markkinaosuudesta

Olen ihmetellyt jonkin aikaa, miksei aivan uusia Renaulteja näy katukuvassa.

Uusikorista Clioa en ole kovin montaa nähnyt.

Face liftin jälkeistä Scéniciä, sitä jossa on ne nätimmät ajovalot, ei ole montaa yksilöä vastaan tullut.

Lagunaan tehtiin face lift, ja nyt se on nokastaan vähän samanlainen kuin Megane. Ei yleinen näky sekään.

Megane II koki myös face liftin ja siihen tehtiin muitakin parannuksia. Ulkoisesti uusitun version tunnistaa parhaiten neliskanttisista peruutusvalon linsseistä, mutta liikenteessä tulee perä edellä vastaan vain Meksuja joissa on soikeat pakkivalot.

Palstalla "Autoliikkeet ja auton ostaminen" oli tietoa eri merkkien myynnin laskusta. Sitä ei kai ollut mainittu mihin luvut perustuvat, mutta Renault olisi tuon mukaan menettänyt eniten, myynnin laskun ollessa peräti -51%.

Ohh-hoh. Kohtahan me ajelemme harvinaisella merkillä...
31268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ne on ostanut jo ketkä Rellun ostaa ja muutokset malleissa on kosmeettisia. Vaihdossa saa niin vähän tuosta meidänkin Scenic 05:sta että ei tarvitse kauaa miettiä ostaisiko uuden faceliftin. Odotellaan sitä uutta Scenicciä vielä parivuotta. Tosin autokauppiaalle sanoin, että me ajetaan tuolla nykyisellä romuttamolle asti, kun auton arvo tippui 1,5 vuodessa yli 33% ja sillähän ei ollut ajettu tuolloin kuin 16500 km.

Äänestä

Uuden Clion huonon kilpailukyvyn huomasin loppusyksystä, kun vaihdatin vm.2002 Cliota uuteen. Vertailin uutta Corsaa, Cliota, 207:aa ja yllättäen (silloin halpaa) C4:sta. Clion varustetaso on perusversiossa heikohko verrattuna em. autoihin. Pyydin tarjoukset kaikista em. autoista ja Clio jäi peränpitäjäksi. Loppujen lopuksi valinta päätyi C4:een, koska sen varustetaso oli Corsan ohella paras ja samalla saimme luokkaa isomman auton vastaavalla välirahalla.

Äänestä

Lieneekö tuo Fordin halu lopettaa kovimman kilpailijan myynti pohjoismaissa. Volvo-Auto ei ole mennyt mukaa hintakilpailuun mutta panostaa Volvoon tosissaan. Eiköhän tuo selvinne aika pian ketä Rellua seuraavaksi maakunnissa myy. Olen itsekin vähän odotellut uutta myyjää että voisi tosissaan tehdä kauppaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nimimerkki kirjoitti:

Olen ihmetellyt jonkin aikaa, miksei aivan uusia Renaulteja näy katukuvassa.

Uusikorista Clioa en ole kovin montaa nähnyt.

Face liftin jälkeistä Scéniciä, sitä jossa on ne nätimmät ajovalot, ei ole montaa yksilöä vastaan tullut.

Lagunaan tehtiin face lift, ja nyt se on nokastaan vähän samanlainen kuin Megane. Ei yleinen näky sekään.

Megane II koki myös face liftin ja siihen tehtiin muitakin parannuksia. Ulkoisesti uusitun version tunnistaa parhaiten neliskanttisista peruutusvalon linsseistä, mutta liikenteessä tulee perä edellä vastaan vain Meksuja joissa on soikeat pakkivalot.

Palstalla "Autoliikkeet ja auton ostaminen" oli tietoa eri merkkien myynnin laskusta. Sitä ei kai ollut mainittu mihin luvut perustuvat, mutta Renault olisi tuon mukaan menettänyt eniten, myynnin laskun ollessa peräti -51%.

Ohh-hoh. Kohtahan me ajelemme harvinaisella merkillä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu