Nuori/lapsi

Eli siis, mitä tehdä kun 16.v nuori (mielestäni lapsi) ottaa vastuuta isänsä ryyppäämisestä. Hän syyttää itseään ja kantaa muutenkin vastuuta liiakseen. Mitä tehdä? Neuvoja kaivattaisiin kipeästi.
3489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nuori kantaa helposti vastuuta alkoholisti-isästä tai äidistä.

Minun isäni joi ennen aika paljon. Lapsuuteni oli silti onnellinen, koska äiti ei juonut ja isäkin oli "mukava" kännissä. Hän ei siis ollut väkivaltainen, joka on äärimmäisen tärkeä asia.

Kyllähän sitä pientä vastuunottoa välillä tuli teini-iässä. Jouduin kuskaamaan isää baariin TRAKTORILLA, kun sain T-ajokortin 16-vuotiaana. Sieltä se sitten piti illalla vielä hakea väkisin takas kotiin. Joskus kyllä jätin hakematta kokonaan. Myöhemmin, jo täysi-ikäisenä tosin, minun piti ottaa isä krapulassa pitkän putken jälkeen kotiini, koska hän ei uskaltanut olla yksin. Eli minun piti huolehtia isästä.

Äiti on lapsesta saakka opettanut meille, ettei meidän tarvi ottaa vastuuta ja että "ite se juoppo viinat kurkusta alas kaataa". Ja näinhän se on. Siksi me ei olla koskaan syyllistetty itseämme tai kannettu suurempaa vastuuta isästä. Kiitos äidin. Meillä (minä ja sisarukset)on jokaisella myös erittäin vahvat mielipiteet siitä, että meistä ei koskaan olisi päihdetyöntekijöiksi. Se on selkärangassa. Juoppo on juoppo omasta mielestään johtuen.

Mutta, siltikin, muistan miten nuorena ja lapsena katselin isän jalkoja kun ne olivat turvonneet. "Entä jos isä kuolee?"

Mukisematta tein myös teini-iässä isän töitä kotona, koska halusin edes vähän auttaa isää, ettei kaikki ole rempallaan kun se selviää. Se vain on lapsella joku halu auttaa vanhempiaan. Vaikea selittää.

Joka tapauksessa, tärkeintä on, että nuorelle iskostetaan päähän, että vastuuta ei tarvi ottaa eikä itseään syyllistää. Kai sitä pitää vain jankuttaa ja jankuttaa. Nuoren luonnekin vaikuttanee asiaan aika paljon. Jotkut ovat herkempiä ottamaan vastuuta.

Äänestä
  • Ensinnäkin kiitos vastuksesta.

    Olen itse yrittänyt selittää, että itse hän on vastuussa itsestään. Mutta kun ei tehoa, jatkuvasti syyttelee itseään, "Entä jos olisin tehnyt toisin?".

    Meillä myös lapsi miettii, jos isä sattuu kuolemaan. Tuntuu oudolta, vaikka isä on mikä on, että hän ei halua kummiskaan hänen kuolevan. Joskus jopa kysynnyt, mitä tekee jos isä kuolee?.

    Onko muita keinoja iskostaa päähän, että lapsi ei ole vastuussa vanhemmistaan, kuin jankutus?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ensinnäkin kiitos vastuksesta.

    Olen itse yrittänyt selittää, että itse hän on vastuussa itsestään. Mutta kun ei tehoa, jatkuvasti syyttelee itseään, "Entä jos olisin tehnyt toisin?".

    Meillä myös lapsi miettii, jos isä sattuu kuolemaan. Tuntuu oudolta, vaikka isä on mikä on, että hän ei halua kummiskaan hänen kuolevan. Joskus jopa kysynnyt, mitä tekee jos isä kuolee?.

    Onko muita keinoja iskostaa päähän, että lapsi ei ole vastuussa vanhemmistaan, kuin jankutus?

    Minulla ei kummosiakaan "poppakonsteja" ole.
    Lapseni koki samanlaisia tuntemuksia nuorempana. Erosin lapsen isästä ja lapsi oli minulle vihainen kun en antanut isälle ruokaa, tienasin rahaa jota en isälle antanut. Lapsi oli jopa vihainen minulle kun olin töissä (siivosin) ja isi ei pääse töihin.
    Monet itkut itkin ja tein ratkaisuni joka ei ollut helppo.
    Nyt lapseni on ihana, tasapainoinen nuori joka on lukion toisella luokalla ja ihana aikuistuminen odottaa. Isästä ei enään kanna huolta vaan ymmärtää että aikuiset kantaa vastuun omista teoistaan ja kenkään ei sitä viinaa väkisin toisen kurkkuun kaada ja että kaikki jotka töitä haluaa sitä saa. Suomessa, ainakaan pääkaupunki seudulla, ei ole työttömyyttä, ja sen huomaa jos käy mol:in sivuilla katsomassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ottaa vastuuta. kirjoitti:

Eli siis, mitä tehdä kun 16.v nuori (mielestäni lapsi) ottaa vastuuta isänsä ryyppäämisestä. Hän syyttää itseään ja kantaa muutenkin vastuuta liiakseen. Mitä tehdä? Neuvoja kaivattaisiin kipeästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu