Hei! Olen -49 syntynyt miekkonen. Työttömänä ollut 2005 kesästä lähtien ansiosidonnaisella. Nyt on ekat 500 päivää kassalla loppumassa - miten ne uudet 500 päivää tulevat? Tietysti Työkkäriin on mentävä. Pitääkö täyttää jokin lomake vai onko sekin automaatti, joka ilmoittaa kassalle, että jatketaan? Ja sitten sinne eläkkeelle ehkä, kuka tietää. Ei paljon naurata! Vastatkaa jos tiedätte!
90-luvun alussa tuli lähtö fuusion vuoksi hyvästä työpaikasta, olin siellä 10 vuotta. Ystävä oli ½ vuotta aiemmin suositellut "Loimaan kassaa". Onneksi uskoin, juuri riitti jäsenyys ennen lähtöä. Sitten 500 ja työllistetyksi ½ vuotta. Sitten 500 ja työllistetyksi, josta sain kuitenkin vakipaikan.
Siellä 8 vuotta kunnes oli pakko sanoutua irti, ei henkisesti kestänyt. Vuoden 04/05 vaihde. Kahden viikon sairiksia oli ollut mulla ja muillakin, kukaan ei tehnyt mitään asioiden eteen vaikka ne olivat päivänselvästi näkyvissä, ne ongelmat. Se oli pääkaupunkilainen yhdistys, hyvinkin tunnettu ja arvostettu. Oli sponsoria rahiksesta virvoitusjuomajättiin ja eeuuhun.
Voi pojat kun suuri yleisö ja julkisuus tietäisi mitä siellä puuhattiin! Juonittiin, keploteltiin ja alistettiin työntekijöitä. Nutturapäinen vanhapiika omi kaiken vallan itselleen johon ei enää toiminnanjohtaja pystynyt/halunnut/jaksanut puuttua. Päinvastoin, tarjosi tuolle lisää valtaa! Annetaan valtaa kun se sitä haluaa, oli kommentti. Ja hallitus nuhjake.
Irtisanoutumiskuukausi sujui sairiksella, sitten psykologin kirjoittama kuukauden loma. Kelan leipiin kun kassalla oli karenssi odottamassa. Uudelleen lääkäriin joka kirjoitti 3 kk lisää sairista. Kelan leivissä ja samalla hupeni olemattomiin se karenssikin. -Sittenpä kassan hoteisiin ja nyt ne ekat 500 siis toukokuussa loppuvat.
Olen joskus masentunut ja turhautunut. Onneksi on elämänkumppani ja 2 ihanaa aikuista lasta, joita rakastan. Ja on koira, joka tosin tekee kuolemaa, reppana. Tekemistä kyllä riittää ja tämä tietokone on yksi elämää ylläpitävä vempele, kaikista bugeista ja ongelmista huolimatta. Terveyskin on aika hyvä. Etiäpäin, sano mummo tykkilumessa.
Mutta, kiitos jos jaksoitte lukea tänne asti ja hyvää kevään odotusta kaikille!

Vastaukset 15
Vanhimmat
että meneppä kysymään loimaan kassalta.
sekä kassasta että työvoimatoimistossa, mitkä ovat seuraamukset.
En tunne pykäliä, mutta tiedän pahimman mahdollisuuden olevan tyhjän päälle (= pieni työmarkkinatuki) putoamisen. Ennen ansiosidonnaisten loppumista voi olla yhtä ja toista tehtävissä. Esim. ansiosidonnaisen tasoinen koulutuspäiväraha yms. jos olet kiinnostunut uudelleenkoulutuksesta ja työllistymisestä. Vai saisivatko -49 syntyneet jo ansiosidonnaista eläkeikään asti?
Ryhdy heti ottamaan asioista selvää, ettet myöhästy. Tietäisivätköhän neuvoa jotain myös työttömien keskustelupalstalla? Täältä saatavaan tietoon ei aina kannata luottaa. Ehdotan, että otat itse selvää asiasta.
Jaksamista ja parempia päiviä sinulle!
aika paljon asiaa tuossa kyselyssäsi, mutta vastaan tuohon ekaan.
Normaalisti saat uudet 500 päivän rahat jos olet ollut vähintään 9kk töissä olikos se nyt vuoden sisällä, voi olla että muistan väärin. Joskus se taisi olla että 6kk riitti.
Edelleen työkkäriin olet oikeutettu eläke putkeen, kaikki ennen 1950 syntyneet ovat vielä oikeutettu siihen, eli saat ansiosidonnaista päivärahaa siihen saakka kunes täytät 65 vuotta.
taisi vastauksesi tulla väärälle ihmiselle.
Ei kai sitä ansiosidonnaista makseta jos on ylittänyt päivät. Työyyömyyseläke kait maksetaan viimeksi maksetuista tuloista.
töitä on kai pakko ottaa vastaan tuon "putken" aikanakin, jos sitä on tarjolla, tai töitä osoitetaan.
Minusta kyllä työnantajan pitäisi irtisanoa henkilö ensin, ennenkui mihinkään putkeen on edes mahiksia.
luinkin huonosti, niinhän sinä oletkin työtön, näin sitä lukee näköjään, jo tähän aikaan. :)
mutta työkkäri ei oikein tuppaa niitä töitä kelleen jos olet liiton rahoilla. Ne herää vasta sitten kun olet kelan rahoja saamassa.
liitonpäivärahaa niin kauan kun täyttää 60 vuotta.
Tarvii täyttää työtönlappua sinne asti.
Sitten saa eläkkeen 60:senä, eikä tarvi enää täytellä työtönpapereita.
Eläke maksetaan kuukauden 1:mäinen päivä.
Mutta edellyttää et on syntynyt ennen 1950:tä.
Mutta selvitä tämä siellä työvoimatoimistossasi.
Mieheni täytti kesällä 60v ja eläke alkoi siitä päivästä juoksemaan.
no kiva tietää tuokin asia vaikka minä en nyt ollut aloittaja eikä minua koske tuo eläke juttu.
Olen ollut "eläkeputkessa" yli kaksi vuotta. Sanottiin irti pitkäaikaisesta työsuhteesta "taloudellisista ja tuotannollisista syistä". Kun 500 päivää tuli täyteen jatkui ansiosidonnaisen päivärahan saanti ilman mitään kummempia anomisia. Normaali kuukausittainen hakemuksen lähettäminen liitolle riitti. Ja työkkäriin täytyy ilmoittaa puolivuosittain (sovittuna päivänä), että työnhaku jatkuu. Jos sen unohtaa, loppuu päiväraha heti. Sitten kuusikymppisenä pääsen eläkkeelle. Näin varmaan sinullakin.
Työttömyyspäivärahan maksu loppuu, kun täyttää
60 vuotta. Sitten on haettava työttömyyseläkettä.
Työvoimatoimisto ilmoittaa, ainakin Espoossa,
päivämäärän milloin työnhaku on uusittava. Täällä
väli on 3 kuukautta. Voi olla itsekin irtisanoutunut
työpaikasta, kun on kärsinyt noin kolmen kuukauden
karenssin. Irtisanominen ei ole ainoa ehto eläke-
putkeen pääsylle.
Olen synt 47 ja ollut työttömänä muutaman vuoden.
Työtön lappua olen täytellyt,ensin 500 pv ja siitä eteenpäin kunnes täytän kohta 60.Sitten "pääsee" suoraan työttömyyseläkkeelle,joka on suunnilleen tuleva eläke kokonaisuudessaan.
Ansiosidonnainen on hyvä olemasaa vaikka se ei riitäkään kaikkeen,mut jos on säästöjä,pärjää ja kun elää tavallisesti.Paperisotaa tulee jonkinverran,mutta kyllä ne työkkärissä kertovat kaiken ku kysyt.Ja eipä ole meikäläisellekään työtä tarjonneet liiemmin,joskaan en ole kysellytkään
"Eläkeputkessa on työtön, 57 vuotta täyttänyt henkilö, joka saa työttömyyspäivärahaa lisäpäiviä siihen asti, kunnes työttömyyseläke alkaa 60-vuotiaana. ..."
Siinä se:
http://www.google.fi/search?q=Eläkeputkessa&ie=utf-8&oe=utf-8&rls=org.mozilla:en-US:official&client=firefox-a
Ansiosidonnainen jatkuu kun täytät ensin työssäoloehdon. Katso oman ammattiliiton sivuilta tai soita sinne. Kyllä ne neuvoo.