sukulainen saa olla töissä etelän vankilassa ilman kurssia eläkkeelle asti?onko tämmöiset niin sanottuja turvatyöpaikkoja?onko totta että numeropaikka tulee jos on vain jonkun johtajan sukulainen?
onko totta
että isonherran
3358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos olet ihan vain johtajan poika, saatika pääjohtajan, niin suojatyöpaikka on varma. Onhan johtajan poikia monissa vankiloissa töissä, mutta kyllä se on ihan niitä lestdiolaisten juttuja, ne kun surutta ja häpeilemättä palkkaavat sukulaisiaan ja uskonveljiään ohitse pätevämpien ihmisten. Vankilassa kannattaa olla tarkkana mitä puhuu ja mitä uskontokuntaa pilkkaa, koska siellä on lessuja ihan pilvin pimein, eikä ne anna millään tavalla vihiä siitä että ovat lestoja. Voi olla, että vankilassa on 90% lestadiolaisia, mutta vain 10% myöntää olevansa kun noituvat ja puhuvat muka rivouksia mitä meiltä normaaleilta ihmisiltä kuulleet. Voipa olla, että kunhan aikaa kuluu ja vhl on lestojen vallassa, niin alkaa meno muuttumaan tuomitsevampaan ahdasmieliseen suuntaan ja lesta-uskonto otetaan vahvana elementtinä mukaan vankeinhoitoon. Silloin ei kyllä normaali ihminen pääse edes vankilaan töihin ollenkaan, eikä varmaan haluakkaan. Mutta ongelmaksi tulee varmaan se, että mitä etelämmäksi mennään, sitä vähemmän lestoja on onneksi.
Joskus vain tuumailee kun sitä johtajan velttoa poikaa katselee, että missähän se tuokin pystyyn paskannettu lapamato olisi jos isi ei olisi vankilanjohtaja. Mitenkähän ne viitsii peiliin katsoa ja arvostaa saavutuksiaan. Mutta eipä sukusiitto ja kirjekurssilla 60-vuotiaana vartijaksi kouluttautuminen ole vankilan suljetussa piirissä uutta, eli eihän ne tajua yleismaailmallisesti ajatella asioita.
pääjohtajan poika?!taitaa olla kiskon tavaraa?laittakaa eliittipoika eliittiosastolle kiittelemään kilpaa vankien kanssa.kiitos kiitos kiitos isoherra.kiitos kiitos pissitestistä johtajan poika.
En ala yksilöimään minkä johtajanpojista on kysee. Mutta nyt emme puhu pääjohtajan pojasta, sen voin paljastaa.