Lasik

Nyt pari päivää lasikista aikaa ja silmiää kuivaa ja kaihertaa kovasti ja kosteustippoja kuluu. Kauanko tämä kurjuus kestää?
152688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Silmien kuivuustaipumus lasikin jälkeen kestää yleensä n. 2-6 kk, joskus jopa vuoden verran. Pahimmat oireet helpottuvat usein antibiootti-kortisonikuurin loputtua, koska tipat aiheuttavat osaltaan silmän kuivumista. Vaikka oireet helpottuisivatkin, ei kannata "uskoa silmiään", koska hermotuksen ollessa vielä paranemisvaiheessa silmät eivät välttämättä TUNNU kuivilta vaikka olisivatkin. Kostutustippoja kannattaa siis käyttää säännöllisesti ainakin 3 kk, mielellään puoli vuottakin.

Kokeile paksumpia geelimäisiä silmän kosteuttajia, jos tuntuu, etteivät perinteiset kostutustipat riitä voitelemaan silmän pintaa.

Äänestä
  • lähes koko ajan, tipat eivät tahdo auttaa vaikka olen kokeillut kaikenlaisia, toivottavasti tätä ei enää montaa päivää jatku näin pahana, muuten harmittaa koko leikkaus.

    Äänestä

  • juonti kuivuusoireisiin?

    Äänestä

Vit-A-Po tai joku vastaava on hyvä silmärasva yöksi. Paksua voidetta, joka mielestäni auttaa. Näkö sumenee vähäksi aikaa heti kun sen on levittänyt, joten illalla kannattaa käyttää. Ja vinkkinä se, että kun sen on levittänyt silmiin, kannattaa pitää silmiä kiinni, että pysyy paremmin.

Äänestä
  • tuollaisia rasvoja lasikin jälkeen?

    Äänestä

  • Sirppu kirjoitti:

    tuollaisia rasvoja lasikin jälkeen?

    varmistaa silmälääkäriltä. Itse kerroin käyttäneeni sitä, eikä lääkäri ainakaan ollut kauhuissaan. Niin, ja käytin kyllä sitä siinä vaiheessa, kun leikkauksesta oli jo kulunut 1 kk. Ja kun seuraavana päivänä lähti liikenteeseen, se vielä tehosi, eikä tarvinnut silmätippoja niin paljon kuin aikaisemmin.

    Äänestä

  • tietysti kannattaa kirjoitti:

    varmistaa silmälääkäriltä. Itse kerroin käyttäneeni sitä, eikä lääkäri ainakaan ollut kauhuissaan. Niin, ja käytin kyllä sitä siinä vaiheessa, kun leikkauksesta oli jo kulunut 1 kk. Ja kun seuraavana päivänä lähti liikenteeseen, se vielä tehosi, eikä tarvinnut silmätippoja niin paljon kuin aikaisemmin.

    kyseiseen rasvaan ja laitoin jo eka kerran. Minkä aikaa sulla kesti tuo kuivasilmäisyys leikkauksen jälkeen? Minulla on ollut jo kolme päivää ja tuntuu jo ikuisuudelta. Onko parempaa tiedossa?

    Äänestä

  • Sirppu kirjoitti:

    kyseiseen rasvaan ja laitoin jo eka kerran. Minkä aikaa sulla kesti tuo kuivasilmäisyys leikkauksen jälkeen? Minulla on ollut jo kolme päivää ja tuntuu jo ikuisuudelta. Onko parempaa tiedossa?

    kesti vain. Ahkerasti vaan tippoja ja kyllä se siitä pitäisi helpottaa!

    Äänestä

Itsellä lasik leikkauksesta on noin kuukauden päivät ja kuivat ovat vieläkin silmät mutta päivä päivältä paremmat. Tippoja kannattaa laittaa tiheään jos siltä tuntuu ja silmiä välillä pitää hetken kiinni. Huomaan että auttaa. Lääkärini suositteli Hylo-Comod tippoja, jotka tuntuu todella hyvälle. Ovat hieman kalliimmat mutta kokeilin jo paria muuta merkkiä jotka eivät läheskään yhtä hyviä. Kuivuus varmasti hellittää ajan myötä. Aika normaalia leikkauksen jälkeen.

Äänestä
  • Yllätyin, että näinkin kuiviksi voi silmät mennä. Silmät ovat myös jotenkin ärtyneet, punertavat, mutteivat luultavasti tulehtuneet. Olo on todella tukala ja toivoo jo melkein, että voisi kääntää kelloa taaksepäin ja perua leikkauksen. Yöllä olen käyttänyt silmävoidetta Oftan A-pant.

    Äänestä

  • Sirppu kirjoitti:

    Yllätyin, että näinkin kuiviksi voi silmät mennä. Silmät ovat myös jotenkin ärtyneet, punertavat, mutteivat luultavasti tulehtuneet. Olo on todella tukala ja toivoo jo melkein, että voisi kääntää kelloa taaksepäin ja perua leikkauksen. Yöllä olen käyttänyt silmävoidetta Oftan A-pant.

    Jos olit jo ennen leikkausta kuivasilmäherkkä, niin leikkaus ei sitä parantanut ainakaan. Eli kovasti vaan kostutustippoja, kyllä se siitä ajan kanssa. Itselläni meni 4kk ennenkuin vähän helpotti. Lisäksi vaikuttaa nukkuminen, veden juonti yms. elämäntavat myös toipumiseen. Tsemppiä.

    Äänestä

  • Pinja kirjoitti:

    Mietin eilen illalla mikä yhdistää antibiootti-kortisoni -tippoja (jouduin lopettamaan kuurin kesken, kun silmät eivät tykänneet) ja yöksi saamaani Oftan A-pan salvaa, kun kuivuus ei tunnu helpottavan millään ja silmät koko ajan ärtyneet. Tuli siihen tulokseen, että molemmissa on alkoholia jossain muodossa, joten ostin apteekista VitA-posia (ei sis. alkoholia) ja oireet helpottivat yhdessä yössä. Olen siis todennäköisesti allerginen alkoholille (ulkoisesti) ja tämä kuivattaa ja ärsyynnyttää silmät. Yes! Nyt mennään vauhdilla parempaan päin.

    No se päivä oli hyvä, tänään taas huonompi päivä ja yöt pahimpia, jospa se tästä taas.

    Äänestä

  • Sirppu kirjoitti:

    No se päivä oli hyvä, tänään taas huonompi päivä ja yöt pahimpia, jospa se tästä taas.

    Ole kiitollinen että näet sentään,se on pientä jos silmät kuivaa.En menisi leikkaukseen jos voisin vielä perua,riskeistä puhutaa aivan liian vähän,kuinkahan moni silmälääkäri on leikkauttanut silmänsä.Toivottavasti kuivuus hellittää.

    Äänestä

  • Tiike kirjoitti:

    miksi peruisit leikkauksen jos voisit? Mikä sinulla meni vikaan? Ainakin minulle lääkäri erityisesti korosti kaikkia riskejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirppu kirjoitti:

Nyt pari päivää lasikista aikaa ja silmiää kuivaa ja kaihertaa kovasti ja kosteustippoja kuluu. Kauanko tämä kurjuus kestää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu