Hei,
Täällä oli tuosta minun kissastani juttua ja totta se on. En ole paljoa seuraillut nettikeskusteluja, mutta olen sanonut kaikille, että minun sähköpostiosoitteeni voi antaa kenelle tahansa ja minulta voi kysyä enemmän tapauksesta ja asioiden etenemisestä. Olen jo tarpeeksi raivona asian puolesta ja hermostuisin vain lisää jos joutuisin lukemaan kaiken maailman provosointi viestejä, mitä näissä esiintyy myös paljon, asian puolesta. Oikeudenkäynti tulee olemaan kuulema avoin ja eiköhän lehdetkin asiasta tule kirjoittelemaan ja ehkä siitä jopa näkyy vielä uutisissakin, kunhan asia on käsitelty oikeudessa.
Olen lähinnä keskittynyt tiedottamaan asiasta niille, jotka voivat asian puolesta tehdä jotain. Lupasin mm. huomenna kirjoittaa Jyväskylän kaupunginvaltuustoon tapauksesta. Olen kuitenkin vastannut myös kaikkiin sähköposteihin, vaikka tiedän että mm. Nyberg voi halutessaan myös niitä esim. nimimerkillä minulta kysellä. Hän on nyt kuitenkin poliisien mukaan saanut halutessaan myös esitutkintapöytäkirjan, jonka liitteenä on mm. kissalleni tehdyn kuolinsyytutkimuksen tutkimustodistukset sekä kaikki kuulustelut, joten ei väliä.
En tiedä että onko Nyberg vielä eläinsuojeluvalvoja. Minuun otti kuitenkin 20.10.2006 valvojavaliokunnan jäsen yhteyttä asian puolesta ja sanoi harkitsevansa asian vuoksi Nybergin eläinsuojeluvalvojan oikeuksien poistamista. Suomen eläinsuojeluyhdistyksestä soittelin alkuvaiheessa mm. neuvoja asian hoitamisesta.
Mielestäni olisi hyvä, jos kaikki ihmiset auttaisivat kadonneiden koirien etsimisessä. Se on ollut myös ilmeisesti tämän sivuston tarkoitus. Toivottavasti koirat löytyvät. Kuitenkin olen myös itse kuullut muitakin tarhaa koskevia tapauksia ja pyytänyt nyt asianomaisia kirjoittamaan tapahtumista virallisesti mm. ympäristöosastoon Nybergin palkkaajalle. En usko, että he jotka kissani veivät tarhalle, olisivat jättäneet sen sinne, jos olisivat kuulleet Nybergistä edes kuulopuhetta. Lisäksi ilman kaupan seinältä löytämääni ilmoitusta en ikinä olisi saanut tietää kissani kohtalosta ja etsisin sitä yhä.
t. Laila Heiskanen
[email protected]
Täällä oli tuosta minun kissastani juttua ja totta se on. En ole paljoa seuraillut nettikeskusteluja, mutta olen sanonut kaikille, että minun sähköpostiosoitteeni voi antaa kenelle tahansa ja minulta voi kysyä enemmän tapauksesta ja asioiden etenemisestä. Olen jo tarpeeksi raivona asian puolesta ja hermostuisin vain lisää jos joutuisin lukemaan kaiken maailman provosointi viestejä, mitä näissä esiintyy myös paljon, asian puolesta. Oikeudenkäynti tulee olemaan kuulema avoin ja eiköhän lehdetkin asiasta tule kirjoittelemaan ja ehkä siitä jopa näkyy vielä uutisissakin, kunhan asia on käsitelty oikeudessa.
Olen lähinnä keskittynyt tiedottamaan asiasta niille, jotka voivat asian puolesta tehdä jotain. Lupasin mm. huomenna kirjoittaa Jyväskylän kaupunginvaltuustoon tapauksesta. Olen kuitenkin vastannut myös kaikkiin sähköposteihin, vaikka tiedän että mm. Nyberg voi halutessaan myös niitä esim. nimimerkillä minulta kysellä. Hän on nyt kuitenkin poliisien mukaan saanut halutessaan myös esitutkintapöytäkirjan, jonka liitteenä on mm. kissalleni tehdyn kuolinsyytutkimuksen tutkimustodistukset sekä kaikki kuulustelut, joten ei väliä.
En tiedä että onko Nyberg vielä eläinsuojeluvalvoja. Minuun otti kuitenkin 20.10.2006 valvojavaliokunnan jäsen yhteyttä asian puolesta ja sanoi harkitsevansa asian vuoksi Nybergin eläinsuojeluvalvojan oikeuksien poistamista. Suomen eläinsuojeluyhdistyksestä soittelin alkuvaiheessa mm. neuvoja asian hoitamisesta.
Mielestäni olisi hyvä, jos kaikki ihmiset auttaisivat kadonneiden koirien etsimisessä. Se on ollut myös ilmeisesti tämän sivuston tarkoitus. Toivottavasti koirat löytyvät. Kuitenkin olen myös itse kuullut muitakin tarhaa koskevia tapauksia ja pyytänyt nyt asianomaisia kirjoittamaan tapahtumista virallisesti mm. ympäristöosastoon Nybergin palkkaajalle. En usko, että he jotka kissani veivät tarhalle, olisivat jättäneet sen sinne, jos olisivat kuulleet Nybergistä edes kuulopuhetta. Lisäksi ilman kaupan seinältä löytämääni ilmoitusta en ikinä olisi saanut tietää kissani kohtalosta ja etsisin sitä yhä.
t. Laila Heiskanen
[email protected]
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei ainakaan osunut silmään mitään kissoihin liittyvää kirjoitusta.
En tajua miksi minun viestini on siirretty toiselta keskustelupalstalta tänne?
Ei ole nyberg ollut eläinsuojeluvalvoja enää pitkään aikaan. hän hoitaa kaupungin ja lukuisien lähikuntien löytöeläintouhua 24/7, vuoden jokaisena päivänä. Mutta ei siis ole valvoja enää sentään.
Valitukset ympäristöviraston johdolle, poliisille tai muualle eivät näissä tapauksissa valitettavasti johda yhtään mihinkään. Koettu on.
Jos kissasi on loukutettu ja toimitettu löytöeläintaloon jostain muualta kuin lasten leikkipaikalta, toriaikana torilta, uimarannalta tai pururadalta, niin niin ei olisi saanut tehdä. Järjestyslaki muuttui 1.9.2003, jonka jälkeen kissat saavat kulkea vapaana muualla paitsi em. paikoissa. Ei saa siis yksityisiltä pihoiltakaan loukuttaa.
(tätä eivät tosin jyväskylän viranomaiset, eläinten hoitelijat ja poliisi helpolla sisäistä, ehkä nyt jo sentään kun laki on ollut voimassa jo 3.5 vuotta) Ja metsastyslain kissakohta koskee vain oikeaa villikissaa. ei kenenkään lemmikkiä.
Hei,
Tunnistussirutettu ja rekisteröity hyvin hoidettu ja terve angorakissa hyppäsi matalalla olevan 1. kerroksen ikkunasta ulos ja juoksi vieressä olevalle harjulle. Eräs nainen meni kissaa lähelle ja kissa meni heti hänen luo kutsuttaessa. Hän laittoi kissalle valjaat ja talutti sitä ja etsi omistajaa toiselta puolelta harjua samaan aikaan, kun omistaja etsi toiselta puolelta. Tämän jälkeen hän soitti miehelleen ja käski tuoda heidän omien kissojensa kantokopan paikalle. Kissa meni itse kantokoppaan ja nukkui koko tarhalle meno ajan. Löytöeläintarhalla tarhan hoitaja on kissan tarhalle vieneiden mukaan toiminut teoiltaan ja puheeltaan aggressiivisesti kissaa kohtaan, mutta puhunut sitten kivoja jolloin he uskalsivat jättää kissan tarhalle. He ovat kirjoittaneet asiasta yksityiskohtaisesti ja kertoneet myös samalla muista näkemistään tarhan epäkohdista. Asiaa tutkiva poliisi on saanut tämän molempien kissan löytäjän allekirjoittaman lausunnon tapahtumista. Lisäksi toista heistä kuulusteltiin todistajana, mutta kaikkia asioita ei käyty kuulusteluissa läpi. He ovat sanoneet lisäksi kissan omistajalle, että olivat ilmoittaneet tarhan pitäjälle haluavansa adoptoida kissan jos sitä ei haettaisi 15 vuorokauden kuluttua tarhalta.
Kissan omistaja soitti useasti tarhalle ja hänelle sanottiin, ettei kuvatunlaista kissaa ole tuotu tarhalle ja ettei yhtään kissaa oltu tuotu tarhalle pitkään aikaa. Lopulta, kun omistaja löysi kissan tarhalle vieneiden henkilöiden ilmoituksen erään kaupan seinältä, tarhanpitäjä myönsi tappaneensa kissan 3 vuorokauden kuluttua sen tarhalle saapumisesta ja heittäneensä kissan ruumiin kaatopaikalle. Hän huusi ja kiroili ja kieltäytyi luovuttamasta ruumista sen omistajalle ja sanoi kissan saaneen kärsiä, koska se oli sähähtänyt hänelle. Omistaja ilmoitti asiasta poliiseille ja sanoi olevansa täysin varma, että kissa oli tapettu eläinsuojelulain vastaisella tavalla. Hän pyysi poliiseilta apua, mutta he sanoivat että asian tutkinnan aloittaminen kestäisi jo niin kauan, että ruumis ehtisi mädäntyä niin pahasti ennen tutkintoja, ettei ruumista voisi enää tutkia kuolinsyytutkijan toimesta. Myöhemmin tarhan pitäjä ilmoitti haudanneensa kissan ruumiin ja ettei muistanut enää, että mihin ja lopulta hän uhkaili kissan omistajaa siitä, että mitä tapahtuisi, jos hän vielä ottaisi häneen yhteyttä asian puolesta ja löi luurin kiinni. Lopulta tarhan pitäjän palkkaaja sai tarhan pitäjän luovuttamaan kissan ruumiin sen omistajalle. Palkkaajan kanssa oli sovittu, ettei tarhan pitäjälle saa missään nimessä paljastaa poliisitutkimuksista yhtään mitään, mutta myöhemmin hän ilmoitti kissan omistajalle, että oli varoittanut tarhan pitäjää asiasta. Kissa oli pesty ja sitä oli ammuttu sen kuoleman jälkeen päähän, nähdäkseni hämäykseksi. Samoin tarhan olot ehtivät parantua radikaalisti todistajien kertomista havainnoista, ennen kuin läänin eläinlääkäri, joka tunsi tarhan pitäjän, saatiin tarkastamaan tarhan olot. Kaupungin eläinlääkäristä ja eläinsuojeluviranomaisesta oli tehty tutkintapyyntö asiaan liittyen, joten läänin eläinlääkäri hoiti homman.
Kissan omistaja näki heti, että kissa oli tapettu eläinsuojelulain vastaisella tavalla ampumalla sitä rintakehään. Hän teki poliisille kissan lainvastaisesta taposta ja lain vastaisella tavalla tappamisesta rikosilmoituksen ja muista kuulemistaan kissalle tarhalla tapahtuneista eläinsuojelurikoksista tutkintapyynnön jo ennen kuolinsyytutkimuksia. Kuolinsyytutkimuksissa ilmeni, että kissa oli kuollut laukaukseen joka oli ammuttu sen rintakehään, osuen keuhkoon ja kateenkorvaan. Kissalla oli mm. kylkiluumurtumia, repeämiä ja kudosvaurioita. Se oli kitunut arviolta 20 minuutista useaan tuntiin ennen kuolemaansa.
Tarhan pitäjä on myöntänyt tappaneensa kissan. Esitutkinta on ohi ja asia on jo yli kolmatta kuukautta yleisellä syyttäjällä odottamassa, että hän ehtii lukea tapauksen. Tietääkö kukaan, että miten kauan asia saa olla yleisellä syyttäjällä odottamassa, että hän käsittelee asian? Lisäksi voiko asianomainen viedä halutessaan asian yksityisesti oikeuteen nopeuttaakseen käsittelyä tai vaatia asian käsittelyä kiireellisenä? Käräjäoikeudessa on sanottu ainakin, että tällaiset asiat käsitellään pikaisesti, jottei enempää uhreja pääse ilmaantumaan. Tällä hetkellä tämän useiden löytöeläintarhojen pitäjän töitä hoitaa yksityiset henkilöt, jotka eivät uskalla viedä löytöeläimiä tarhalle vaan lähettävät sinne vain löydetyn eläimen tuntomerkit, omat yhteystiedot ja ilmeisesti eläimen kuvan ja löytävät usein omistajan omien ilmoituksien avulla.
Kyseisestä tarhan pitäjästä on tehty aiemminkin useita valituksia, mitkä eivät ole menneet vähäisen näytön vuoksi läpi. Mutta olen varma, että tämä menee! Kissan omistaja on sanonut, että hänen sähköpostiosoitteensa saa antaa kenelle tahansa joka haluaa asiasta tietää. Hän on myös erittäin iloinen jos joku asioista tietävä ottaa häneen yhteyttä, koska ei itse tiedä koulutuksensa puolesta lakipykälistä kovin tarkkaa tietoa. Tänne en uskalla tarhanpitäjän ja muihin asiaan liittyvien henkilöllisyyttä vielä paljastaa, kun en itsekään tiedä noista lakipykälistä paljoa. Kissan omistajan osoite on: [email protected].
Hei,
Olisiko kissan löytäneet ihmisetkään saaneet lain mukaan ottaa kissan kävelykadun vierestä nurmikolta kiinni ja viedä tarhalle heti sen löydettyään?
Lisäksi mitä mieltä olet poliisina mm. siitä, että eläinsuojelurikosta tutkiva poliisi sanoo, että 2 silminäkijätodistajaa eivät riitä edes siihen että poliisit suostuisivat heidän näkemiään rikoksia edes tutkimaan. Tutkijalla oli molempien todistajien allekirjoittama lausunto heidän näkemistään rikoksista. Lopulta, kun asianomainen kertoi tästä ja muista tutkintaa hoitavien poliisien toimista eduskunnan lakimiehelle ja ilmoitti tutkinnanjohtajalle, että jos todistajien kuulusteluja ei hoideta niin hän tekee asiasta kantelun, niin toista todistajista kuulusteltiin asian puolesta lisäkuulusteluna. Kuitenkaan kuulustelussa ei käyty läpi kaikkia todistajien todistamia ja ilmoittamia rikoksia. Asianomainen ei ole esim. rikollinen ja lakimiehenkin mielestä poliisien toiminnan vuoksi voisi epäillä, että syytetty on esim. toisen poliisin sukulainen, ystävä tms. Asiaan liittyy mm. niin paljon poliisien sanomia valheita, jotka on mm. asianajajilta ja eduskunnan lakimieheltä tarkastettu täysin perättömiksi, että tuon asian puolesta on monella mennyt luottamus poliisiin. Suurin osa poliiseista hoitaa työnsä hyvin ja he ovat työnsä puolesta kunnioitettavia, mutta edellä mainitun takia taas monella menee luottamus poliiseihin.
Ihme ja kumma, että se lain mukaan heitteille jätetty kissa alkaa omistajaansa kiinnostaa vasta sen jälkeen kun se on kuollut...
Ei siinä sinällään mittään, mutta jos tarvitsen terassini lannoistusta, tai autoni maalin paskaksi kynsimistä, niin teen sen mieluummin itse!!
Hei,
Miksi sinä hyvä ihminen tuommoisia teknokraattisia ilmoituksia tänne palstalle laitat?? Pysy asiassa, älä skitsoile!! Anna poliisille työrauha!
Nim. Veronmaksaja (25700 euroa / vuosi)
Syyttäjällä asia saattaa olla kuukausia. Heitä, kuten poliisejakaan, ei voi vähempää kiinnostaa nämä lemmikkijutut. Silti taitaa nyt olla käsissä keissi joka päätyy käräjäille asti, eikä tule tyypillistä syyttämättäjättämispäätöstä.
Sitten, kun asia on käräjäillä, varmasti lehdistö kiinnostuu viimeistään. Kannattaa vinkata keskisuomalaiseen käsittelypäivä sekä iltasanomiin ja iltalehteen.
Unohtui mainita, että kunnollisten kaupunkien löytöeläinrtarhoilla pystytään lukemaan mikrosiruja. JYVÄSKYLÄSSÄ EI. Aivan järkyttävä puute sekin.
Poliisi ei tutki todistajien ilmoittamia rikoksia vaan niitä, mitkä heidän oman käsityksensä mukaan ovat rikosia. Mitä siitä nyt tulisi, jos poliisi rikoksena tutkisi kaikkea mitä heille kerrotaan....
Mutta tässä tapauksessahan sentään on asia edennyt syyttäjälle saakka, eli poliisi on toiminut! Onnittelut sitkeydestä. Käräjäoikeus on Jyväskylässäkin taatusti puolueeton.
Mitä väliä on jollain muutamien eläinten tai ihmisten kohtalolla? Kohta talvella ei ole ollenkaan lunta ja kesällä on pakko käyttää suojakerroin 400 aurinkorasvaa.
onkohan tämä kyseinen tarha laukaassa siellä ainakin on tosi huono maineinen tarha?
juu, näin eläinrakkaana ihmisenä tahtoisin myös edes jotain vinkkiä missä tämä ko tarha on. että osaapi tulevaisuudessa kiertää sen kaukaa.
laukaassa ei ole mielestäni kuin tämä yksi tarha aika korvessa sekin että ei sinne ihan heti eksy nimi oli koiriin liittyvä...
Eihän jyväskylän eläimiä mihinkään laukaaseen kuskata... hyvänen aika.