Olen jälleen kerran sairaana ja poissa töistä sen takia. Viimeksi olin sairaslomalla ennen joulua ja koko joulunkin sairastelin pahasti. En rupea ketään syyttelemään tästä mutta kerron vähän mitkä asiat ovat myötävaikuttaneet. Puolentoista vuoden mittaiseksi tarkoitettu projekti on viivästynyt aika pahasti ja aikaa sen valmistumiseen ei enää ole kovin monta kuukautta. Projekti on viivästynyt huonon johtamistavan seurauksena ja myös siksi ettei projektisuunnitelmaa tehty alusta asti kunnolla. Työn lisäksi joudun opiskelemaan koko ajan jotakin uutta koska oikeita henkilöitä ei voida sijoittaa oikeisiin tehtäviin. Esim. Java-ohjelmoinnin taidan hyvin mutta joudun tekemään hommia C :lla vaikka en siitä omaa tarpeeksi kokemusta. Lisäksi vaaditaan tuloksia koodaushommista vaikka olen sanonut etten puutteellisen osaamisen takia pysty tekemään nopeammin. Henkilö joka osaa C :aa on taas laitettu tekemään muita hommia vaikka mun hommani sujuisivat 10 kertaa nopeammin jos tuo taitaja tekisi ne työt. Nyt olen sitten jälleen kerran kovan henkisen paineen takia sairaslomalla kuumeen kourissa. Henkinen paine on kaikkein pahinta kun ei pysty omaa itseään hallitsemaan niin hyvin ettei ottaisi stressiä työstä. Kun tätä ei hallitse ja ulkopuoliset vielä painostavat lisää niin terveys menee!
Stressaava ala
Sairaana jälleen
41981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaisko alkaa harkitsemaan työpaikan vaihtoa, ei kannata pilata elämää huonon työpaikan takia. Työpaikka hakemuksia vaan eri yrityksiin, ei sitä tarvitse nykyiselle työnantajalle kertoa, että hakee työtä muualta. Tai sitten menet suoraan nykyisen yrityksen toimitusjohtajan juttusille ja sanot napakasti miten asiat on. Kannattaa tehdä asialle jotain.
Pyydä esimieheltäsi C koulutusta. Eihän terveyskeskuksissakaan hoitajat tee lääkärin töitä. Kunnon koulutusta alalle vaadin minä.
Itsekin alalla toiminut.
Ensinkin on opittava erottamaan työ ja vapaa-aika toisistaan ehdottomasti.Tuotko työt kotiin? Onko kotonasi PC? Vastaatko työpuheluihin työajan ulkopuolella? Minulla on kaikkiin edellä oleviin asioihin kielteinen vastaus. Pistäppä asiat tärkeysjärjestykseen. Mitä pikimmin sen parempi. Joudut sen tekemään kuitenkin ennemin tai myöhemmin.
Terveisin lomia viettävä ammattilainen.
ei töitä kotiin ja puheluihin ei vastata työajan ulkopuolella vaikka tulisi maailmanloppu.
Aikoinaan kun tulin alalle stressasin aikatauluista yms. sitten jossain vaiheessa tajusin, että aikataulut kusee 99% projekteissa, koska ne on alunperinkin vaan määritelty ASAP mahdottomiksi, eikä perustu mihinkään todellisuudessa oleviin ilmiöihin.
Siitä lähtien oon ottanut rennosti.
Nyt tulee melko todennäköisesti lopputili (Kiina ilmiö nääs), eikä sekään harmita yhtään.
Sehän tietää nimittäin puolen vuoden kesälomaa ja sen jälkeen sitten pohtimaan mitä sitä tekis.