Haluaisin ainoastaan asiallisia vastauksia,en oikein tiedä kuinka voisin toimia.
Riitaannuin 10vuotta sitten erään tuttava miehen kanssa.
Riidan syy oli naurettava johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa.
Sain yllättäin soiton jossa minua syytettiin hänen asioidensa levittämisistä.
Asiassa ei ollut perää lainkaan muttei minua asianomainen edes halunnut kuunnella.
Sain silloin tappo uhkauksen puhelimessa ja muuta loukkaavaa niskaani.
Pyytelin anteeksi ja lupasin etten enää koskaan ole yhteydessä tähän mieheen,se oli hänen itsensä haluama pyyntö.
Aikaa meni vuosi kunnes rupesin saamaan tekstiviestejä kyseiseltä henkilöltä sekä loukkaavia soittoja.
En kommentoinut niihin mitenkään ja lopetin jopa vastaamasta puhelimeen hänen soittaessaan.
En siis itse ollut yhteydessä mitenkään.
Ajattelin että varmaan vainoaminen loppuu ajan kanssa.
Vainoaminen taukosikin vuodeksi kunnes puhelimeni alkoi täyttyä taas herjaavista ja loukkaavista viesteistä.
Kaikki tulivat kyseisen henkilön liittymästä.
Tätä on mennyt kohta kymmenen vuotta,viime kertaisiin viesteihin vastasin hänelle vieväni asian poliisille jos ei häiriköinti lopu.
Se taukosi.
Mutta nyt olen alkanut saada kirjeitä,joissa on ihmeellisiä lähettäjän nimimerkkejä mutta loukkaavat aiheet samoja kuin aiemmin.
Kuinka pääsisin henkilöstä lopullisesti eroon?
En haluasin tehdä asiasta julkista,onko olemassa jotain tahoa jolle tuollainen kuuluisi vai voiko asialle tehdä ollenkaan mitään.
Kaikkein parasta kannaltani olisi jos asia selviäisi hiljaisuudessa koska herjaavien asioiden leviäminen sattuisi ja kohdistuisi minuun.
Saldona kymmenen vuoden ajalta olen saanut lukuisia väkivallalla uhkailuja sekä satoja loukkaavia viestejä.
Eikö tämä koskaan lopu.
Hermoromahduksen partaalla oleva aikuinen nainen.
74

Vastaukset 5
Vanhimmat
Salainen numero ainakin estäisi viestit ja puhelut... Koeta sitä ainakin aluksi!
Voit ilmoittaa häirikölle, että jollei häiriköinti lopu, niin tulet hakemaan lähestymiskieltoa.
Jos häirikkö ei ilmoituksestasi piittaa, niin toteuta uhkauksesi, sillä lähestymiskiellon rikkomisesta seuraa suurempi rangaistus, kuin jos juttu menisi kotirauhan rikkomisena tai laittomana uhkauksena käräjille ja käräjillä juttu tuskin menestyisi ilman hyviä todisteita.
Olen vaihtanut numeroa mutta kun kyseessä on sukulaismies hän saa sen aina selville,asuntoa olen vaihtanut neljä kertaa(muista syistä) ja aina hän saa osoitteenkin selville.
Hän luottaa siihen etten uskalla viedä asiaa eteenpäin koska hänen loukkauksensa sekä perättömät juttunsa olisivat pahinta mitä voisin kuvitella yleiseen tietoon taikka lähipiirini tietoon.
Jokainen voi varmaan kuvitella että kaikissa tilanteissa ei asiaa voi ottaa huumorilla vaan se satuttaa kun vielä tietää hänen nauravan partaansa jokaisen häiriköinnin jälkeen.
Luulen että kyseessä on sairas ihminen jonka elämän hauskuus on kiusaamisessani.
Mutta tuskinpa poliisikaan asiaa osaisi hoitaa niin huomaamattomasti ettei asia leviäisi.
Tahtoisin vaan elää rauhassa.

Tulee mieleen olisiko joku sosiaalinen taho jonka puoleen voisi kääntyä ,perusteena olisi se että pitkä aikaisen vainoamisen johdosta mielenterveytesi järkkyy.
Yleensä ottaen tuollaiset vainoajat ovat henkisesti sairaita ja jatkavat touhuaan kunnes kuolevat tai heidän oma elämän tilanne muuttuu..
He kokevat kiusaamisellaan saavan lohtua omaan elämäänsä ja tuntevat vallan tunnetta.