kiistatta yksi nopeimmista kuljettajista koko f1 sirkuksessa. Ei sille ole pärjänny vielä yksikään tallikaveri. Mutta huonoo Kimissä on se, ettei se oikeen muuta hallitse kun sen kovaa ajamisen. Jos auto rakennetaan ja säädetään kuljettajan toiveiden mukaan perseelleen niin ei silloin voi voittaa mestaruuksia. Schumi on legenda autoa kehittävänä kuljettajana ja se voi olla avuksi Kimillekin vielä. Mutta Kimin oma perehtyminen autoon ja säätöihin on aika vajaata, mutta katsotaan miten käy, varmaan motivaatio nyt kohdillaan panostaa enemmän...vai onko. Massaa on sanottu myös hyväksi kehittäjäksi ajotaitojen lisäksi. Siksi uskon, että ainakin 2007 Massa voi nousta MM taistoon Kimin sijaan.
Räikkönen
onnnh
6508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuinka hyvin se perehtyy autoon?
Kimille, olisi hyvä veto vaihtaa, tallia Ferrarilta, Jaguarille, mikäli menestystä ei tule Ferrarilla.
tietämättömyytesi koko lajista. Jaguar-tallia ei enään ole ollut pariin vuoteen.
että tietämystähän kyseisestä asiasta ei ole. Perustan väitteeni sen varaan, mitä muutamat muut on sanonut, esim. Villeneuve ja siihen miten McLaren vaipui Räikkösen aikana. Joka vuosi huonommaksi. Kun esim. schumin tallit on aina menny etenn päin, kuten alonson tallit. Luulisin, että kuljettajalla on kova merkitys auton kehityksen suhteen.
Muistele vuotta 2005 ja siitä jälkimmäistä puoliskoa, Kimille eniten voittoja. Auto oli nopea, sen kaikki myönsivät, mutta samalla äärimmäisen epäluotettava (myöskin tallikaverin auto) ja luotettavuuteen ei kuski oikein auton rakentamisessa vaikuta... Eli kuka silloin Kimin Macin sääti kohdalleen kun ei Montoyakaan menestynyt hyvin?
huipputalli ja sellasen auton luulisi kulkevan hyvin. Mutta säädöistähän se johtuu monesti jos ei kone kestä. En nyt muista minkälainen oli montoyan ja kimin suhde keskeytyksissä. montoya vähän kimin kaltainen kuski. Jopa sennaa on haukuttu todella huonoksi kehittäjäksi, että olisi tarvinnut aina voittaja auton valmiina alleen. Mut nyttenhän sen näkee, mitä kimi-felippe aikana tapahtuu, hyvin on menny jos ferrari on vielä kolmen neljän vuoden päästä taistelemassa kärkisijoista.