Tämän asian kokemisesta on kulunut jo ainakin 9 vuotta..mutta asia vaivaa minua vieläkin..olen likipitäen 50v naisihminen, eli murrosiän "tunnemyrskyihin" tämä asia ei kuulu. Pidän itseäni myöskin melkoisen rationaalisena ihmisenä..mutta kokeus oli outo. Oli synkkä alkutalven ilta, tulin kovalla kiireellä töistä, tarkoituksenani käydä kaupassa hakemassa iltaruokatarpeita (mieheni on matkatöissä)..ennen kauppaa on muutama satametriä valotonta tietä, ja tien poskessa on hylätty vanha varastorakennus jolla ei nykyisin ole mitään käyttöä. Kävelin tietä kauppaan, oli liukas "nuhjuinen" keli, ilmassa oli sumua, en nähnyt tarkasti eteeni. Tulin varastorakennuksen kohdalle, ja, jostakin syystä tarkensin katseeni rakennuksen heittämään varjoon. Erotin varjon seasta "olennon" joka oli pikimusta, ihan ihmisenmuotoinen, mutta aivan kuin sumusta tai usvasta tehty..kaikkein kamalinta oli että tämän "otuksen"?! silmät hohtivat kuin fosforoituna..PELÄSTYIN HELKKARISTI!! juoksin lopun matkan kauppaan ja ajatteli että "taitaa täti tarvita rauhoittavaa..hehhe" kaikkein kamalinta tapauksessa oli se, että tämä "hallunisaatio.tms.." tuntui "säteilevän" ympäristöönsä jotakin äärimmäisen pahaa..kokemuksestani en ole uskaltanut kertoa juuri kellekkään..hassuna pitäisivät..Nyt kun sattumalta törmäsin tähän sivustoon, niin joku asiaan perehtynyt voisi kertoa MIHIN HELKKARIN ÖTÖKKÄÄN TÖRMÄSIN...Kiitos etukäteen mahd.vastaajille..minun maailmankuvani muuttui radikaalisti tuon kokemuksen jälkeen...
Epätietoinen
Anomyymi
172267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
se oli todennäkösesti vaan joku juoppo.
...harmittaa vain että edes tulin kertoneeksi koko asiasta (kirjoitusvirheineni kaikkineen) olisi ollut kiva saada ihan kunnollinen kommentti..mutta tämä JUOPPO on vissiin ihan hyvä selitys, tämän palstan tyyliin..VAI?!
on mikä on..auttaisin jos voisin..
toivottavasti viestisi lukee joku joka
oikeasti osaa hyvän selityksen antaa.
Asiosita paremmin perillä olevia on tälläkin
palstalla,sillä ihan asiallisiakin kommentteja
on saanut lukea..
Olit kiltti, kun vastasit.Tunnen vain itseni melko höperöksi kertoessani kokemaani...Tiedän että "silmät voivat valehdella" mutta ko. tapaukselle en ole keksinyt järjellistä selitystä..Tapaus sattui ihan normaalin arkipäivän iltana..outoa jokatapauksessa..
kokemuksestasi.Ei sinulla ole mitään syytä tuntea
itseäsi höperöksi kun kerroit kokemuksestasi,
sitä vartenhan tämä palsta oikeasti on..kerrotaan
ja keskustellaan tämän kaltaisista asioista.
Minä ainakin pidän sinua rohkeana,sillä kokemuksesta
tiedän että tämmöisten asioitten kertominen toisille
vaatii rohkeutta.
Niin pyydän anteeksi tämän palstan tasoa, vaikka se ei minun syyni olekaan. Toisten pilkkaaminen ja heidän kokemuksilleen nauraminen on äärettömän helppoa ja näköjään se tuo joillekin suunnatonta mielihyvää.
Mutta asiaan. Kertomuksesi perusteella on aika mahdoton sanoa mikä tuo oli. Jos kerran hahmo oli todellakin ihmisen muotoinen, eikä esim. tyyliin varjo möykky kissan silmät mielikuvitus, niin kyseessä saattoi olla henkiolento tai jotain vastaavaa. Ns. "mothman" tulee myös mieleen tuosta kuvauksesta jonkin verran..vaihtoehtoja on todella paljon. Ihmiset kun ovat raportoineet nähneensä vaikka minkälaisia otuksia.
Itse uskon että todellisuus koostuu monista eri taajuuksista, vähän samoin kuin radiossa on eri kanavia. Me elämme yhdellä taajuudella tässä fyysisessä elämässä, ja kun kuolemme, siirrymme eri taajuudelle henkikehossamme. Tontut, menninkäiset sun muut ns. satuolennot elävät melko lähellä tätä meidän kanavaa, joten jotkut "avarakatseiset" ihmiset voivat niitä nähdä vieläkin. Ennen aikaan kun ihminen eli lähempänä luontoa, niitä nähtiin jatkuvasti.
Noista eri ulottuvuuksista ilmeisesti tipahtelee aina välillä ihme otuksia meidän ihmeteltäviksi. Mothman oli varmaan yksi tuollainen ja tuo näkemäsi saattoi olla jokin vastaava olento.
-Pete
Totta mitä sanoit, juuri tuosta mielikuvitustasosta..Joku viisas on jossain sanonut että ihminen kokee sitä, mitä haluaa kokea..Tässä em. tilanteessa en kyllä ollut mitenkään "virittynyt" kokemaan mitään yliluonnollista, päinvastoin, täysin arkinen tilanne, jossa yhtäkkiä törmään irrationaaliseen (omasta mielestäni) ilmiöön..Se kyllä täytyy sanoa itsestäni, niin "jalat maassa" oleva ihminen kuin olenkin, olen aina, ihan lapsesta saakka, uskonut siihen että tässä maailmassa on "erilaisia tajunnantasoja" tai miksi niitä hienommin nimitetäänkään..Kiinostaisi tuo Monthra ( sori jos kirjoitin väärin) mikä otus se on?, olen joskus aikaisemmin kuullut nimen, mutta enempää tietoa ko. oliosta ei ole...joku vampyyrin näköinen ötökkä??..
Niin tuota kaveria nähtiin paljon eräässä usa:n pikkukaupungissa.
Tuolla lisää juttua aiheesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mothman
Kerrottakoon tapaukseen lisänä, että otin selvää ko. varastorakennuksen historiasta..mitään dramaattista siihen ei liittynyt. Varasto oli rakennettu 70-luvun alussa ja oli toiminut silloisen rautakaupan (nyt jo toimintansa lopettaneen) lisärakennuksena.
..Kävin katsomassa ko. jutun..SIIS VARASTOALUEELLA..en taatusti nuku ensiyönä silmällistäkään..melkoinen sattuma. Nykyään kyllä asun toisella paikkakunnalla kuin missä tapaus sattui..Täytyy myöntää että menee kylmät väreet pitkin selkärankaa...
Moi
Veikkaisin että olet törmännyt varjokummitukseen. Yleensä varjokummitukset ovat ns. "pahoja", jotka aiheuttavat pelkotiloja ja epämukavia tuntemuksia.
Tiedän henkilöitä joilla on ollut samanlaisia kokemuksia. Varjokummitus on lähestynyt heitä tai ollut aivan vieressä tms. Kaikilla heillä on olut pakokauhun omainen tunne päästä karkuun.
Onko sinulla ollut muita vastaavia kokemuksia? Oliko varjokummitus ympäristöään tummempi?
Herkkä ihminen olen ollut aina, mutta tämänlaatuista kokemusta minulla ei ole ennen ollut. Karmeimmalta asiassa tuntui se että koin "törmänneeni" entiteettiin joka oli kuin tiivistynyttä pahuutta,ilkeyttä ja tuskaa. Lisäksi paikka tuntui hyytävän kylmältä vaikka kyseisenä iltana oli suojakeli. Rakennuksen varjo oli kohtuullisen tumma, mutta tämä "olio" oli pikimusta. Yliluonnolliseksi tulkittavia kokemuksia minulla ei tuon tapauksen jälkeen ole ollut, ainoastaan sen olen huomannut että vaistoni on tullut herkemmäksi, aavistan asioita edeltäkäsin aikaisempaa tarkemmin.
Tervehdys,
Kyllä kyseinen ilmiö hieman viittaa siihen, että olet kokenut vahvan hallunisaation. Tietenkin se tuntuu pelottavalta ja ihminen liittää siihen heti kaikki mielikuvituksensa tuotteet välittömästi.
En kuitenkaan lähde tyrmäämään sitäkään vaihtoehtoa täysin, että kyseessä olisi ollut joku luonnonhenki. Useat luonnonhenget voivat olla melko pahansuopaisia.
btw. On muuten mahtava istahtaa kesällä keskelle metsää, rauhoittua ja aistia se kuinka valtavasti metsässä on elämää. Viittaan nyt siis metsänhenkiin ja jne.
Se saattoi olla ns. "varjokummitus". Ks. "shadow ghosts" webista.
Osa niista on "pahansuovempia", osa "ystavallisempia"...itse tormasin aikanaan ihan ystavallisen oloiseen vastaavaan.
Mutta aika "creepya" se oli siltikin, koska silloin oli yo, kavelin yksin kaupungin keskustassa ja tama "otus" rupesi moikkailemaan eraan kujan paasta vaatteinaan musta lierihattu ja viitta.
(Olen puhunut tasta aikaisemminkin, joten ei tasta nyt taman enempaa.)
palstan pilaamisen ts. jatkuvan kirjoittamisen. Menee maku kun yhdellä avohoidokilla(?) on joka asiaan jotain sanottavaa.. (vieläpä esittäen asiat kuin mikäkin tietäjä.) Kaikki palstaa seuranneet ovat todennäköisesti huomanneet tämän, joten lopeta jo!
Sain paljon uutta tietoa, oli kiva kun viitsitte vastata. Kiitti kaikille! nyt mä lähden oikein urakalla etsimään tietoa vinkkien perusteella!
Siltä varalta, jos joku sattuu tätä lukemaan, niin mielelläni otan vastaan linkkivinkkejä, tms..
(kiittää ja kumartaa) PS. jos puhuinkin viestissäni " mustasta olennosta" sitä ei missään nimessä kannata ottaa rasistisena kannanottona...=)