Minä olen miettinyt eroa ! Olen jo asuntoa etsinyt, tämä avo suhde joka meillä on. Se ei enää toimi ollenkaan, eikä oikeasti mitään suhdetta ole. Olemme vaan tässä samassa talossa ja ihmisiä joilla on yhteinen lapsi.
Toinen ongelma on miehen aikuinen poika joka on tullut ihan oudoksi, täällä yökaudet valvotaan kun riekkuu täällä tyttöystävänsä kanssa. Mies ei puutu tähän menoon mitenkään. Me lapsen kanssa olemme ihan kypsiä ja tämänkin takia tilanne on ihan sietämätön.
Jos ja kun eroamme, miten ihmeessä 11 vuotiaan ja isän tapaamiset järjestetään, ei kai lapsen pidä lähteä isän luo viikoksi ja toisen viikon taas minun kanssani, tämä ei kyllä toimi. Entä lomat, en voi kuvitellakaan lapsen viettävän lomiaan isän kanssa. Voiko nämä tapaamiset hoitaa muutenkin jos isä ei vaadi lasta luokseen. En halua että, lapsi vieraantuu isästään mutta, en voi kuvitella sitä sohvalla makaavaa miestä hoitavan isän ja kasvattajan velvollisuuksiaan. Onhan se nähty mitä siitä tuli, on hyvä esimerkki täällä.
Minä olen käytännössä hoitanut lapsen asiat, kasvatuksen yms. Vaadin lapselta paljon mutta, olen myös hänen kanssaan paljon, matkustelemme, käymme kylpylöissä yms. Mutta aina kahdestaan.
Joten isä vaan käy töissä ja makaa sohvalla ja viikonloppuisin häipyy metsälle ja kalaan. Miten ihmeessä siihen lapsi sopii.
Meillä on yhteishuoltajuus.
Toinen ongelma on miehen aikuinen poika joka on tullut ihan oudoksi, täällä yökaudet valvotaan kun riekkuu täällä tyttöystävänsä kanssa. Mies ei puutu tähän menoon mitenkään. Me lapsen kanssa olemme ihan kypsiä ja tämänkin takia tilanne on ihan sietämätön.
Jos ja kun eroamme, miten ihmeessä 11 vuotiaan ja isän tapaamiset järjestetään, ei kai lapsen pidä lähteä isän luo viikoksi ja toisen viikon taas minun kanssani, tämä ei kyllä toimi. Entä lomat, en voi kuvitellakaan lapsen viettävän lomiaan isän kanssa. Voiko nämä tapaamiset hoitaa muutenkin jos isä ei vaadi lasta luokseen. En halua että, lapsi vieraantuu isästään mutta, en voi kuvitella sitä sohvalla makaavaa miestä hoitavan isän ja kasvattajan velvollisuuksiaan. Onhan se nähty mitä siitä tuli, on hyvä esimerkki täällä.
Minä olen käytännössä hoitanut lapsen asiat, kasvatuksen yms. Vaadin lapselta paljon mutta, olen myös hänen kanssaan paljon, matkustelemme, käymme kylpylöissä yms. Mutta aina kahdestaan.
Joten isä vaan käy töissä ja makaa sohvalla ja viikonloppuisin häipyy metsälle ja kalaan. Miten ihmeessä siihen lapsi sopii.
Meillä on yhteishuoltajuus.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tapaamisista päätätte te isän kanssa yhdessä tai jos ette sopuun pääse niin lastenvalvojan/oikeusteitse määrätään miten ja kuka lasta milloinkin katsoo. Lomat käsittääkseni laitetaan "puoliksi" jos sopuun ei päästä muuten.
Oletko antanut isälle mahdollisuutta viettää aikaa lapsen kanssa?? Isä käy metsässä ja kalastamassa, näihin puuhiin isä voisi lasta tutustuttaa. Vai onko niin että isä itse ei halua lasta mukaan???
Jos yhteiselo ei hyvältä tunnu ei sitä minun mielestäni kannata ainoastaan lapsen takia jatkaa. Parempi lapselle kaksi kotia kuin yksi huonolla ilmapiirillä varustettu. Ja eron sattuessa, ole vain onnellinen jos isä todella lapsesta välittää ja haluaa lasta nähdä mahdollisimman paljon!!! Meidän isä on päättänyt aikoinaan toisin ja ei nyt ole lastaan tavannut 7 vuoteen :(
>>>> jos ette sopuun pääse niin lastenvalvojan/oikeusteitse määrätään
Isää ja lasta olemasta yhdessä, mutta mitä ihmeen yhdessä oloa se on. Mies makaa sohvalla ! Ei se paljon lasta kehitä. Tuskin mies muuttuu sillä tätä on jatkunut 12 vuotta eli sen mitä olen täällä asunut. Tuskin tyttäreni jaksaa tätä mennä isänsä luo katsomaan, me sentään olemme aina puuhailleet kahdestaan.
