Onko millanen kulkupeli? 1.6:n olen suunnitellut hankkivani. Kuulin, että lämppäri ois heikohko???
Viivalla Rellun kans on minun tapauksessa vastaavankokoinen Almera.
Viivalla Rellun kans on minun tapauksessa vastaavankokoinen Almera.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vanhaa korimallia saa nyt suht. edullisesti ja kun tuollaisen, tosin Breakin, tulin hankkineeksi, niin mitään kovin negatiivista sen ominaisuuksista en osaa sanoa. Ajettavuus on ihan kohdallaan ainakin talvikelissä ja Nokian Hakkapeliitta Kakkosilla. Kitkoilla olen joskus ajanut ja silloin tuntui, kuin ohjauksessa olisi ollut jotain ylimääräistä.
Sisustasta toki näkee, että auto ei ole niitä moderneimpia ja ajoasento ei myöskään ole optimaalinen, mutta kun aikansa hieroo säätöjä, niin kyllä se siitä. Kai Classicissa on myös ns. sporttipenkit vakiona, ovat normaalisjakkaroita selvästi paremmat. Varustelussa muutenkin Rellu kyllä pärjää muille ja varsin hyvin.
Lämppäri on ihan asiallinen, paljon kylmempiäkin pirssejä tehdään. Huurteenpoisto tuulilasilta on kyllä turhan verkkaista, mutta muuten lämpöä riittää kabiinissa. Moottori taas tuntuu lämpenevän mittarin mukaan verkkaisesti, mitä hieman ihmettelen.
Kulutus on pyörinyt 7.1-7.2 litran hujakoilla, noin ajotietokoneen mukaan ja jos on oikein, niin en nyt pahana pitäisi.
Jos Rellua mielit, niin mikäs siinä. Tosin peruspelinä ei Almerakaan ole yhtään hullumpi.
itselläni on juuri vastaava megane ja rehellisesti uskallan kyllä sanoa, että auto on koko ja hintaluokassaan ehdotonta parhaimmistoa. Almera on selvästi ahtaampi ja muutenkin tunnelmaltaan köykäisempi.
Lämppäri ei mielestäni ole sen huonompi kuin muissakaan. Itse olen kyllä käyttänyt yleensä lohkista ja sisätilanlämmitintä.
Kulutus pysyy kesällä matka ajossa helposti alla kuuden ja talvellakaan en ole saanut yli kahdeksaa litraa sadalla seka-ajossa kulumaan.
Mitään pikkuvikoja ei ainakaan omassani ole ollut. Kuluvista osista olen joutunut vaihtamaan pakoputken ja takaiskarit. Kannentiiviste vaihdettiin 90tkm kohdalla -on kuulemma tyyppivika tietyllä sarjalla.
Nyt mittarissa 140 000 ja lisää tulee...
Kiitoksia kommenteista :)