lopettaa meidän koiramme joka on lemmikkini mutta myös isäni metsäkoira, hän sanoo että koira on huono metsällä, itkettää nyyhh
saako isäni
marika
28878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
...
No ei tietenkään saa.
Jos siinä koirassa ei ole mitään muuta vikaa, kuin että se on huono metsällä, niin sitä ei saa lopettaa.
Se on eettisesti väärin.
Parempi olisi löytää koiralle edes vaikka sijoituskoti. Monet ihmiset ottavat koiran ihan mielellään ilmaiseksi, varsinkin jos tietävät sen joutuvan muuten lopetettavaksi.
Tärkeintä olisi nyt pelastaa koiraparkasi kuolemalta vaikka se ei edes jäisi lemmikiksesi.
Ota yhteyttä esimerkiksi johonkin "eläinaktivistiin" jonka tiedät. Monet heistä adoptoivat mielellään koiria.
On julmaa tappaa koira ilman syytä. Lain mukaan isäsi ei saa tappaa koiraa itse, vaan se on vietävä eläinlääkärille.
Jos sinä huolehdit koirasta, ei siitä pitäisi olla edes mitään haittaa isällesi. Muista, että eläimen tappaminen syyttä on aina väärin. Eikä ole mikään syy tappaa koiraa jos se on vain huono metsästyskoira.
Mielestäni isäsi ei lopettaa koiraa, jos koira on sinun nimissäsi.
Yritä puhua isäsi kanssa, että rakastat koiraa ym.
kyllä saa, koska koira on isäsi omaisuutta. Mutta varmaankin isäsi suostuisi sen luovuttamaan jollekin seurakoiraksi jos sellainen halukas löytyisi sieltä läheltänne? Valitettavasti vaan ne eivät ole mitään haluttuja seurakoiria ja vaativat paljon liikuntaa.
'-'
Jos koira on isäsi nimissä hän saa lopettaa koiran joko viemällä eläinlääkäriin tai ampumalla tämä ilman kärsimystä.
Sun kannattaisi mahdollisimman pian puhua isäsi kanssa, että jos saisit pitää koiran lemmikkinäsi tai jos isäsi ei suostu, suostutele tämä edes, että etsisit koiralle uuden kodin.
Monet ottavat varmasti mielellään vastaan koiran ja voivat maksaakin siitä jonkun summan.
Onnea!
Kerro kuinka kävi!!!
Koira on huono metsällä ole mikään syy lopettaa koiraa...ei kukaan eläinlääkäri ainakaan suostu sitä tekemään...jos koira on muuten terve eli sillä ei ole mitään sairautta joka olennaisesti heikentää se toimintakykyä tai aiheuttaa koiralle kipua ja kärsimystä.
Kyllä eläinlääkäri lopettaa lemmikin, vaikka tämä olisi terve.
Sillä toiseaalta on se eläimen kannalta parempi vaihtoehto kuin olla räsynukkena pitkin maailmaa ja potea eroahdistusta ja turvattomuutta, jos on kyseessä jo sen ikäinen ja luonteinen koira joka ei niin vaan totu uuteen asuin paikkaansa.
Eläinlääkäri ainakaan lopeta tervettä koiraa,tiedän vaan kun eräs tuttavani yritti viedä koiraansa lopetettavaksi pitovaikeuksien vuoksi.Lääkäri kuitenkin sanoi,että koska koira on hyvin nuori niin sille olisi yritettävä löytää uusi koti tai antaa koirakodille josta sille etsitään uusi koti.Lopetus ei ole mikään ratkaisu terveiden koirien kohdalla...
Teidän kunnassa on ollut siten hyvä eläinlääkäri.
Mä itse asun Tampereella ja täällä on eläinlääkäreitä pilvinpimein ja tiedän, että useat lopettavat koiran mukisematta.
Toiseaalta se on hyvä, että lopettaa sillä sellaisissa tapauksissa, jos eläinlääkäri ei koiraa lopeta saattaa omistaja itse tappaa koiran ja se voi käydä tuskaisesti.
