Suurin valhe
Mikä on maailman suurin valhe?
Suurin valhe on se:
Kun poikanen juoksee pallon perässä ajotielle.
Hän luulee elävänsä vielä ainakin sata vuotta.
Mutta hän ei tiedä, että pensasaidan takana on tulossa rekka täydellä vauhdilla ja likistää poikasen kokoperävaununsa alle.
Kun nuorukainen ajaa lavatanssien jälkeen sataaviittä-kymmentä. Ajaa, näyttääkseen pimulleen, kuinka taitava hän on, melkein kuin Mäkinen, melkein kuin Lampinen tai muu rallisankari. Hän kuvittelee elävänsä vielä ainakin viisikymmentä vuotta voimakasta elämää. Mutta hän ei tiedä, että auto seuraavassa kurvassa syöksyy puhelinpylvääseen ja että pojan ja tytön elämä katkeaa kuin kuiva korsi.
Kun herrasmies istuu kapakassa grogilasin ääressä nousuhumalan soutaessa suonissa. Hän tuntee hyvän-olon tunnetta kuunnellessaan orkesteria ja pälyessään viereisessä pöydässä istuvia naisia. Hän uskoo elävänsä vielä ainakin kaksikymmentä vuotta voimakasta ja himokasta elämää. mutta hän ei tiedä, että hyytymä hänen verisuonissaan on jo lähtemässä liikkeelle tukkiakseen aortan ja sortaakseen miehen viiden minuutin päästä salamannopeaan kuolemaan.
Kun vanhus hyväilee postitoimiston kassalla kuukauden kansaneläkerahojaan. Hän toivoo voivansa elää vielä kymmenen vuotta turvattua elämää vanhustentalon lämpimässä yksiössä kaikkien mukavuuksien keskellä.
Mutta hän ei tiedä, että hänen päästyään vanhustentalon rappukäytävään aivoverisuoni hänen päässään ratkeaa ja toimittaa hänet kahden vuorokauden sisällä keskussairaalan ruumishuoneeseen.
Tämä on ihmiselämän suuri valhe:
Jokainen ihminen luulee elävänsä loputtomasti.
Minä en kuole, vain toiset kuolevat, kuolema ei koske minua.
Toisten he näkevät kuolevan, toisten he kyllä uskovat kuolevan.Mutta itse he eivät ajattele kuolevansa. Eivätkä he uskalla ajatella, miltä kuolema tuntuu.
Miltä tuntuu vetää viimeisen kerran ilmaa keuhkoihinsa? Miltä tuntuu, kun henki irtoaa ruumiista?
Mitä he näkevät esiripun tuolla puolella?
Mitä osuu ensimmäiseksi heidän slmiinsä, enkelit vai perkeleet?
Mistä he löytävät itsensä, taivaastako vai helvetistä?
Sen tähden he eivät voi asennoitua niin, että uskoisivat itsensä kuolevan. Toiset kuolevat, mutta he eivät itse usko kuolevansa, eivät ainakaan ajattele sitä.
Sairaalassa heikko potilas kuulee viereisestä vuoteesta kuolonkorinaa. Mutta hän ei omaksu sitä omalle kohdalleen.
Ihmiset eivät tahdo ajatella kuolemaa:
siksi, että heidän asiansa eivät ole selvät Jumalan kanssa, siksi, että he eivät usko Jeesukseen Kristukseen kuoleman voittajana,
siksi, että he eivät usko ylösnousemukseen,
siksi, että kuolema on heistä kammottava asia,
siksi, että he uskovat poistuvansa suureen
tuntemattomuuteen, varjojen maahan.
Sen vuoksi he turvautuvat valheeseen.
Elämänsä suurimpaan valheeseen.
He suistuvat kuolemaan kuin kosken kuohuissa hyppelehtivä uppotukki, joka kolhii ja ruhjoo itseään pohjakiviin.
Niin hekin suistuvat kuolemaan ja kadotukseen.
Sillä raamattu sanoo:
>>Jumalattoman ihmisen kuollessa hukkuu hänen toivonsa ja vääräin odotus hukkuu.
Vanhurskasten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu.>>
kts.
www.uskoontulo.net
www.rukous.net
(Tapio Nousiainen : Kultaa ja Multaa)
Mikä on maailman suurin valhe?
Suurin valhe on se:
Kun poikanen juoksee pallon perässä ajotielle.
Hän luulee elävänsä vielä ainakin sata vuotta.
Mutta hän ei tiedä, että pensasaidan takana on tulossa rekka täydellä vauhdilla ja likistää poikasen kokoperävaununsa alle.
Kun nuorukainen ajaa lavatanssien jälkeen sataaviittä-kymmentä. Ajaa, näyttääkseen pimulleen, kuinka taitava hän on, melkein kuin Mäkinen, melkein kuin Lampinen tai muu rallisankari. Hän kuvittelee elävänsä vielä ainakin viisikymmentä vuotta voimakasta elämää. Mutta hän ei tiedä, että auto seuraavassa kurvassa syöksyy puhelinpylvääseen ja että pojan ja tytön elämä katkeaa kuin kuiva korsi.
Kun herrasmies istuu kapakassa grogilasin ääressä nousuhumalan soutaessa suonissa. Hän tuntee hyvän-olon tunnetta kuunnellessaan orkesteria ja pälyessään viereisessä pöydässä istuvia naisia. Hän uskoo elävänsä vielä ainakin kaksikymmentä vuotta voimakasta ja himokasta elämää. mutta hän ei tiedä, että hyytymä hänen verisuonissaan on jo lähtemässä liikkeelle tukkiakseen aortan ja sortaakseen miehen viiden minuutin päästä salamannopeaan kuolemaan.
Kun vanhus hyväilee postitoimiston kassalla kuukauden kansaneläkerahojaan. Hän toivoo voivansa elää vielä kymmenen vuotta turvattua elämää vanhustentalon lämpimässä yksiössä kaikkien mukavuuksien keskellä.
Mutta hän ei tiedä, että hänen päästyään vanhustentalon rappukäytävään aivoverisuoni hänen päässään ratkeaa ja toimittaa hänet kahden vuorokauden sisällä keskussairaalan ruumishuoneeseen.
Tämä on ihmiselämän suuri valhe:
Jokainen ihminen luulee elävänsä loputtomasti.
Minä en kuole, vain toiset kuolevat, kuolema ei koske minua.
Toisten he näkevät kuolevan, toisten he kyllä uskovat kuolevan.Mutta itse he eivät ajattele kuolevansa. Eivätkä he uskalla ajatella, miltä kuolema tuntuu.
Miltä tuntuu vetää viimeisen kerran ilmaa keuhkoihinsa? Miltä tuntuu, kun henki irtoaa ruumiista?
Mitä he näkevät esiripun tuolla puolella?
Mitä osuu ensimmäiseksi heidän slmiinsä, enkelit vai perkeleet?
Mistä he löytävät itsensä, taivaastako vai helvetistä?
Sen tähden he eivät voi asennoitua niin, että uskoisivat itsensä kuolevan. Toiset kuolevat, mutta he eivät itse usko kuolevansa, eivät ainakaan ajattele sitä.
Sairaalassa heikko potilas kuulee viereisestä vuoteesta kuolonkorinaa. Mutta hän ei omaksu sitä omalle kohdalleen.
Ihmiset eivät tahdo ajatella kuolemaa:
siksi, että heidän asiansa eivät ole selvät Jumalan kanssa, siksi, että he eivät usko Jeesukseen Kristukseen kuoleman voittajana,
siksi, että he eivät usko ylösnousemukseen,
siksi, että kuolema on heistä kammottava asia,
siksi, että he uskovat poistuvansa suureen
tuntemattomuuteen, varjojen maahan.
Sen vuoksi he turvautuvat valheeseen.
Elämänsä suurimpaan valheeseen.
He suistuvat kuolemaan kuin kosken kuohuissa hyppelehtivä uppotukki, joka kolhii ja ruhjoo itseään pohjakiviin.
Niin hekin suistuvat kuolemaan ja kadotukseen.
Sillä raamattu sanoo:
>>Jumalattoman ihmisen kuollessa hukkuu hänen toivonsa ja vääräin odotus hukkuu.
Vanhurskasten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu.>>
kts.
www.uskoontulo.net
www.rukous.net
(Tapio Nousiainen : Kultaa ja Multaa)
Vastaukset 8
Vanhimmat
En minä pelkää kuolemaa, ei se ole kammottavaa. Minä olen sinut itseni kanssa, sinä näemmä et.
Ja kuka halua viettää sen jäljelläolevan elämänsä ahdasmielisten syyllistämistä kuunnellen?
Sen sijaan sinulle näyttää koko lopun elämäsi tarkoitus olla huolissaan omasta kuolemastasi, ja toisten kuolemasta, sen sijaan että eläisit ne jäljelläolevat 10 minuuttia. Vai mitä?
Sunhan ei kannata tehdä edes lapsia, kuolevat kumminkin.
Äläkä vaan hommaa kissaa, koiraa, marsua tai kultakaloja - ne kuolee viä nopeemmin.
PS. Jos kerran olet sitä mieltä että meikä delaa seuraavan minuutin sisällä ja mun pitäis ruveta siksi veisaamaan psalmeja niin enhän mää edes ehdi juosta lähimpään kirkkoon ennenku olen kanttuvei?
PPS. Oletkos muuten aatellu että ne leikkokukat siellä alttarin molemminpuolin ovat jo kuolleita? Ne on leikattu eläessään maasta ja ruumiit ripustettu näytille - tosi mainiota symboliikkaaa; saarnata kuolemasta ja koristella paikka ruumiilla.
Ai niin, ja ne kauniina hehkuvat kukathan ovat ko. kasvien sukupuolielimiä jotka ovat avautuneet vastaanottamaan hedelmöityksen. Aika rietasta mun mielestä, eikö susta? Jos mää teippaisin p****nkuvia seinät täyteen niin saisinko mää potkut kirkosta? Ai ni, sori, unohtu, niiden pitäis olla siis nyljettyjä eikä eläviä, ne kukathan oli kuolleita...
Eikä seurakunnasta voi saada potkuja, muthan on pentuna kastettu isämeitän nimeen, vai voiko?
Aloin pitämään tekstistäsi lukiessani tekstisi alkua, mutta heti se innostus lopahti, ja kirosanat sylkyivät suustani (ei ehkä ihan, mutta pidän värikkäistä lauseista).
En usko siihen, että jokainen ihminen luulee elävänsä loputtomasti. Joillekin se voisi olla jopa kamala ajatus elää loputtomasti, esim. niille, jotka ovat tekemässä itsemurhaa ja haluavat jättää koko elämänsä taakseen, unohtaa kaiken. Olla vain.
"Ihmiset eivät tahdo ajatella kuolemaa..."
Miksi sitä pitäisi edes ajatella? Eikö ole tärkeintä ELÄÄ eikä elää pelossa? Olisi nimittäin turha elää täällä, jos kuolemaa pitäisi ajatella. Jokainen melkein varmaan tappaisi itsensä, kuolemmehan kuitenkin, joten miksi ei nyt tappaisi itseään?
Mielestäni elämän suurin valhe on rakkaus. Monilla varmaankin on omat 'elämän valheensa', minulla omani. Tekstisi suurin valhe voisi olla myös elämä, eläminen.
En tiedä, kuka siellä toisessa ruudussa on, mutta olet kuitenkin ihminen, kakara, 'aikuinen' tai aikuinen.
Yleistät aika paljon, mutta se varmaan olikin tarkoituksesi? Koska sinähän ajattelet kuolemaa, vai mitä? Moni varmasti ajattelee, vaikka Jumalaan ei uskoisi.
Ylempi kommentti on minusta hyvinkin totta...
Miksi kuolemaa pitäisi murehtia? Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu. Pitäisikö joka päivä ajatella, että "jep, tänään mä varmaan delaan, mitäköhän Jeesus nyt sanoo.."? Ei, eletään onnellisena päivä kerrallaan ja otetaan elämästä kaikki ilo irti. Sitten voi sanoa, että kuolee onnellisena, kun mitään ei ole jättänyt tekemättä. Minä en usko Jumalaan.. kai. Se on jokaisen oma asia, mutta pitääkö siitä tehdä joku numero? Mieluummin uskoo jhonkin muuhun kuin Jumalaan vain sen takia, että olisi varmemmpi siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Kuolemaa ei voi aina ennustaa, mutta kun sen aika sitten tulee, se tulee. Sitä ei voi sivuuttaa.. mutta sitä ei tosiaan tarvitse murehtiakaan.
En tiedä oliko tuossa tekstissä päätä tai häntää tai mitään itua, mutta näin minä ajattelen.
Kun poikanen juoksee pallon perässä ajotielle, hän ei ajattele elävänsä vielä sataa vuotta, ei kahta kymmentä, ei edes tätä päivää. Sen sijaan pallo, joka on hänelle elämää tärkeämpi esine sillä hetkellä on joutunut liian kauas hänestä ja se pitää pelastaa. Leveä hymy nousee lapsen kasvoille, kun hän näkee itselleen niin rakkaan pallon tien toisella puolen. Tässä vaiheessa elämän kaartansa hän ei tiedosta kuolemaa ei edes elämää, vaan kysyy hautajaisten jälkeenkin, missä isoäiti on kun häntä ei näy.
Kun nuorukainen lavatanssien jälkeen osoittaa sisäisen Mika Häkkisen olemassa olonsa tyttöystävälleen, hän ei ajattele kuolemaa, ei mahdollista pitkää elämäänsä, vaan sitä miten tulee hallitsemaan autonsa tuossa kohtalokkaassa mutkassa ja miten korostaa omaa egoaan tyttönsä edessä. Tässä vaiheessa nuori jo tiedostaa kuoleman, ja sen vaaran, mutta nuoruuden uho ja verissä virtaavat testosteroni, adrenaliini ja efedriini sekä oman ihanan tytön lästäolo saavat ajattelun hämärtymään, riskien tiedostamisen unohtumaan ja kaasujalan painamaan enemmän.
Kun herrasmies istuu kapakassa paukkulasin ääressä nousuhumalan korottaessa tunnelmaa, hän tuntee hyvän-olon tunnetta kuunnellessaan orkesteria ja pälyessään viereisessä pöydässä istuvia naisia. Hän tietää, että iän sekä hyvien ja huonojen elämäntapojen takia lähtö saattaa tulla tänään, huomenna, ylihuomenna tai vaikka heti. Sen sijaan hän haluaa loppuun asti nauttia niistä asioista, jotka saavat hänet onnelliseksi. Hän ei tiedä kalkkeumasta sepelvaltimossa, joka tulee viiden minuutin päästä päättämään hänen elämänsä, eikä sitä miten se tulee kauhistuttamaan lopputuloksellaan bändin, kyypparin tai pöydässä istuvien nuorikkojen iltaa. Hän haluaa nyt vain nauttia tuosta sisäelimiä lämmittävästä paukustaan ja viihdyttävästä naisseurasta, jotka niin monta kertaa aiemminkin ovat saaneet hänet tajuamaan sen, miksi on tärkeää nauttia elämästään.
Kun vanhus hyväilee postitoimiston kassalla kuukauden kansaneläkerahojaan, hän toivoo pian taas nauttivansa vanhainkodin lämmöstä, kanssa ihmisistä sekä eritoten hänelle niin rakkaista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Hän toivoo elävänsä vielä pitkään nähdäkseen lapsenlapsiensa ensimmäiset askeleet koulutaipaleella, saadakseen antaa lämpimän halauksen konfirmaation jälkeisillä kahvikutsuilla ja nähdäkseen saman lapsenlapsen valmistuvan ammattikoulusta tai lukiosta. Hän tiedostaa kuoleman hyvin, se on hänelle jo läsnä. Kenties seuraavan oven takana, kenties koputtamassa jo olalle, hän toivoo vain elää vielä pitkään, koska tiedostaa ne asiat, jotka ovat hänelle tärkeitä. Se, että tämä vanhus nostaessaa kansaneläkettään ja hymyilee johtuu siitä, että hän tietää saavansa ostaa kahvileipää siwasta, kenties lämpimän talvivaatteen itselleen tai sukulaiselleen, kenties lahjoittaakseen rahaa yhteisvastuu lippaaseen, jonka kautta hän tietää auttavansa vähäosaisempia.
Jokainen edellisistä henkilöistä, pallon perässä juossutta lasta lukuunottamatta, osaavat jo tiedostaa elämän hetkellisyyden, sen hyvät ja huonot puolet. Sen sijaan jokainen tietää, että sillä hetkellä he ovat tekemässä sitä, mikä niin monta kertaa aiemminkin on saanut hymyn nousemaan kasvoillensa ja kaikki surut ja murheet unohtumaan. Kaikki he tietävät, että aikani koittaa vielä. Sen vuoksi he tarttuvat hetkeen ja antavat sen viedä mukanaan. He ajattelevat kuolemaa kukin tavallaan, he ovat nähneet elämien alkavan ja päättyvän mutta eivät ajattele sitä nyt, koska tahtovat nauttia hetkestä. Miettiessään kuolemaa kolme viimeistä esimerkkiä ottavat esille kysymykset mitä minulle tapahtuu? jääkö minua kukaan kaipaamaan? Onko loppuni kivulias?
Sairaalassa makaava heikkokuntoinen potilas, joka kuuntelee vieressä makaavan viimeisiä henkäyksiä ja tuntee kohtalotovenrinsa lähdön olevan lähellä toivoo, ettei ystävälleen jää pahoja muistoja maailmasta. Hän tietää olevansa ehkä seuraava, ehkä sitä seuraava tai kenties, että lähtö tulee ennen vierustoveria.
Tajuatko sä ollenkaan, että tälle Aikuistumis palstalle kirjoittelee jo 13-vuotiaatkin??? Tajuatko sä, että vaikka yrittäisit aivopestä viattomia tuolla soopalla, se ei auta koska useimmat ovat alaikäisiä ja vanhemmat päättävät uskonnosta!?!?! Säkään tuskin kirjoittelisit tollaista ellei sun mutsis tai faijas ois ekaks aivopessyt sua!
Jaaa vielä: Siirtäkää tä roska Uskontopuolelle, se ei kuulu tähän aihepiiriin! SORRY!
Pidän melko varmana, että et ole kuullut Lapinlahden lintujen kappaletta Kuolemantutkija. Mieluummin noudatan tuon laulutekstin sisältämään filosofiaa, kuin sinun kuolemanpelkoa lietsovaa ja masentavaa tekstiäsi.
minne tahansa menen, niin mulle tyrkytetään uskontoa. minä ajattelen kuolemista noin 5 kertaa päivässä. en pidä sitä huonona enkä hyvänä asiana, vaan romantisoin sitä. joten, en pelkää kuolemaa, vaan se suorastaan kiehtoo minua. kuolema on seikkailu, joka lopuksi kuitenkin päättyy mustaan, ja synkkään. sitten ei enää tunne, eikä tajua mitään. ei ihminen minun mielestäni joudu taivaaseen, eikä helvettiin, vaan kuolee. silloin ihminen on tiedoton, ja elintoiminnot päättyvät. ihmistä ei enää kuoleman jälkeen ole.
Juuri näin se taitaa olla. Toivon sitä, koska sinulle olisi aika noloa jos erehtyisit. Olen 9-vuotiaana nähnyt isoisäni kuolevan ja nähnyt monesti tv:ssä kuinka kaverilta hakataan vain pää irti... Mutta vaikka en oikein elämästäni välitä, niin tunnen eläväni loputtomiin. Olen päättänyt, etten tee itsemurhaa. Mutta enhän minä vielä tiedä. Vaikka me tiedämme, että auto voi ajaa päältämme, päällemme voidaan pudottaa pommi, me ajattelemme olevamme ikuisia, vaikka "tietäisimme" kuolevamme. Jopa 10-vuotias tyttö, joka saa kuulla kuolevansa syöpään pian, pitää itseään silti ikuisena.