Olen nyt noin 16-vuotias tyttö, ja olen alkanut miettimään, että onko minussa jotakin vikaa, kun ihan oikeasti en välitä seurustella. En myöskään ihastu no...oikeastaan melkein lainkaan. En poikiin enkä tyttöihin. Ja silloin kun ihastun, niin yleensä johinkin tyyliin kolmikymppisiin miehiin, joiden kanssa en kuitenkaan loppupeleissä haluaisi mitään, sillä tuntisin, että mies käyttäisi minua hyväkseen.
Olin tuossa vielä puolisen vuotta sitten mielettömän ihastunut yhteen 30 mieheen yli kahden vuoden ajan, ja on nyt hiipumassa. Olenkin miettinyt, että johtuisiko tämä "ihastumattomuus" suurista elämänmuutoksista (lukio, siinä samalla kaveripiirin vaihtuminen, stressi jne.), tai ehkä siitä, että joskus nuorempana kaikki jätkät tuntuivat lähes poikkeuksetta vihaavan minua, ja näin en osaa ajatella että kukaan ihastuisi minuun, enkä siis ihastu itsekään (lähes poikkeuksetta nämä aikuiset miehen joihin ihastun ovat minulle poikkeuksellisen ystävällisiä ja nautin todella heidän kanssaan keskustelusta), vai ihan vain siitä, että olen menossa vasta yli tuosta yhdestä melkein surullisen vakavasta ihastumisesta vai mistä?
kukaan täällä ei tietenkään tunne minua eikä elämääni, nyt vain oli pakko avautua.
Kuulostaa todella säälittävältä, mutta olen todella ihan pihalla. Haluaisin niin kovasti tuntea taas sen mukavan ihastumisen tunteen :)
Olin tuossa vielä puolisen vuotta sitten mielettömän ihastunut yhteen 30 mieheen yli kahden vuoden ajan, ja on nyt hiipumassa. Olenkin miettinyt, että johtuisiko tämä "ihastumattomuus" suurista elämänmuutoksista (lukio, siinä samalla kaveripiirin vaihtuminen, stressi jne.), tai ehkä siitä, että joskus nuorempana kaikki jätkät tuntuivat lähes poikkeuksetta vihaavan minua, ja näin en osaa ajatella että kukaan ihastuisi minuun, enkä siis ihastu itsekään (lähes poikkeuksetta nämä aikuiset miehen joihin ihastun ovat minulle poikkeuksellisen ystävällisiä ja nautin todella heidän kanssaan keskustelusta), vai ihan vain siitä, että olen menossa vasta yli tuosta yhdestä melkein surullisen vakavasta ihastumisesta vai mistä?
kukaan täällä ei tietenkään tunne minua eikä elämääni, nyt vain oli pakko avautua.
Kuulostaa todella säälittävältä, mutta olen todella ihan pihalla. Haluaisin niin kovasti tuntea taas sen mukavan ihastumisen tunteen :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et ole säälittävä!:) Kaikkien pitää saada välillä avautua, ja jos teet sen täällä, ok.
Et ole ainoa siinä, ettei seurustelu kiinnosta. Veikkaisin että just noi elämänmuutokset vaikuttaa - mut sitten mun on pakko kysyä, millanen hahmo sun isäs on sun elämässä? Kuulostaa varmana tosi typerältä tai kliseeltä, mutta tosi asia on, että tyttöjen suhtautuminen poikiin on pitkälti kiinni heidän suhteestaan isäänsä. Ja jokainen tyttö etsii isänsä kaltaista miestä.
Vanhempiin miehiin ihastuminen (ah!) on tyypillistä.:D Varmaan kaikki ihastuu jossain vaiheessa vanhempiin. Ja 25-30 on just niitä jotka osaa käyttäytyä, niitä näkee siististi pukeutuneina ja hymyilevinä - ja perheen kanssa. Se romuttaa yleensä unelmat.:)
Ketä ne miehet on, keiden kanssa pidät keskustella? Sehän on vaan tosi hyvä asia, jos on aikuista seuraa joiden kanssa puhua asioista. Siis mistä vaan, mutta melkeen poikkeuksetta sitä puhuu kolmikymppisen kuin teini-ikäisen jätkän kanssa...