Sillä omistajahan saa itse ampua koiraansa päähän niin, että tämä kuolee heti, mutta jotkut voivat olla niin tunareita, että koira ei kuole heti vaan jää kitumaan.
Se, että koira on huono metsästämään, ei mielestäni riitä koiran lopettamisen syyksi, jos koira on sinun nimissäsi, ei isäsi saa sitä lopettaa, mutta jos koira on isäsi nimissä, niin hän voi lopettaa oman koiransa.
Suostuiskohan isäsi sellaiseen ratkaisuun, että sinä pitäisit omana koiranasi (seurakoirana) sen nykyisen koiran, ja ottaisitte uuden pennun sen lisäksi, josta isäsi kouluttaisi metsästyskoiran?
Kenen omistuksessa koira varsinaisesti on? JOs isäsi, niin saa ja jos koira taasen on sinun, niin ei saa. Toinen asia sitten on, oli omistaja kuka tahansa, mikä on isäsi rakkaus sinua kohtaan, kun rakkaan lemmikkikoirasi haluaa lopettaa. Aika karskille kuulostaa, eipä taida isukki paljoa sinusta ja tunteistasi välittää, jos moisen tempun tekee.
uhkas viedä koiran huomenna mettään ja ampua sen, apua!! mää kuolen, iik!!
se menee huomenna ja ampuu sen koiran, mää kuolen, iik!!
Jos mun isä tekisi tuommoisen tempun en ikinä antaisi hänelle anteeksi!!!!!!!!!!
Koita nyt vielä vedota isäsi tunteisiin ja lupaa sä itse vaikka etsiä koiralle uusi koti, jos se ei teille saa jäädä!!!!!!!
Ei tietenkään saa tunnen monia jotka tappaa koiransa jos ei ole hyvä metsäkoira tai näyttelykoira minun mielestä koira on yksi perheenjäsenistä jolla on samat oikeudet kun ihmiselläkin !!!!!!!!!
mulla ei oo enää koirulia, millää enää mitää väliä
En tiedä mitä sanoisin, mutta koita kestää.........
Minäkin olen metsämies. Mutta ukkini ampui monta vuotta sitten suomenpystykorvan sen takia koska oli huono metsällä, sanoi että "jos ei osaa lintua haukkua niin mitä semmoisella tekee, kehtaan vielä ruokkia laiskaa ja osaamatonta koiraa" eipä siinä sitten muuta kuin haulikolla pää tohjoksi, että semmosta.
Itse en kuitenkaan pystyisi.
....
Jos mä olisin sä niin vetäisin sitä äijää kunnolla munille ja lähtisin siitä kämpästä vetämään taakse katsomatta!!!!!!!!!
Jos koira ei metsällä osaa käydä, niin mitä sillä tekee, koira on tarkoitettu metsälle eikä sylikoiraksi. Ainakaan tässä tapauksessa koska Markika kirjoitti että koira on huono metsällä, eli tämä on metsästys koira.
Jos koira on huono metsällä, niin kuula kalloon vaan?
Marika myös kirjoitti, että koira on samalla hänen lemmikkinsä ja hän tahtoisi pitää tämän.
Miksei koira saisi olla vain sylikoira, jos siinä paremmin viihtyy kuin metsällä?
Täytyykö eläimestä aina hyötyä jotakin?
Jos koira on huono metsällä, niin kuula kalloon vaan?
Marika myös kirjoitti, että koira on samalla hänen lemmikkinsä ja hän tahtoisi pitää tämän.
Miksei koira saisi olla vain sylikoira, jos siinä paremmin viihtyy kuin metsällä?
Täytyykö eläimestä aina hyötyä jotakin?
Koirat on tehty metsästmistä varten, ainakin tässä tilanteessa. Syli´rakit on erikseen sitten.
Painotan tämä oli metsästykoira ei sylikoira ne ovat erikseen.
ten years after...>>
>>>
vai mitä sitähän minäkin
heipsansaa
ggg
.....