Miten jaksatte?

Olen monesti ihmetellyt, että miten te suurperhhen äidit ja isät oikein jaksatte? Itellä on kaksi lasta, 1v ja 5v, ja niiden kanssa totta tosiaan on kädet täynnä puuhatessa. molemmille yritän antaa tarpeensa mukaan huomioita, joskus tuntuu että epäonnistun vaikka kuin yritän. kotiäitinä olen että ns.ajasta ei ole pulaa sinänsä, mut tuntuu että lasten huomio menee tasan kahtia, että en osaa kuvitella että olisi lisää. Hatunnosto teille!
51694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yksi lapsi vie vanhempiensa koko ajan ha kaiken huomion. Kaksi jakaa sen puoliksi ja neljä taas sen puoliksi jne. Vaikka yksilöllinen aika vanhempaa kohden matemaattisesti vähenee niin sen huomion tarve lapsen iän myötä muuttuu myös. Isossa sakissa myös muiden sisarusten antama huomio ja aika on arvossaan ja jotakin sellaista jota taas vanhemmat eivät pysty antamaan.

meillä kun nuorin pääsee luistelemaan isoimman kanssa niin silloin on kyse jostakin erityisestä, muutenhan se tehdään vanhempien kanssa sillai tavallisesti..

Kukin jakaa sitä aikaansakin eritavalla. Meillä yksi tykkää kokkailla apuna toinen istuu kainalossa tv:n äärellä jne. Jokaiselle on aikansa ja paikkansa juuri niin kuin kukin sen haluaa. On myös hyvä oppia jakamaan toisten kanssa.

Äänestä

käyn töissä, hoidan kodin, luen ja leikin, harrastan. en ole viellä tullut hulluksi. heh. omaa aikaa on otettava välillä, vaikka väkisin.. (nyt muut nukkuu)

Äänestä

Meillä asuu viisi lasta kotona, 8,7,6,2, ja 15 v. Kaksi on jo maailmalle muuttaneet, oman perheen rakentaneet. Minä olen työssä ja lapset koulussa ja tarhassa päivät. En ota suurta stressiä kodin siisteydessä arkisin. Pyykit pestään ja isommat paskat siivotaan alta pois. Ruoka tehdään joka päivä klo 17.00. Viikonloppuna siivotaan paremmin ja käydään lasten kanssa uimassa ym. Oli lapsia 1 tai 8, kuuken et samat on ne touhut, hieman vaan säveltäen:)

Äänestä

sama ilmiö näkyy työelämässä. Jotkut touhottaa koko ajan ja ovat omasta mielestään tehneet hirveästi työtä, mutta sitä "jälkeä" ei kuitenkaan ole juurikaan syntynyt :-)

Toiset taas näyttävät olevan koko ajan kahvipaussilla, mutta "jälkeä" syntyy päivässä kuitenki enemmän :-)

Äänestä

Jäin ihan miettimään, että miten sitä jaksaa monen lapsen kanssa jopa paremmin kuin niiden kahden lapsen kanssa aikoinaan.

Mekin olimme pitkään kahden lapsen ydinperhe, kakkosen ja kolmosen ikäeroa on 7½ vuotta.

Mutta jotenkin vaan se hermo venyy ja asioihin suhtautuu rauhallisemmin. Tietysti moni taito karttuu vuosien ja lapsien myötä, saa enemmän aikaan ja useamman lapsen kera.

Minä en ensimmäisen lapsen aikaan päivän mittaan kerinnyt keittoa keittämään, niin tarkkaan vei vauva ajan, mutta neljän lapsen kanssa remointoin jo kotia ja keittelin keitot ja muut särpimet.

Syli venyy ja kädet kasvaa, nyt on tosin sellainen ajanjakso etten millään raskisi keskittyä kotihommiin kun oma pieni (2v.) ja lapsenlapsi (1v.) taapertaa helmoissa.

Sitä on oppinut, että tämä kallisarvoinen aika kestää niin lyhyen ajan ja kohta on vastassa itseä pitempi naisen tai miehenalku.

Minulle ainakin asioiden moninaisuus antaa voimia ja potkua, on vauvaikäisiä, koululaisia, murrosikäisiä ja jo aikuisia lapsia, ehkä se tekeekin päivistä mielekkäämpiä, myös kotiäidille, kun saa välilläkeskustella aikuisten lasten kanssa ja koululaisten kera tulee sitten uusia kuvioita koulumaailmasta ym.

Pelkästään pienten lasten kanssa kotona oleminen voi olla hyvin raskasta, ei pääse edes vessassa käymään yksikseen,puhumattakaan että veisi roskapussin ulos, ihan itsekseen.

Sidosryhmiä erilaisten ihmisten kanssa tulee myös paljon kun on eri-ikäisiä lapsia. Ei tunne oloaan eristäytyneeksi, kuten usein kotona työskentelevälle käy.

Se, että pistää päänsä säännöllisesti ulkomaailamaan lasten kera auttaa jaksamaan, leikkikentällä voi etsiä samanhenkistä porukkaa tai esim. seurakunnat järjestävät perhekerhotoimintaa ym..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmijä kirjoitti:

Olen monesti ihmetellyt, että miten te suurperhhen äidit ja isät oikein jaksatte? Itellä on kaksi lasta, 1v ja 5v, ja niiden kanssa totta tosiaan on kädet täynnä puuhatessa. molemmille yritän antaa tarpeensa mukaan huomioita, joskus tuntuu että epäonnistun vaikka kuin yritän. kotiäitinä olen että ns.ajasta ei ole pulaa sinänsä, mut tuntuu että lasten huomio menee tasan kahtia, että en osaa kuvitella että olisi lisää. Hatunnosto teille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu