61 vuotta. Huomasin, että puheeseeni on tullut muoto "jos enää silloin olen elossa". Esimerkiksi kun on puhe kesän vietosta, sanon aina tuon. Vähänkin pidemmälle ajan laskussa sama toistuu. Tässä täytyy elää vain päivä kerrallaan. Ei minulla ole ainakaan todettu mitään vakavampaa sairautta. 2-tyypin diabetes on, mutta sekin on hallinnassa, ja verenpaineeseen syön lääkkeitä. Miten teillä toisilla tulevaisuuden suunnitelmat sujuvat?
Täytin
vasta hiljattain
14778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sano mieluummin "jos minä kuolen"
Tätini käytti tuota sanontaa ja se oli minusta aina hauskaa.
...viimeisellä kaudellaan. Hän taisi tosiaan olla epävarma siitä, kuoleeko hän.
Tuo on aivan normaali ilmiö. itse elän päivän kerrallaan kun ei huomisesta tiedä. Sairastan myös samoja tauteja, tai taa olla meillä kuuskymppisellä
melkein kaikilla. Aamulla katson peiliin ja vedän lisää ryppyvoidetta. Mutta kyllä me kaikki vanhenemme, siitä ei pääse mihinkään.
Kevät tulossa ollaan iloisella mielellä. hyvää kevään odotusta sinulle.
terveisin leskirouva 62
mitään noista. Verensokeri on koholla, samoin verenpaine, mutta vastaavasti potenssi puuttuu samoin kuin tyttöystäväkin. Niin että keskimäärin asiat tasapainossa?
Lääkitystä olisi nukahtamis- ja potenssihäiriöön, toista noista joskus käytän. Tai sitten ensimmäistä.
kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sen olen omassa elämässä saanut kokea ja olen kuullut muiden kertomuksia. Esim. täysin terve, nuori ihminen saattaa menehtyä aivoinfarktiin, liikenne on myös arvaamaton. Iltarukouksessa kiitän, että sain elää tämänkin päivän.
Onkohan niin että haemme tietämättämme myötätuntoa lausahduksillamme?
Kun aikoinani täytin kuusikymmentä vuotta, se oli melkein maailman loppu. Ajattelin, että seitsemännelläkymmenellä tässä jo ollaan - ei enää mitään odotettavissa.
Täyttäessäni viisikymmentä, se ei ollut mitään, mutta en käsitä kuinka se kuuskymppiä oli kauhistus. Nyt kun vuosia on mennyt niin kaikki jatkuu kuin ennenkin, tiedä sitten kummoisen kriisin seitsemänkymmentä tuo tullessaan.
Joskus tosin sanon minäkin, etten silloin enää ole hengissäkään, mutta se on vain hurttia huumoria, eteenpäin vaan niin kuin mummo lumessa...
täytän vajaan kuukauden päästä 60.tuntuu että menee kaksi päivää kerralla.ei nuorena huomannut ajankulua.nopsaan menee.
nuo täydet vuodet eivät ole merkinneet mitään erityistä, on mennä porskuteltu entiseen malliin. Miehen kuolema sai pysähtymään- 40 v oli yksi hujaus vain, niin nopeasti on aika kulunut. Ja elämä jatkuu....
ja olen suunnitellut suoritavani n.8 ha.ensiharvennuksen metsäpalstallani nyt kevään korvalla,lisäksi aion tehdä niistä polttopuita saunaan ja takkaan on niitä sitten mukava poltella.
Joten suosittelen kaikille suunnittelemaan elämäänsä eteenpäin aivan realistiselta pohjalta,ai että tuntuu hyvältä kun saa jotain konkreettista aikaiseksi.
Neljäkymmentä vuotta sitten kun menin naimisiin niin anoppini puhui just noin, välillä kyllä vähemmän kauniisti ajattelin miks et sitten....
No tulihan sekin päivä, mutta vasta eron jälkeen.
Levätköön rauhassa..
Niin...siihen höpinään voi kyllästyä muut.
viisi vuotta on hujahtanut mualimalla.Mutta parasta oli 4 vuotiaan suusta kuulla,kun hän totesi käsiposkella, olet sinä vanhentunut,niin tuumasin hänelle,että vanhushan minä olen jo.
kun nyt se alkaa.Tämä yli 60.ppisten elämän paras aika helpoin ja vapain ja mielenkiintoisin.
Kunhan pääset matkustamisien alkuun erilaisissa eläke ja sydän yhdistyksissä.Alat laskea päiviä että montako viikkoa seuraavaan matkaan.
Kaikki kokee jonkun pysähtyneisyden kauden kun tipahtaa työelämästä.
Et kai luule, että heti kun on ohittanut 60-rajapyykin, pitää kupsahtaa? Ei, ei. Tästä se elämä vasta alkaa. Aina pitää katsoa eteenpäin, ajtella kaikkea edessä olevaa kivaa. Suunnitella, unelmoida.