuttavaksi yleisön eteen..Ei naurattanut, vaikka nämä kostot oli yritetty naamioida vitseiksi.XP
Conan on
pikkusieluinen
4511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei ole yhtä huono istetunto,kuin suomalaisilla. Ja nykkiläiset varsinkin on aika kovapintaista porukkaa ja huumori rankkaa.
tuollaiseen "kostonhimoiseen" käyttäytymiseen. Luulisi, että noinkin suuren suosion saavuttaneena olisi jo varaa olla suurpiirteisempi. Tai kostaisi niin ettei muut huomaa X)
Muista, että pilkkua ei kuulu laittaa kuin sanan eteen jos vertailet asioita. Esim. "toisin kuin" EI "toisin, kuin" ...
Juuri tätä jaksoa en ole nähnyt, mutta tiedän mitä tarkoitat. Syy tuohon kaiketi on se että Conan on useasti sanonut olevansa täydellisyyden tavoittelija. Se on nähty useasti että showssa hän ei halua minkään menevän pieleen tai hän huomauttaa siitä heti.
Varmasti mukava ja leppoisa mies ja älykkäämpi kuin heti ajatteliskaan, mutta työnsä ottaa erittäin vakavasti vaikka pilaa myös itsestään tekeekin.