Luin tänään maisteri Fahlerin hypnoosikirjaa, jossa hän kertoo tehneensä kokeita kaukohypnoosin avulla. Miten muka voi olla mahdollista, että ihminen hypnotisoidaan satojen kilometrien päässä pelkällä ajatuksen voimalla, niinkuin masiteri Fahler väittää. Hullua sanon minä
Kaukohypoosi
6
468
Vastaukset
- se onkin.
Toivottavasti et ollut ostanut itsellesi kirjaa ettei vaan maisterille käy kannattavaksi tuollainen humpuukista kirjoittaminen.
- kustaa
Älä huoli, kyseinen maisteri on kuollut jo n.20 v. sitten.
- Niinkö?
Tähänkö Lauerma viittaa todistaessaan hypnoosin käytöstä:
"Hän on myös kertonut, että henkilöön pystyy vaikuttamaan myös etäältä ja voi saada tämän tekemään mitä haluaa, jos on etukäteen luotu siihen sopiva olotila. Tila voidaan sitten aktivoida puhelinkeskustelussa."
Mutta koska tässä kukaan ei ole koskaan ollut sanallisessa hypnoosiin vaivutuksessa tai -ohjauksessa tms., täytyy olla kyse ajatusten siirrosta.
- tasokysymys
Henkinen tasokysymys! Voit olla yhdeydessä toiseen ihmiseen, vaikka hän olisi
avaruusaluksessa.
Esim. syvässä rakkaussuhteessa elävillä tämä on arkipäivää.
Kaukaa annetut suggestiot ovat yhtä lailla mahdollisia.
Ihmisiin voidaan vaikuttaa ja vaikutetaan niin hyvässä kuin pahassa.
Skitsoidina henkilönä esim eilen sain päivällä tuntien ajan "itsemurha" sanaa.
Uskoin, että joku minut tunteva/tietävä ihminen on voinut lähettää tuota "käskyä".- Jaaha,
hypnoosi onkin näköjään henkimaailman hommia. Siis kirjaimellisesti, henkiolentojen aikaansamaa.
- jo entinen
Ajatuksen voimalla. Kyllä, mutta kumman ajatuksen voimalla, hypnotisoitavan vai hypnotisoijan. Tässä yhteydessä on ehkä hyvä muistaa että kaikki hypnoosi on lopultakin itsehypnoosia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1089763Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664759Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451487
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531451Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591414Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331