Muistakaa

jotka ostatte asunnon mennä myös yhtiökokouksiin, sillä siellä päätetään teille tarkeistä asioista. Tulevat yhtiövastikkeet, tulevat remontit jne.
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskomatonta on tuo osakkaiden kiinnostuksen puute. Meillä päätettiin talvella putkiremontista. Yhtiökokouksessa oli kolmihenkinen hallitus ja muista paristakymmenestä osakkaasta yksi.

Yksimielisesti pistettiin talo remonttiin, vaikka hintaa tulee pikkuauton verran asuntoa kohti. Tuskin osakkaat jättäisivät autonsa ostomista muiden hoidettavaksi. Tai sitten on ihan uskomaton luottamus hallitukseen. Pitäisiköhän tässä ihan olla ylpeä.

Nyt on työt käynnissä ja kohta laskun maksun aika.

Äänestä
  • Tuntuu olevan aika monelle käsittämätön asia, että taloyhtiössä eletään yhtiön tahdissa. Jos saunaa ei saa rakentaa vaatekaappiin, niin se jos mikä hermostuttaa, mutta taloyhtiön arvoa ylläpitävä putkiremontti on aina liian kallis.

    Asunto on monen suurin sijoitus ja luulisi, että siitä huolehtiminen kiinnostaisi, mutta harva viitsii vaivautua. Yleensä asioista jurnutetaan sitten pihalla tuttujen kesken ja epäillään hallitusta osaamattomuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki... kirjoitti:

jotka ostatte asunnon mennä myös yhtiökokouksiin, sillä siellä päätetään teille tarkeistä asioista. Tulevat yhtiövastikkeet, tulevat remontit jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu