Mitä voin tehä

Mulla on 2 syyskuussa syntynyttä poikakissaa. Kaksoset. Ne on kasvanu koko ikänsä sisällä joten käytöstavat pitäs olla hallussa. Olikin aluks, mutta nyt ne on alkaneet hyppiä (avo)keittiön pöydille joka on ehdottomasti kielletty. Ennen vaan toinen alko tekemään sitä aina kun menin nukkumaan ja kuulin sen. Nyt ovat alkaneet härskisti päivänvalossakin tekemään ja vielä toi toinenkin on alkanu tekemään sitä. Mitä tolle voi muka tehdä kun ne tietää selvästi sen olevan kiellettyä koska heti kun huudan että alas tai tuun paikalle juostaan pakoon henkensä kaupalla. Sitten kun saan kiinni oon laittanut vessaan lukkojen taakse. Ensimmäiseen kissaan tehos ihan toi ja se oppi siitä mutta ei noi. Kissakarkotteet ei auta yhtään mitään. Ja nälästäkään ei oo kiinni koska ruokaa on kokoajan tarjolla
17835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kissataloutta jossa kissa pysyisi 100%sti poissa pöydiltä. Kissa kun rakastaa korkeampia paikkoja niin ymmärrän hyvin kissaa tässä asiassa. Luulenpa, että sinä et saa kissoja pysymään mitenkään pois pöydiltä täysin.

Mietippä udelleen: kissa on pöydällä, sinä ryntäät huutaen paikalle. Kissa lähtee pakoon ja sinä jahtaat sitä kunnes saat kiinni ja paiskaat vessaan oven taakse ja kuinkahan pitkäksi aikaa aina kerralla? Mahtaakohan kissa enää oikeasti yhdistää tuota toimenpidettä siihen pöydällä olemiseen? Tuskin. Se yhdistää sen vain sinuun, valitettavasti.

Lisäksi nuo kissasi ovat nuoria ja nuoret kissat voivat olla todella hankaliakin vinkeineen ja kun virtaa riittää (kuten kaikilla "lapsilla") niin voi lopputuloksena olla yhtä jos toista, mutta usein monet niistä tempuista on ohimenevää.

Äänestä

kodissasi minkäänlaisia lemmekkejä, jos olet noin ahdasmielinen kissojesi suhteen. Eikö ne ole perheenjäseniä ja tietty haluavat olla pöydällä sinun silmiesi ulottuvilla, koska katsekontakti lattiatasosta ei ole sama asia, kun pöydällä. Siitä sitten kissa lukkojen taakse vessaan hoh-hoijaa! Onhan meillä ihmisilläkin mitä ihmeellisimpiä tapoja käyttäytyä, eikä kumppania panna vessaan häpeemään!

Äänestä
  • Ihan oikein olet toiminut ja jatka samaan malliin niin kyllä ne pikkuhiljaa oppivat. Kissojen kasvattajat joilla ei ole minkäänlaista viitseliäisyyttä sallivat eläimilleen vapauksia joita ei tulisi missään nimessä antaa.

    Äänestä

  • ja eläinten paikka ei ole p... kirjoitti:

    Ihan oikein olet toiminut ja jatka samaan malliin niin kyllä ne pikkuhiljaa oppivat. Kissojen kasvattajat joilla ei ole minkäänlaista viitseliäisyyttä sallivat eläimilleen vapauksia joita ei tulisi missään nimessä antaa.

    kissalasta ei myöskään kasvateta niinkuin ihmislasta. Lapsen kasvatuksessa sulkeminen omaan huoneeseen miettimään voi auttaa, mutta kissa menee vain hämilleen eikä ymmärrä mitä on tehnyt.

    Kärsivällisesti tulee vain nostaa kissaa pöydältä pois ja kieltää. Alussa voi apuna käyttää vesisuihkua, mutta kissa pitää saada teosta kiinni rysänpäältä eikä juoksennella sen perässä pitkin asuntoa, koska sitten kissa ei osaa yhdistää tekemistä ja seurausta.

    Äänestä

onko kisut leikattu ja et voi saada kissaa pois pöydältä samalla tavalla kuin koiran istumaan ei ei...ajatteles hiukan ongelmaasi joidenkin koirat on lopetetteva ja siniun kissat haluaa vain hellyyttä.et saa vauvaa 3kk olemaan vaipati niin sitten kissa pöydältä...

Äänestä
  • Kissan saa pysymään pois pöydältä. Ei ehkä kaikkia yksilöitä, mutta saa. Ja mulla on siitä todisteena täällä yks. Se ei sinne enää mene koska tietää sen olevan kiellettyä . Ja muutenkin outoa että heti kun täällä kysyy neuvoja miten opettaa lemmikilleen jotain, niin pidetään niin helvetin huonona ja vastuuttomana ahdasmielisenä omistajana. En muista olitko sinä vai joku muu joka sanoi että "kontakti lattiantasosta ei ole sama kuin korkealta". Mulla on ihan huonekaluja ja muita korkeita paikkoja joissa ne on aivan samalla tasolla kuin minäkin. Turha alkaa moralisoimaan tolla tavalla ja leikkiä jotain kasvatuspoliisia vain sen takia että "minä olen epäonnistunut eläinteni kanssa joten sen on oltava mahdotonta". Tää ei ollu sulle vaan kaikille edellisille(kin) vastaajille myös

    Äänestä

  • jdjds kirjoitti:

    Kissan saa pysymään pois pöydältä. Ei ehkä kaikkia yksilöitä, mutta saa. Ja mulla on siitä todisteena täällä yks. Se ei sinne enää mene koska tietää sen olevan kiellettyä . Ja muutenkin outoa että heti kun täällä kysyy neuvoja miten opettaa lemmikilleen jotain, niin pidetään niin helvetin huonona ja vastuuttomana ahdasmielisenä omistajana. En muista olitko sinä vai joku muu joka sanoi että "kontakti lattiantasosta ei ole sama kuin korkealta". Mulla on ihan huonekaluja ja muita korkeita paikkoja joissa ne on aivan samalla tasolla kuin minäkin. Turha alkaa moralisoimaan tolla tavalla ja leikkiä jotain kasvatuspoliisia vain sen takia että "minä olen epäonnistunut eläinteni kanssa joten sen on oltava mahdotonta". Tää ei ollu sulle vaan kaikille edellisille(kin) vastaajille myös

    No, sitten saa opetettua, jos joku samperin pöydälle hyppiminen on niin kamalaa. Mutta voinpa lähes varmasti sanoa, ettei vessaan laittaminen takaajahdin jälkeen siihen tepsi. Kissat yhdistävät pöydälle hyppäämisen korkeintaan omistajaan ja eivät mene pöydälle hänen läsnäollessaan.

    Ei tässä kukaan moralisoi, mutta kyllä sitä vaan ihmettelee, kun kissoja pitää yrittää kasvattaa kuin jotain ihmislapsia. Tosin en minä ihmislastakaan vessaan arestiin pistäisi. Saati sitten kissaa, joka vain hämmentyy tuosta, kun ei enää osaa yhdistää tekoa ja seurausta. Suosittelisin lukemaan kissakirjoja, jossa on asiaa myös kissan kouluttamisesta. Esim. Matka kissan mieleen on hyvä teos.

    Äänestä

  • jdjds kirjoitti:

    Kissan saa pysymään pois pöydältä. Ei ehkä kaikkia yksilöitä, mutta saa. Ja mulla on siitä todisteena täällä yks. Se ei sinne enää mene koska tietää sen olevan kiellettyä . Ja muutenkin outoa että heti kun täällä kysyy neuvoja miten opettaa lemmikilleen jotain, niin pidetään niin helvetin huonona ja vastuuttomana ahdasmielisenä omistajana. En muista olitko sinä vai joku muu joka sanoi että "kontakti lattiantasosta ei ole sama kuin korkealta". Mulla on ihan huonekaluja ja muita korkeita paikkoja joissa ne on aivan samalla tasolla kuin minäkin. Turha alkaa moralisoimaan tolla tavalla ja leikkiä jotain kasvatuspoliisia vain sen takia että "minä olen epäonnistunut eläinteni kanssa joten sen on oltava mahdotonta". Tää ei ollu sulle vaan kaikille edellisille(kin) vastaajille myös

    Turha kuvitella että sun yks kissa ei menis pöydälle. Se tietää että se on kiellettyä, ja menee pöydälle vain kun et oo kotona. Näin tekee moni muukin kissa, muun muassa mun anoppilan vanha herra.

    Ja ihan oikeassa olivat moralisoijat. Älä sulje kissaa lukkojen taakse, se ei osaa yhdistää sitä pöydällä oloon. Ja on järjetöntä rankaista kissaa jostain, mikä on sille luonteenomaista. Se on sama kuin yrittäisit kitkeä hevoselta ruohonsyöntitaipumusta tai koiralta hännänheilutusta. Kissa viihtyy korkeilla paikoilla, pöydällä, hyllyissä.. Jos et sitä ymmärrä ja hyväksy, miksi pidät kissoja? Miksi kissat ei saisi olla pöydällä? Onko kissoilla muita kiipeilypaikkoja tarpeeksi?

    Äänestä

  • hihih kirjoitti:

    et säkään varmaan päästä koiraa kävelemään pöydälle jolla valmistetaan ruokaa sen jälkeen kun se on tonkinut muiden paskoja. Kissa käy laatikolla ja en pidä mitenkään vääränä että en halua suuhuni mitään sieltä. Tiedän kyllä että kissa ei ole koira ja onneksi ei ookkaan koska en pidä koirista, mutta vain sen takia että kissat nyt vain on tietynlaisia luonteeltaan ei mun mielestä tarvii riskeerata omaa tai muiden terveyttään.On lapsetkin omanlaisiaan mutta ei niiltä tarvitse kaikkea sietää silti. Eihän kissoja saa edes kerrostalojen pihoillakaan päästää lasten leikkipaikoille vaikka se onkin niin "luonteenomaista niille". Ton sun logiikan mukaan on itsekästä ja tuomittavaa olla päästämättä niitä sinne? Tiedän lapsen joka joutui tiputukseen asti kun oli kissa käyny leikkipaikalla kuseksimassa. Ja muuten vielä semmonen juttu että jos kissaa ei sais estää tekemästä lähes mitään mitä se haluaa niin minkä takia kukaan on ikinä valmistanu kissakarkotteita ?

    Äänestä

sinun pitää olla heti paikalla rankaisemassa kissaa kun se on pöydällä. se, että jahtaat kissoja ja suljet lukkojen taa, ei kyllä tehoa. meillä on toiminut aina tiukka ei ja suihkepullolla suihkaus. eli kun kissa on pöydällä, salamana paikalle suihkupullon kanssa. kyllä tepsii. nykyään meillä pelkkä ei riittää, ja pysyvätkin kiittettävästi poissa kielletyiltä tasoilta, joita meillä ovat mm. hellakeittiö taso. kaipa kissoilla on kuitenkin mahdollisuus päästä hyppäämään/kiipeämään johonkin maatasoa korkeammalle?

Äänestä

kissaa pöydälle, niin älä lukitse sitä vessaan vaan käytä sitten sitä kissankarkotetta tai vesisuihketta. Paljon inhimillisempää kuin toisen lukitseminen pieneen koppiin ilman että eläin edes ymmärtää miksi on sinne joutunut. Järki hoi, älä jätä pientä kissanomistajaa!

Sitäpaitsi kissat on melkoisen paljon hygienisempiä kuin koirat. Meillä kissat hyppii pöydällä ja hellalla ja nukkuu samalla tyynyllä. Eipä oo tauteja tullu.

Äänestä
  • puhua kissan kuseksimisesta lasten hiekkalaatikoille ja kissan pissaamisesta omaan laatikkoonsa. Ensinnäkin hiekkalaatikon pitää olla puhdas ettei ole pissoja ja kakkoja mitä tonkia. Ja kissa ei pissaa tai kakkaa jaloilleen ja jos niin kävisi, niin pestä pitää, se on omistajan vastuulla. Kissa kyllä huolehtii normaalihygieniastaan. Eri asia jos pieni lapsi on mennyt syömään suoraan kissan jätöksiä, tokihan siitä voi tauteja tulla, mutta ei taudit leviä kissan ja ihmisen normaalissa kanssakäymisessä. Muutenhan suurimmalla osalla kissanomistajista pitäisi olla loisia ja kaikenlaisia kauheita tauteja. Mutta kun ei ole. Ja silti suurimman osan kissat hyppivät pöydillä.

    Älä oo ylihygieninen. Tiesitkö että esim. ihmisen suu on moninkertaisesti likaisempi ja bakteerisempi kuin kissan tai koiran?

    Äänestä

Hei!

Voisiko olla, että kisusi kaipaavat huomiotasi? Eli ne ovat huomanneet, että kun saavut paikalle kieltämään pöydälle hyppäämisestä, ne saavat palkinnon eli huomiosi.

Vesisuihkulla ruutaaminen voisi olla hyvä konsti saada kissat alas pöydiltä, sillä silloin kissat yhdistävät pöydällä olon ja inhottavan vesisuihkun, eivätkä toivon mukaan hypi enää pöydälle. Anna kissoille paljon huomiota silloin, kun ne eivät pöydällä ole, niin huomionhaun tarvetta ei ehkä tulisi niin paljoa. :)

Tsemppiä ja pitkää pinnaa!

Äänestä
  • teet kerralla selväksi ettei niin saa tehä..otat kunolla niskasta kiinni ja ja näpäytät vähä päähän ja huudat samalla..kuulostaa aika rajulta mutta mutta eipä ole mun kissa enää piruttaa tehny..mun kissa tietää selävsti mihin saa koskee ja mihin mennä

    Äänestä

Kun saat kissan kiinni itseteosta niin kunnon suihkautus pullosta.Sitten jätät pullon pöydälle näkyviin niin kyllä pitäis mennä perille.Meillä 3 nyt 2,5 vuotiasta ja kertasuihkautuksesta meni kaikille perille.Ja jätin sen pullon siihen pöydälle joksikin aikaa ja sitten laitoin pois kun totesin että perille meni.Menevät kyllä tuoleille nukkumaan ja niin on lupa tehdä.Älä missään nimessä lyö tai nippaa kissaa.Kissa alkaa pelkäämään kättä ja jos kissa menettää luottamuksen voipi olla vaikea saada takaisin.

Äänestä

...niitä kissoja sitten edes pitää, jos kerta on niin vaikeeta...??! Et pysty hyväksymään sitä, että ehkä kissat ovat vain kissoja, tottakai ne leikkivät ja kiipeilevät, sehän on kissan elämää...!

Äänestä

pöydille appelsiininkuoria, meillä ainakin tehoaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kgakhk kirjoitti:

Mulla on 2 syyskuussa syntynyttä poikakissaa. Kaksoset. Ne on kasvanu koko ikänsä sisällä joten käytöstavat pitäs olla hallussa. Olikin aluks, mutta nyt ne on alkaneet hyppiä (avo)keittiön pöydille joka on ehdottomasti kielletty. Ennen vaan toinen alko tekemään sitä aina kun menin nukkumaan ja kuulin sen. Nyt ovat alkaneet härskisti päivänvalossakin tekemään ja vielä toi toinenkin on alkanu tekemään sitä. Mitä tolle voi muka tehdä kun ne tietää selvästi sen olevan kiellettyä koska heti kun huudan että alas tai tuun paikalle juostaan pakoon henkensä kaupalla. Sitten kun saan kiinni oon laittanut vessaan lukkojen taakse. Ensimmäiseen kissaan tehos ihan toi ja se oppi siitä mutta ei noi. Kissakarkotteet ei auta yhtään mitään. Ja nälästäkään ei oo kiinni koska ruokaa on kokoajan tarjolla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu