VALMIS

Olen täällä aikoinani tuskaillut että en saa aloitettua oppariani, no nyt se on sitten valmis!! Hyvä fiilis on, ensi kuussa valmistuminen. (Vain n. 1v 3kk myöhässä) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. turhaa panikoida sitä lopputyötä vuotta etukäteen, itellä meni loppujen lopuksi alle kuukausi kirjoittamiseen, enkä edes joka päivä kirjoittanut. Kun vaan saa aloitettua niin siitä se sitten lähtee. Alku on aina se hankalin. tsemppiä kaikille muille ketkää painii lopputyön kanssa, kullä se loppu siellä häämöttää! =)
5660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onnea paljon! Mahtaa olla upeat fiilikset. Itselläni gradu työn alla, paljon vielä puuttuu. Toivon mukaan saisin sen ennen kesää valmiiksi. Jotenkin tuntuu niin kaukaiselta asialta se valmistuminen, että tässäkös tämä nyt sitten alkaakin olla. En malta odottaa sitä fiilistä, kun gradu on sitten viimein valmis.

Äänestä
  • Ottakaa ihmiset huomioon, että gradu on kuitenkin vain tutkintoonne sisältyvä opinnäytetyö. Ei siitä kannata tehdä elämää suurempaa asiaa. Voin varmaan näin sanoa, sillä graduni on juuri nyt tarkastuksessa ja ähersin sitä vuoden. Kun tajusin ottaa asian suhteen rennommin, alkoi kirjoituskin kulkemaan paremmin. Loppujen lopuksi gradusta ei työelämässä paljon kysellä, ainoastaan se, onko valmistunut ja saanut opinnäytetyönsä ylipäätään tehtyä.

    Hieman rentoa asenetta peliin siis, ei elämä aina ole niin vakavaa :)

    Äänestä

  • hiiu kirjoitti:

    Ottakaa ihmiset huomioon, että gradu on kuitenkin vain tutkintoonne sisältyvä opinnäytetyö. Ei siitä kannata tehdä elämää suurempaa asiaa. Voin varmaan näin sanoa, sillä graduni on juuri nyt tarkastuksessa ja ähersin sitä vuoden. Kun tajusin ottaa asian suhteen rennommin, alkoi kirjoituskin kulkemaan paremmin. Loppujen lopuksi gradusta ei työelämässä paljon kysellä, ainoastaan se, onko valmistunut ja saanut opinnäytetyönsä ylipäätään tehtyä.

    Hieman rentoa asenetta peliin siis, ei elämä aina ole niin vakavaa :)

    Olet oikeassa. Suorastaan ärsyttää miten koko koulutuksen ajan tätä opparia/gradua jotenkin paisutetaan. Totuus on, että sinne se pölyyntymään menee ja ketään ei vois vähempää kiinnostaa tekemäsi työ. Itse näin jälkeenpäin ajateltuna laitoin ihan liikaa energiaani tuon työn tekemiseen. Vähempikin ois riittäny.
    Ja totta. Työhaastatteluissa on vaan kysytty, että onko paperit vai ei.

    Äänestä

  • hiiu kirjoitti:

    Ottakaa ihmiset huomioon, että gradu on kuitenkin vain tutkintoonne sisältyvä opinnäytetyö. Ei siitä kannata tehdä elämää suurempaa asiaa. Voin varmaan näin sanoa, sillä graduni on juuri nyt tarkastuksessa ja ähersin sitä vuoden. Kun tajusin ottaa asian suhteen rennommin, alkoi kirjoituskin kulkemaan paremmin. Loppujen lopuksi gradusta ei työelämässä paljon kysellä, ainoastaan se, onko valmistunut ja saanut opinnäytetyönsä ylipäätään tehtyä.

    Hieman rentoa asenetta peliin siis, ei elämä aina ole niin vakavaa :)

    kiitos!
    tätä vähän itsekkin olin ajatellut, mutta kun kysyy toiselta niin omatkin ajatukset alkaa juosta paremmin.

    Äänestä

  • ap++ kirjoitti:

    kiitos!
    tätä vähän itsekkin olin ajatellut, mutta kun kysyy toiselta niin omatkin ajatukset alkaa juosta paremmin.

    Sori tuli väärään keskusteluun!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rarenomi kirjoitti:

Olen täällä aikoinani tuskaillut että en saa aloitettua oppariani, no nyt se on sitten valmis!! Hyvä fiilis on, ensi kuussa valmistuminen. (Vain n. 1v 3kk myöhässä) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. turhaa panikoida sitä lopputyötä vuotta etukäteen, itellä meni loppujen lopuksi alle kuukausi kirjoittamiseen, enkä edes joka päivä kirjoittanut. Kun vaan saa aloitettua niin siitä se sitten lähtee. Alku on aina se hankalin. tsemppiä kaikille muille ketkää painii lopputyön kanssa, kullä se loppu siellä häämöttää! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu