Julkaisin humoristisilla kotisivuillani kuvan (linkitetty toiselta nettisivulta), joka esittää itselleni täysin tuntematonta valtion virkamiestä. Kuvateksti oli lievästi herjaava, mutta sivujen muun linjan mukaisesti humoristinen, joten uskalsin luottaa ihmisten huumorintajuun. Toisin kuitenkin kävi, ko. henkilö vaatii minulle nyt rangaistusta kunnianloukkauksesta. Poliisi oli ottanut yhteyttä sivujen ylläpitäjään ja minä poistin kuvan hänen kehoituksestaan, "jotta välttyisin mahdollisilta seuraamuksilta". Esitutkinta on kuitenkin edessä.
Olenko syyllistynyt kunnianloukkaukseen, törkeään kunnianloukkaukseen vai kenties johonkin muuhun? Herjaus ja solvaus = kunnianloukkaus.
Millainen tuomio on odotettavissa, jos olen syyllistynyt kunnianloukkaukseen? Sakkoa? Ehdollista vankeutta? Onko internet-sivujen kävijämäärällä merkitystä sille, kuinka raskauttava julkinen kunnianloukkaus on? Entä sillä, kuinka keskeisessä roolissa tietty kuva on nettisivuilla? Minun tapauksestani kyseinen kuva oli yksi neljästäkymmenestä.
Luetaanko lehdistö, televisio ja internet yhdenvertaisiksi julkisiksi tiedotusvälineiksi kunnianloukkaussyytteen kannalta? Onko teko yhtä raskauttava riippumatta siitä, onko kuvalla 10 vain 100000 katsojaa. Aiheuttaako suurempi kävijämäärä asianomistajalle suurempaa kärsimystä ja vahinkoa?
Missä kulkee sananvapauden rajat, missä määrin on luvallista harjoittaa satiiria julkisuuden henkilöiden tai valtion virkamiesten kustannuksella?
Oletko syyllistynyt kunnianloukkaukseen, jos julkaiset nettisivuillasi kuvan ystävästäsi ja laitat kuvatekstiksi "Pertti, todellinen mulkvisti"? Siis edellyttäen, että ko. Pertti kantelee asiasta poliisille?
Kiitos.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Internet rinnastetaan muihin tiedotusvälineisiin ja saattaaa jopa ankaroittaa rikosnimikettä (törkeäksi)tai tuomiota, sillä se tavoittaa enemmän ihmisiä (tämä näin yleisellä tasolla).
En ota tuohon tapaukseen enempää kantaa, kun en tiedä taustoja, mutta yleinen sääntö on, että esim. politiikassa/julkisuudessa olevan ihmisen "pitää sietää" enemmän, tietenkin kohtuuden rajoissa.
Riippuu seurauksista ja siitä, täyttääkö teko kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Tutustu Rikoslakiin 24:9-10.
Tuohon esimerkkiisi on helmpompi vastata: "mulkvistiksi" väittämäsi ilmeisesti voittaa kanteensa; edellyttäen, että et pysty osoittamaan väitettäsi toteen. Ilmeisesti et...
Kyllä internetissä tapahtunut herjaus yms. on julkisuudessa tapahtunut, joten siltä osin herjauksen tunnukset täyttyvät.
Jos sivultasi on vain linkki toiselle sivulle, niin (tiedossani ei ole ennakkopäätöstä!) käsittääkseni et ITSE ole syyllistynyt mihinkään sen kummallisempaan, kuin esim. lehtikirjoituksen näyttämiseen julksiella paikalla. Se ei ole tuomittavaa muulle, kuin alkuperäisen aineiston laatijalle/tuottajalle.
Eri asia on, jos ITSEKIN käytät herjaavaa ilmaisua, ja väitteesi "todistamiseksi" linkität toisen herjaavan aineiston. Silloin vastaat omasta aineistostasi.
Kunnianloukkaushan se on, lievä sellainen. Ilmeisesti sakkoja saat...