sijaisperheen lapsen? olivat n.14, ja 8 vuotiaat.
luittteko sen jutun jossa
sijoitettu tappoi
472710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Onko kyseessä aiemmin talvella tapahtunut juttu, jossa tosiaan murrosikäinen tappoi pikkusiskon koulun jälkeen?
Sen sijaan on tietoa siitä, miten todella psyykkisesti sairaita lapsia on koulussa ja kotihoidossa. Miksei lapsilla ole pakkohoitoa. Omassa työpaikassani,koulussa, on niin vaikeasti häiriintynyt oppilas että hän paiskoo toisia oppilaita päin seiniä, haistattelee opettajille, näkee ja kuulee harhoja jne. Mutta koska vanhemmat eivät suostu laittamaan lasta sairaalaan on hänet pidettävä koulussa. Ja joka päivä joku saa turpiinsa...
Taitais olla tarpeen hoidollinen huostaanotto?
ei myöskään ole riittävästi. Kela ei enää maksa psykoterapioita niin herkästi, kuin ennen. Kun olin koulunkäyntiavustajana meidän luokalla oli muutamia lapsia, joita vanhemmat olivat yrittäneet saada sairaalaan sisään. Tuloksetta. Joko ei ollut tilaa, tai lasta ei pidetty riittävän sairaana. Ikä oli myös yksi juttu. Kuudes-luokkalaiset ovat yleensä 12-vuotiaita, jotkut 13-vuotiaita. Sairaaloissa ja maksusitoumuksien myötämisissä väännettiin kättä siitä, ovatko apua tarvitsevat lasten- vai nuorisopsykiatrian asakkaita. Apu tuli usein lääkereseptin muodossa. Nämä lapset söivät punaisella reseptillä ostettavaa Concertaa, luvanvaraista Ritalinia tai Risperdalia. Kyllähän lapset keskittyivät ja olivat rauhallisia jopa uneliaita mutta näillä lääkkeillä on myös vakavia sivuvaikutuksia. Olen itse ollut kaikenlaisista päihteistä riippuvainen aikaisemmassa elämässäni, joten pohdin myös riippuvuusasioita. Lääkitysten olemassa olo antoi meille koulun aikuisille väärän laista turvallisuudentunnetta. Tilanne lienee nykyisin vielä pahempi. Itse toimin nykyisin muussa työssä.
vastustavat hoitoa!
Vanhempien vastustuksella ei ole mitään merkitystä, jos yhteiskuntamme hoitaisi asiat lasten terveydenhuollossa muuten oikein. Ts. hoitopaikkoja olisi, samoin kuntoutusta jne.
Jos vanhempi vastustaa hoitoa, lapsi otetaan huostaan ja hänelle annetaan hoitoa. Näin PITÄISI tehdä, mutta mitä hyötyä edes huostaanotosta tuossa tilanteessa on, jos lapselle ei ole sairaalapaikkaa tai ei edes huostaanoton kautta saatavaa laitospaikkaa.
Vähän ihmetyttää kyllä, ovatko asiat todella niin huonosti, että tuolla tavalla käyttäytyvää lasta ei saada pois koulusta. Minä en oikein usko tuota. Jotain tuossa kertomuksessa on mätää, asiat eivät voi olla noin kuin kirjoituksessa kuvataan.
huostaanottoon ei ole MITÄÄN muuta syytä kuin lapselle hoidon saaminen.
Jos vanhemmat todella vastustavat lapsensa hoitoa tuollaisessa tapauksessa, silloin syy on olemassa. Perustelu tähän löytyy lastensuojeluasetuksen puolelta vai oliko peräti terveydenhoitolaissa.
Siis se, että vanhempien vastustus estäisi lapsen hoitoon pääsyn EI pidä paikkaansa.
löydy perustelua mistään laista. Päinvastoin perustuslainkin mukaan jokaisella kansalaisella on oikeus terveydenhoitoon - myös lapsella - eikä siinä puhuta huostaanotosta tai vanhemmista erottamisesta yhtään mitään. Siitä on omat määräyksensä, milloin huostaanotto on mahdollista tehdä lain mukaan.
jokunen vuosi sitten jo ja siinä kerrottiin että lääke nimeltä Risperdal on niin vaarallinen, että se on kokonaan kielletty aikuisiltakin USA:ssa. Mitähän YK:ssa sanottaisiinkaan, jos he tietäisivät että täällä lapsetkin popsivat Risperdalia. Olen todella järkyttynyt siitä leväperäisyydestä miten lapsia maassamme kohdellaan ja medikalisoidaan.
eli kohdalöanmme kävi näin: pyysin päivähoitopaikkaa jota en saanut, pyysin joitopaikkaa intensiivihoidosta jonka sain, mutta vastustin huostaanottoa joka siis vahvistettiin pakkohuostaanottona,ja oliko siis kyseessä hoidollinen huosta vai ei? hodon sain lapselleni kun itse kerran sitä pyysinkin.
ja sanoisin että itse olen kiitollinen että lapseni vihdoin sai tuota mainittua lääkettä ahdistukseensa. vaadin apua kuukausikaupalla ja soskut vain nauroivat lapseni ahdistukelle. lääke auttoi ja lpaseni voi hyvin nyt.
pakkohoito
ainoa vaihtoehto avun saamiseksi.
Intensiivihoitoa antavalla paikalla ei ole todellisuudessa mitään oikeutta vaatia huostaanottoa niiltä perheiltä, joissa ei ole huostaanottoperusteita. Heidän pitäisi ottaa vastaan vain huonoista oloista huostaanotettuja lapsia, jotka tarvitsevat 'kodinomaiset turvalliset olot' itselleen, koska niitä ei ole kotona ollut.
Silti he ottavat vastaan lapsia myös hyvistä kodeista ja kääntävät oman vastuunsa väärästä huostaanottovaatimuksesta sosiaalityöntekijöille. Ja sossu tekee huostaanoton, jos se on ainoa tapa saada lapsille hoitopaikka. Päättymätön kehä ajatella koko asiaa :(
saa oikea lapsi oikeassa paikassa. Mutta sitä vastaan voisi kerätä adressin, että psykiatrit kirjoittelevat sitäkin liian innokkaasti silloinkin, kun siihen ei ole todellista tarvetta.
Ja vielä enemmän olisi adressin tarvetta sille asialle, että psykiatrit lähettävät lääkkeillä huumattuja lapsia huostaanotettavaksi lastenkoteihin silloin, kun heidän kykynsä auttaa loppuu. Ja mikä tällainen sairas yhteiskunta yleensä on, joka sallii lapsia kohdeltavan miten tahansa?
Pois psykiatreilta sellainen ylivalta, että he kieltävät perheeltä toisen alan lääkäreiden konsultaation, vaikka vanhemmat sitä pyytävät! Onko heidän niin vaikea myöntää sitä, että psykiatria ei olekaan kaikkivoipa tieteenala?
Ei heillä ole oikeutta lähettää lasta huostaanotettavaksi silloin, kun hänellä on hyvä kotikin mihin tulla ja toisen alan lääkärit pystyisivät auttamaan lasta silloin kun heidän omat taitonsa loppuvat. Onhan se tehokas tapa tietysti päästä eroon lapselle apua vaativista vanhemmista, koska lastenkoti hoitaa vanhempien nujertamisesta loput.
Kun minut pakotettiin suostumaan huostaanoton allekirjoittamiseen, päätin olla ovela kuin käärme viranomaisia kohtaan. Kirjoitin ja ajattelin sisimmässäni, että 'te voitte näköjään viedä lapseni, mutta te ette tiedä vielä, että nyt sattui kohdalle väärä äiti'.
Siitä huolimatta annoin mahdollisuuden myös sille vaihtoehtolle, että ratkaisu olisikin oikea ja osoittautuisi hyväksi lapsen kannalta. Kaikkihan tässä elämässä on mahdollista, ei 100-varma voi olla, ennen kuin näkee. Mutta kun lapsen vointi huononi silmissä, eikä olosuhteisiin saanut muutosta edes lastensuojelu - mikä on myös käsittämätöntä - huostaanotto onneksi purettiin. Kaikkien kohdalla ei vain käy yhtä onnellisesti, vaikka lapsi voisi huostaanotettuna miten huonosti tahansa.
niin tiedät enemmän.
eli Miksei lapsille ole pakkohoitoa?
pakkohoito on olemassa, mutta totta kai täytyy olla pakkohoidolle asetetut kriteerit ennen kuin siihen voi ryhtyä. Tämmöisiä kriteereitä ovat nn. itsetuhoisuus. Käytännössähän tämä saattaa merkitä sitä, että sairaalat "odottavata" että lapsi voidaan todeta itsetuhoisekis tai väkivaltaiseksi muita ja/tai itseään kohtaan ennen kuin lapsi saa hoitopaikan.
Laitan kuitenkin tähän. Tiedän joidenkin lasten päässeen psykiatrisella osastolle (uudelleen) sisään vain, jos lapselle on ollut valmiiksi sijaishuoltopaikka, johon kotiutua sairaalasta. Syitä en tiedä. Koulussa arvelivat lapsen kotikuvioiden olevan niin patologisia, että sairaala ei katso voivansa auttaa lasta, mikäli tämä palaa kotiin.
otolle.
Kouluhenkilökunnan ei muuten pitäisi kenellekään arvella toisten asioista yhtään mitään. Heillä on vaitiolovelvollisuus oppilaiden asioista, joten yhtä epäasiallista mennä kyselemäänkään toisten asioista.
näitä asioita koululla oppilashuoltoryhmässä, olen ollut palaverissa mukana lapsen henkilökohtaisena avustajana. Tietenkään minä en saisi näitä muualla mainita, mutta kerroin, mitä minä näistä asioista tiedän täällä nimettömänä
tarve johtuu huonoista kotioloista.
Sitä on tietysti vaikeampi ymmärtää, miksi kotioloihin ei ole tullut muutosta. Onko se taas puuttuvista tuista kiinni, sitä ei tietysti pysty sanomaan.
Mutta eihän lääkäreiden olisi mitään järkeä yrittää parantaa lasta, jos hän palaa taisin niihin oloihin, joiden takia on sairastunutkin.
keinonsa puuttua tuolla tavalla käyttäytyvän oppilaan elämään, jos siellä sellainen olisi. Heidän velvollisuutensa jopa olisi puuttua, koska kyllä siellä on pystyttävä turvaamaan oppilaiden opiskelurauha ja turvallisuus.
Jos oppilaalla on harhoja, niin ambulanssi paikalle ja psykiatrian päivystykseen :D sanoohan tuon jo järkikin. Jos kyseessä on ala-asteen oppilas, ei hänellä ole harhoja. Jos kyseessä on teini, voivat harhat juuri ja juuri olla mahdollista tai sitten pää on sekoitettu jollain hallusinaatioita tuovalla aineella.
Missähän päin tuollainen olisi tapahtunut, jossa lasten psykiatrisia sairaalapaikkoja olisi ihan vain oksalta otettavissa? Toissa syksynä Helsingin jonot olivat 1-1½ vuotta ja viime syksynä taidettiin lehdissä puhua puolen vuoden jonotuksesta.
Mutta jos tilanne olisi todella noin paha, hän pääsisi jollekin kriisipaikalle alustavan tutkimuksen ajaksi, joka on yleensä 2 viikkoa. Ja tuossa tilanteessa, kuten ei muutenkaan jos lääkärit toteavat hoidon tarpeen, vanhemmat EIVÄT VOI kieltää lapselta hoitoa.
Laissa on olemassa kohta, jossa sanotaan, että jos vanhemmat kieltävät lapselta hoidon tai jonkin hoitotoimenpiteen (vaikka verensiirron uskonnollisista syistä) ja lääkärit katsovat, että ilman hoitoa jääminen vakavasti vaarantaa lapsen terveyden, voidaan hänet ottaa huostaan annettavan hoidon ajaksi. Mutta silloin huostaanotolla on lakiin pohjaava syy, siis vanhemmat kieltävät elintärkeän hoidon lapselta.
Täällä puhutuissa hoidollisissa huostaanotoissa ei ole mitään lakiin pohjautuvaa syytä huostaanotolle. Se tehdään vain puutteellisen avohoidon ja sairaalapaikkojen puutteen takia. Lisäksi on arveltu, että siihen 'valikoidaan' ne lapset, joita psykiatria ei pysty todellisuudessa auttamaan. Siksi tuollaiset huostat ovat täysin tuomittavia, eikä vähiten perheelle huostaanotosta tulevien seuraamusten, kuten vanhemmista erottamisen takia.
saatiin lapselleni, mutta se kävikin siten että mieheni meni sossulaan valittelemaan että olen sekaisin ja lapsi huostattiin kiireelisesti (hänelle!) jonka jälkeen menin heti sossulaan ja pyysin lapselleni paikkaa jonka sain, tosin vasta viikon kuluttua jolloin lapsi olli täysin traumatisoitunut erosta äidistä ja lisää traumatisointia saatiin laitoksen tapaamisrajoituksista. tämän jälkeen saatiinkin diagnoosit että lapsi taantunut ja itsetuhoinen. nuyt kui vuosia kulunut lapsi onkin normaali.... eli oliko kotiolo huono vai ei? päärelkää itse, sen vaan sanon että lastensuojelukriteerit kyllä täyttyivätteksinsesti ottaen mutta sossilta tökeröä tomintaa - muut toimet olisivat olleet paikallaan!!!
lapsi kotioloista, koulusta, ympäristöstään johtuen,
sairaastaako lapsi psyykkistä ehkä perinnöllistä sairautta
voivatko lapsen oireet johtua neurologisperäisistä sairauksista
kuka arvioi onko lapsen kotiolot, kouluolot jne
sairastuttaneet hänet;
lääkäri (onko hän tavannut hoitoa saavan lapsen vanhemmat jne)
vai sosiaalityöntekijä
ja niin edelleen.
huostanotto kallein, mutta kotona paras!
kun ton pettyneee EVVK laiffi
kommenttejaan? Tullut vähän liikaa otettua vai?
pettyny. eikä vois se jutut vähempää kiinnostaa
sinua siinä asiassa niin mahdottomasti pännii?
Eikö ihmisellä mielestäsi ole lupaa parantaa elämäntyyliään?
Vai onko hän mielestäsi kaksinaamainen jollain tavalla?
tuon "ystävän" ehkä sittenkin. Joskus raitistuttuani ja asetuttuani normaaliin elämään, sosiaaliset taitoni olivat puutteelliset. Entiset ystäväni olivat päihderiippuvaisia. En repsahtamisen pelossa uskaltanut tavata heitä. Uudet opiskelu- ym. kaverit käyttivät myös alkoa (tosin hallitusti). En uskaltanut riskeerata raittiuttani kulkemalla heidän kanssaan. Minun on loppuelämäni pidättäydyttävä siitä ensimmäisestäkin ryypystä. Sosiaalisen verkoston loin ja ylläpidin sitä Helsingin Puhelinyhdistyksen ryhmäkeskusteluissa. Tätä jatkui useamman vuoden ajan. "Ystäväni" ehkä tarkoitti linjoilla roikkumisella juuri tätä. Muistan sieltä henkilön, joka pyysi minua soittamaan itselleen suoraan. Soitin hänen antamaansa numeroon. Hän esitteli itsensä Katiksi ja ammatikseen psykologi. Olin niin naivi, että uskoin häntä ja annoin hänen "tohtoroida" itseäni monta, monta kertaa. Kati itse soitteli minulle myös suoraan. Joskus treffattiin yhteiskeskustelussa. Kati kyllä osasi jututtaa minua niin, että tulin paljastaneeksi hänelle elämäni. Kerran ryhmässä hän alkoi kertoa luottamuksellisesti hänelle uskoamiani juttuja. Siihen loppui "ystävyytemme". Nyt minusta vaan tuntuu, että Kati (jos hän on Kati), muistaa väärin tai tahallaan yhdistelee minun elämäni katkelmia katkelmiin muiden henkilöiden elämästä. Jos olet Kati, mitä sinulle itsellesi kuuluu nykyisin?
Kati tai kuka lienetkin, minulla on päihdehuoltopaikkani psykologin lausunto soveltuvuudestani sosiaalialalle. Olen suorittanut terveydenhuolto- ja sosiaalialan perustutkinnon (ns. lähihoitajan) erikoistumisalanani lapset ja nuoret. Koulutukseen päästäkseni minun, kuten muidenkin hakijoiden, piti osallistua psykologisiin testeihin ja ryhmähaastatteluun, joilla selvitettiin sopivuuttamme ko. alalle. Olessani työharjoittelussa pienluokalla, he kysyivät voivatko pyytää minua avustajaksi kun paikkoja avautuu valmistuttuani. Silloin uskouduin pyytäjille. Siitä huolimatta sain paikan, jota vastaanottaessani piti toimittaa oikeusrekisterikeskuksella todistus. Koululla oli rankkaa olla töissä, koska lapset muistuttivat minua jatkuvasti siitä, että en itse kasvattanut poikaani. Näin myös FAS- ja FAE-oireyhtymiä, jotka muistuttivat minua siitä, mitä olisin voinut aiheuttaa pojalleni. Vain hyvällä onnella hän on oireeton. Olisin suostunut kuitenkin kärsimään kasvukipuni. Koulu tarjosi työtä vain lukukaudeksi kerrallan, siksi vaihdoin työpaikkaa, kun toisesta harjoittelupaikastani soitettiin ja tarjottiin vakituista työtä. Ellei minulla olisi tuhoutuneita aivosoluja niin paljon yrittäisin vielä hakea opiskelemaan sosinomiksi. Näillä eväillä se kuitenkin on ehkä ylivoimaista.
Koira sekosi ilosta nähdessään minut. Vieraassa ympäristössä edustin sille jotakin tuttua menneisyydestä. Hämeessä se vaan heilautti laiskasti häntäänsä minut nähdessään. Nyt se kiersi ympärilläni kuin mikäkin ja uikutti ja heittäytyi selälleen, nuoli kasvojani ja makasi jalkojeni juuressa, kun nousin sekin nousi. En hennonnut jättää sitä työkaverin perheen hoiviin, niinpä viivyin heidän riesanaan turhankin kauan.
Kotiuduttuani kissakin parkaisi jotenkin "KUUUR" ja tuli kiehnäämään jalkaani vasten. Taisin tuoksua tutulle hauvalle. Nyt se on vakiopaikallaan kirjahyllyn päällä. Katselee sieltä minua silmät viirullaan.
Sanoihan se sosiaalityöntekijä, jolle purin sydäntäni poikani asioissa, että poika voi ottaa yhteyttä armeijankin aikana, mutta minusta tuntuu, että puhelinliittymän hankkiminen pojalle on minun etuoikeuteni. Laskelin tässä, jos sijaisvanhemmat olisivat ottaneet kaupungilta sen 300 eur. kk., mistä näillä palstoilla puhutaan, he olisivat saaneet 3600 eur. vuodessa. Se 19 kertaa, tekee 68 000 euroa. Sen he ovat säästäneet yhteiskunnalta. Siitä huolimatta pojaltani ei puuttunut mitään, pääsipä hän joka vuosi kerran pari ulkomaillekin. Jos he - tavallaan vieraat ihmiset - ovat tehneet poikani eteen tuon, mitä on yksi puhelinliittymä laskuineen. Poika varoitti niiden olevan isot, koska tyttöä ei pääse usein tapaamaan. Minulla on itselläni tosi pienet menot, kun en nykyisin edes tupakoi. Nyt tietty on noi eläinlapset.
Minulla oli nuorena akne. Omaa tyhmyyttäni asuin pitkään rappukäytävissä, kellareissa, vinttitasanteissa yms Niissä hygienian kanssa oli vähän niin ja näin. Kasvot infektoituivat, jonka seurauksena niihin on jäänyt paljon pieniä arpia. Tästä on muodostunut minulle kompleksi, kuten tarkkoina huomasittekin.
Toivottavasti en pitkästytä teitä jaaritteluineni, jotka ovat menneet melko henkilökohtaisiksi. Olen sen verran narsisti, että saamani huomio, vaikka hirvittääkin, toisaalta imartelee.
Hupsista tämä edellinen vuodatus tuli väärään ketjuun
Mutta jos jossakin vaiheessa ennen 21 ikävuotta poikasi tarvitsee asunnon takuurahaa, rahaa huonekaluihin, astioihin jne niin sosiaalitoimisto on kyllä osaltaan lainkin mukaan velvollinen järjestämään niitä. Ei siis hänen sijaisperheensä.
Todella mukava lukea kirjoituksiasi.
Annat ihan varmasti toivoa ihmisille
joilla on alkoholin kanssa vaikeuksia omassa elämässään.
Aina kaikissa asioissa on hyvää, ihan kaikissa, kun vain muistaa tarkastella asioita riittävän monelta kantilta.
tunnustithan senkin naukku tuntevas mut. muistele tarkkaa tai mä kerron kaiken mitä et muka saapäähäs
eikö täällä saa jokainen kertoa elämästään juuri sen verran kuin itse haluaa. Millä oikeudella tivaat kaikkea kertomaan.
Kerro itse itsestäsi rehellisesti kaikki. Miksi olet noin hapan?
tietää
ymmärtäny mitä tarkotat, siis motiivini mihin?
Kyselin sun ilkeilyn motiivia. En tietääkseni ole ilkeillyt täällä pahemmin.
komenttia mun kaikkii sanomisii
että en pidä ilkeilystä.
homssantuu kassi-alma, joka kiertelee kaupungilla etsimässä homomiehiä uhrikseen ja sössöttää kuulema joka käänteessä olevansa sykolooki, joka parantaa heidät? Olet yleinen vitsi!
Ole mikä tahansa, patologinen valehtelija sinä ainakin olet, jos ei mitään muuta.
näistä vapaaehtoistyöntekijöistä
jotka eivät tiedä vapaaehtoistyön etiikasta mitään......
haastan varpilla oikeutee
haasteleen!
ottaa yht.
selvittää juristille, mistä sinä loppujen lopuksi ketään syytät, niin se olisi hyvä lähtökohta juristin liikkeelle saamisessa.
pahitteeksi, on vähän uskottavampi.
On täysin irrelevantti asia, ottiko sijaisperhe rahaa vai ei. He saivat ihanan pojan vuosikausiksi elämäänsä, pojan joka rakasti heitä ja jota he saivat rakastaa. Raha, jonka he panostivat ja raha, jonka he jättivät ottamatta ei näyttele mitään osaa, ei nosta heitä ylös, mutta ei laske heitä alaskaan. Ilman poikaa he olisivat viettäneet kyseiset vuodet kaksisteen. Ja sitä vielä ihmettelen, että teini-ikäiselle tai kenties nuoremmallekin lapselle sijaisvanhemmat ovat sanoneet, että testamenttaavat omaisuutensa hänelle. Ei lapselle kyllä yleensä tollasta sanota, vaikka niin päätettäisiinkin tehdä. Testamentinhan voi sitäpaitsi aina muuttaa. Tuli vaan mieleeni, että josko jossain konfliktitilanteessa poika olisi möläyttänyt, että hän muuttaa äitinsä luokse, jolloin sijaisvanhemmat ovat asettaneet testamenttihoukutuksen. Sitä ei nyt kuitenkaan sitten ole, joten entistä hullummalta tuntuu lapselle annettu aikuisten lupaus. Minua surettaa eniten se, että pojalle on tullut pettymyksiä sijaisperheestään ja ne pettymykset ovat tulleet aiheesta.
Jos poika ei halua sossujen rahoja, niin se on hänen asiansa. Sittenpähän ei ole tilivelvollinen sinne suuntaa ja saa karistaa viranomaiset ja holhoojat elämästään. Nostan hattua, toivottavasti äidillä fyrkat riittää ja toivottavasti poika mahdollisimman nopeasti saa taloudellisen itsenäisyyden. Onhan hänellä hyvä ylioppilastodistus, joten ei toivoa on että hän pääsee yliopistoon.
Toivoa on siis, että poika pääsee yliopistoon niillä hyvillä papereilla.
yliopistoo ku menee tulee kuude vuoden nälkä. ei se poika sillä vaurastu
en ihan osaa nyt päästä mukaan... ilmeisesti sosiaalitoimi ei näe asioita kuvaamallasi tavalla. He pitävätitsestään selvänä että lapsilla ei ole kiintymystä äiteihinsä tai äideillään ei kykyä hoitaa, kun kerran nyt syystä tai toisesta lastensuojeluasiakkuus on syntynyt. >Osittain se johtuu siitä että heillä ei ole omia lapsia tai muistakaan merkittäviä ihmissuhteita. Lähden liikkeelle ajatuksesta että koti on hvä, mutta lapsei taarvitsee psykiatriasta apua. voin sanoa vain yhden neuvon: muuta pois Suomesta!
mutta sen jälkeen on mahdollisuuksia vaurastua, ainakin ulkomailla, jos ei täällä veronmaksun jälkeen jää käteen paljon paskaakaan.