Tuskin tyttölapsesta on hivimetsästys ja pilkkiminen kamalan jännittävää, ehkä pari kertaa. Mutta kuka jaksaa päiväkausia siellä olla.
Olen kyllä jättäytynyt pois matkasta, jos mies on joskus lähtenyt kävelylle ja antanut mennä lapsen kanssa kahdestaan.
Minä en ole mikään kotkottaja tyyppi. Mutta tunnen miehen läpikotaisin ja tunnen myös lapseni.
Tuskin kovin ilahtuu jos yritän eron tultua patistaa isän luokse esim. yöksikään.
Mutta luulen tapaamisten järjestyvän vaikka päivä tapaamisina ja ehkä kesällä mökillä. Mutta tyttäreni tulee teini ikään ja kaverit on hyvin tärkeitä. Silloin on vaikeaa lähteä mökillekkään, jos siellä joutuu olemaan "yksin"
Minusta on tullut näinä vuosina hyvin läheinen lapsen kanssa ja rakastan häntä pajon siitä huolimatta toivon isän ja lapsen välien säilyvän, tapahtuipa mitä hyvänsä.
On sentään hyvä jos voimme itse päättää tapaamisista, eiköhän ne sitten ajallaan järjesty. Tälläinen vaan pelottaa, miten lapsi jaksaa kaiken tämän.
Itse sitä tuskaa jaksaa kantaa kun, on pakko. Mutta lapselle se on kova paikka.
ottaa. Joskus jopa pelkkä paikallaan oleminen on kehittävämpää, kuin armaan äidin keksimät "jutut" Voipi jopa olla niin, että lapsi sinua miellyttääkseen "ottaa kaiken" tarjoamasi vastaa, muttei tohdi sinua vastaan nousta. Juuri "puuhailusi" voi olla se pointti, miksi "laakeri hirttää kiinni" miehelläsi.
Alkuviestissäsi suurinpiirtein olit jo "päättänyt" kutakuinkin, millä aikataululla isä lastansa tapaa. Mutta näemmä jotain kehitystä alkaa tapahtumaan, kun olet alkanut pohtimaan asiota, hyvä niin. Matkaa on kumminkin kuljettavanasi, vielä että riidattoman eron pystyt järjestämään ja lapsen tapaamiset kohdillensa.
Lapset ovat selviytyjiä, anna aikaa, äläkä ala "hössöttämään" tahi taasen "kiertelemään kylpylöitä", kertoen elämäsi "totuuksia". Kyllä lapsi tulee kysymään, kun sen aika tulee.
Moi!
Pakko sanoa tähän pari sanaa exästä, jonka kanssa tosiaan elin 17 vuotta. Olemme nyt olleet erossa vajaat pari vuotta, yhteiset lapsemme ovat viisi ja kymmenen vee. Pelkäsin ihan tuota samaa, miten sohvaperuna, Herra Välinpitämättömyys, joka ei osallistu perheen elämään mitenkään avioliiton aikana, selviää sitten, kun lapset ovat siellä viikonlopun saatikka kuukauden!
Pärjää ihan hyvin. En ole puuttunut heidän yhdessäoloonsa, olen antanut exän tehdä niin kuin parhaaksi näkee. On mies joutunut laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä ja huolehtimaan lapsista. Kaikki nyt ei tietenkään mene, kuten minä toivoisin (eikä aina niinkään, mikä lasten kannalta olisi paras ..huh..), mutta ukko on ihan eri ihminen.
Ero on tehnyt meille molemmille hyvää (ainakin siltä minusta näyttää) ja olen usein ajatellut, että ehkä minä "tein" hänestä sen sohvaperunan... Noh.. hyvä alku oli kyllä jo olemassa ;)
Että mies todellakin nousee sieltä sohvanpohjalta ja alkaa tehdä kotihommiakin! Saattaisihan se toteutua miehessänikin :) Vaan aina se palaa siihen sohvalle. Katsomaan eurosporttia.
Kyllähän minä ymmärrän että, ihan tavallista arkea lapsen kanssa on elettävä oli erottu tai ei.
No sen aika näyttää.
Se on kyllä totta että, kun toinen tekee kotona kaiken ei toisen tarvitse tehdä mitään, huomattu on.
Mutta vaikka jätän pyykit tai astiat koneeseen, eivät ne sieltä tunnu minnekkään lähtevän.
Keljua sellaisesta aikuiselle sanoa. Joten ainut apu kun tulee kotitöissä on lapsen taholta se on kyllä hyvä juttu mutta, saa väärän kuvan. Äiti tekee isä makaa :)
erittäin hyvä isä tyttärelleen kunhan pääsee sinusta ja sinun määräilystä ja kontrolloinnista eroon.
Kun hän saa olla oma itsensä myös lapselleen, kaikki sujuu hyvin. Ei varmasti niin kuin sinun mielestäsi kaiken pitäisi mennä, mutta kukaan tuskin sinua voi miellyttää.
isyyden laadun jos nurkissa pörrää aikuinen poika ilman kontrollia. Tuskin mies intoutuu tytärtään kasvattamaan, vaan sama sohvalla makoilu jatkuu. Ja uskon ettet sinäkään halua tyttärestäsi samanlaista laiskaa paskaa kuin isänsä.
Miellyttäkkään, enkä minä kontroloi ketään. Mistä olet saanut päähäsi sellaista?
Tuosta se rivien välistä näkyy. Et arvosta miestäsi, hänen harrastuksiaan, hänen persoonaansa ja hänen tekemisiään.
Sen olet tietoisesti tai tiedostamatta ilmaissut lapsellenne jo pienestä pitäen.
Hänhän voisi muuten olla isin tyttö, joka on innostunut luonnosta ja metsästyksestä, joka pötköttelee iskän kainalossa katsomassa telkkua (minä itse olen ollut sellainen tyttö).
Sen sijaan teillä on sairaalloinen symbioosi lapsen kanssa. Vietätte vapaa-aikaa muusta perheestä erillään paeten arkista elämää matkusteluun jne.
Sanoittakin lapsi on ymmärtänyt että sinun arvosi ja sinun tapasi elää ovat ne ainoat oikeat eikä isästä ja sen tyhmistä jutuista tarvitse välittää.
Et ole ehkä tehnyt tuota tietoisesti, mutta näin vain on käynyt.
Ei asiaa olisi voinut ilmaista. En ehkä ajatellut isää esikuvana. Hän sentään hoitaa työnsä ja on rehellinen.
Mutta tämä poika, pelkään tyttäreni saavan samanlaisen kasvatuksen. Tehdä saa mitä mielii aina isi hoitaa...
Elää voi kuin pellossa ja vippiä ottaa kun raha loppuu ja sitten isi taas pelastaa :)
Tahdon tyttärestäni vähän normaalimman, ihmisen joka ottaa vastuun itsestään ja tekemisistään. Ja osaa ottaa muutkin ihmiset huomioon. Tässä talossa sitä ei opi vahingossakaan.
"Hänhän voisi muuten olla isin tyttö, joka on innostunut luonnosta ja metsästyksestä, joka pötköttelee iskän kainalossa katsomassa telkkua (minä itse olen ollut sellainen tyttö)."
Hän on pienestä pitäen ollut siinä iskän kainalossa
ja nukkui pienenä siinä.
En minä mahda sille mitään ettei, tämä isi lähtenyt mihinkään kanssamme, pyysin monesti. "Ei minua kiinnosta" " ei minulla ole rahaa". Minä luin rivienvälistä. Minun seura ei kiinnosta..
Tyttö olisi saanut mennä metsälle ja kalaan jos olisi ollut halukas mutta, eihän lasta voi pakottaa metsään moneksi tunniksi tarpomaan, enkä todella usko miehen halunneenkaan häntä mukaan.
Sehän on hänen tapansa paeta arkea ja ajatella, olla rauhassa. Hän on sen itse sanonut.
Joten joku pakokeino minullakin on ollut pakko olla, ei tätä olisi muuten näin montaa vuotta jaksanut. Minä en kuitenkaan halunnut jättää lasta omien harrastusten ulkopuolelle.
Typerää hankkia lapsi ja sitten haluta eroon siitä koko ajan.
Ei meillä ole mitään "sairaalloinen symbioosi" ilmiötä.
Osataan olla erossakin, ja mitä sairasta on äidin ja lapsen välillä, minusta se on luonnollista rakkautta lastaan kohtaan, kyllä isätkin niin tuntevat.
Miten sitä äitiä aina syyllistetään kaikesta, kuten sinäkin tässä teet?
Eikö tuo isä olisi voinut ottaa tyttöä mukaan omiin harrastuksiinsa ja menoihinsa ja muutenkin ollut esikuvana tytölleen?
Miten tästä(kin) saadaan äiti syylliseksi, ihmettelen vaan..
Vaikutatte kovin katkerilta äideille, te jotka keksitte syyttää äitejä kaikista jokaisessa perheessä tapahtuvista asioista.
Minäkin, onkohan ihmiset katkeria vai kateellisia?