TOTUUS KOIRAVEROSTA

FAKTA ON

Koiravero on muinainen historiallinen jäänne 1800-luvulta.

Tänä päivänä kunta saa itse päättää periikö koiraveroa vai ei. Vapaaehtoisuuden tullessa voimaan lähes kaikki kunnat ovat luopuneet verosta.

Suomessa on vuonna 2007 n. 430 kuntaa. Näistä enää n. 30-40kpl perii koiraveroa.

Vielä vuonna 2004 veroa peri 60 kuntaa. Kuntien jatkuvasti luopuessa verosta se hävinnee toivottavasti kokonaan olemasta vielä tämän vuosikymmenen aikana.

Mitä useammat jättävät veron näissä lopuissakin kunnissa maksamatta sitä nopeammin sen periminen häviää niistäkin.

Koiraveroa ei kysellä tai tarkasteta missään. Ei yhdessäkään koirayhdistyksessä, liitossa tai järjestössä. Näiden kaikkien yksimielinen mielipide on että verosta tulee luopua kokonaan, eikä kukaan ole sen maksamisesta kiinnostunut. Verosta ei kysellä ainoassakaan koiranäyttelyssä, tapahtumassa, kilpailussa tai kokeessa.

Älä maksa turhasta.

17

3656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      eikös se kuitenkin ole aika riskialtista olla maksamatta siellä, missä sitä vielä peritään kun jos naapuri sattuu olemaan sellainen että ilmottaa kaupungille että tossa asunnossa on koira, mutta maksetaanko sieltä koiraveroa? eikös sillon joudu takautuvasti maksamaan kaikki koiraverot kaupungille takasin jos joku sut ilmiantaa????

      • !!!

        Kyllähän näitä ihania naapureitakin on jotka tykkää käräytellä veroa maksamattomia koiranomistajia.. Itse en ainakaan ole ikinä koiraveroa maksanut, enkä tule maksamaankaan. Ainakin tähän mennessä on ollut mukavia naapureita, jotka tykkää koirista...Toivotaan että näin on jatkossakin!

      • on aivan
        !!! kirjoitti:

        turha minustakin ja toivoisin ettei monikaan haksahda sen maksamiseen. Eihän hevosista ja kissoistakaan veroa mene ..eikä teineistä jotka aiheuttaa suurimmat ilkivallan teot tai voisi verottaa mieluummin tuplasti vesiskoottereita ne kun pilaa rannat ja metelöi...hm

      • aivan.....
        on aivan kirjoitti:

        samaa mieltä kanssasi!! mutta en kuitenkaan halua maksaa varoja takautuvasti takaisin jos joku käräyttäisi???!!

      • minä tyhmä
        on aivan kirjoitti:

        turha minustakin ja toivoisin ettei monikaan haksahda sen maksamiseen. Eihän hevosista ja kissoistakaan veroa mene ..eikä teineistä jotka aiheuttaa suurimmat ilkivallan teot tai voisi verottaa mieluummin tuplasti vesiskoottereita ne kun pilaa rannat ja metelöi...hm

        maksoin koiraveroni, jopa kuolleesta koirastani. Ilmoitin verovirastoon heti, kun koirani oli kuollut. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun tuli koiravero maksettavaksi. No, se 50 € meni sitten, toivottavasti koirien hyväksi. Kunta rakensi paikkakunnalle kaksi koiratarhaa, isoille ja pienille erikseen. Sitä en kyllä voinut tajuta, miksi samaan lajiin kuuluvat eläimet eivät olisi tulleet keskenään toimeen. Tulevat ne muuallakin. Päinvastoin muistan, miten pieni ajokoiramme juoksi riemukkaana korkean vinttikoiran jaloissa. Kun se oppi reitin, se saattoi jäädä odottamaan seuraavaa kierrosta ja meni heti saman koiran "juoksutarhaan", kun se kohdalle osui.
        Onko kokemuksia koiran säkäkorkeudewsta johtuvaan erotteluun?

      • mää vaan
        minä tyhmä kirjoitti:

        Koiraveroa ei makseta eikä ilmoiteta VEROVIRASTOON, vaan se maksetaan kaupungin- tai kunnanvirastoon!

      • ...tällöin..

        ..on oltava jokin todiste siitä että koira asuu kyseisessä osoitteessa, eikä ole vain kylässä. Eli sekarotuisesta ei ikinä kannata maksaa koiraveroa kun eihän kukaan voi täysin todistaa koiran osoitetta! :) kyllä niitä porsaanreikiä aina löytyy. =D

      • ...puistot...
        minä tyhmä kirjoitti:

        maksoin koiraveroni, jopa kuolleesta koirastani. Ilmoitin verovirastoon heti, kun koirani oli kuollut. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun tuli koiravero maksettavaksi. No, se 50 € meni sitten, toivottavasti koirien hyväksi. Kunta rakensi paikkakunnalle kaksi koiratarhaa, isoille ja pienille erikseen. Sitä en kyllä voinut tajuta, miksi samaan lajiin kuuluvat eläimet eivät olisi tulleet keskenään toimeen. Tulevat ne muuallakin. Päinvastoin muistan, miten pieni ajokoiramme juoksi riemukkaana korkean vinttikoiran jaloissa. Kun se oppi reitin, se saattoi jäädä odottamaan seuraavaa kierrosta ja meni heti saman koiran "juoksutarhaan", kun se kohdalle osui.
        Onko kokemuksia koiran säkäkorkeudewsta johtuvaan erotteluun?

        on jaettu pienten ja isojen koirien puoliksi. Kaverini chihuahuaa kun ei uskaltanut päästää tarhaan juoksemaan kun oli isompia koiria, isovillakoirakin oli antamassa hammasta. Jos iso koira on vielä pentu, niin pienemmät jää hyvinkin nopeasti jalkoihin. Isoissa vinttikoirissakin voi herätä vietti ja hyökätä pienen pommi pennun kimppuun, siinä ei pommi ehdi paljon apua pyytelemään...

      • koirani asustaa
        ...tällöin.. kirjoitti:

        ..on oltava jokin todiste siitä että koira asuu kyseisessä osoitteessa, eikä ole vain kylässä. Eli sekarotuisesta ei ikinä kannata maksaa koiraveroa kun eihän kukaan voi täysin todistaa koiran osoitetta! :) kyllä niitä porsaanreikiä aina löytyy. =D

        välillä verottomassa kunnassa kun olen työreissulla..joten se on sen perusasuinkunta jos tulee kyse verosta.

      • -girl-93-
        on aivan kirjoitti:

        turha minustakin ja toivoisin ettei monikaan haksahda sen maksamiseen. Eihän hevosista ja kissoistakaan veroa mene ..eikä teineistä jotka aiheuttaa suurimmat ilkivallan teot tai voisi verottaa mieluummin tuplasti vesiskoottereita ne kun pilaa rannat ja metelöi...hm

        Miksi ette maksa koiraveroa? Jos se on rahasta kiinni niin sitä olisi ollut syytä miettiä ennen koiran ottoa. Koiraverorahoillahan kunnostetaan koirapuistoja, laitetaan koirankakkaroskiksia jne. Minä ainakin maksan verot mukisematta!!!!

      • -girl-93-
        minä tyhmä kirjoitti:

        maksoin koiraveroni, jopa kuolleesta koirastani. Ilmoitin verovirastoon heti, kun koirani oli kuollut. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun tuli koiravero maksettavaksi. No, se 50 € meni sitten, toivottavasti koirien hyväksi. Kunta rakensi paikkakunnalle kaksi koiratarhaa, isoille ja pienille erikseen. Sitä en kyllä voinut tajuta, miksi samaan lajiin kuuluvat eläimet eivät olisi tulleet keskenään toimeen. Tulevat ne muuallakin. Päinvastoin muistan, miten pieni ajokoiramme juoksi riemukkaana korkean vinttikoiran jaloissa. Kun se oppi reitin, se saattoi jäädä odottamaan seuraavaa kierrosta ja meni heti saman koiran "juoksutarhaan", kun se kohdalle osui.
        Onko kokemuksia koiran säkäkorkeudewsta johtuvaan erotteluun?

        Vaikka et olisi kertonut rotuasi olisin silti tunnistanut sinut isomman koirarodun omistajaksi.
        Et selvästikään osaa lainkaan eläytyä pienemmän koirarodun omistajan rooliin. Pienen ja kevytrakenteisen koiran luut voivat helposti murtua tälläisissä leikeissä. Oma koirani (kk.villakoira) on tottunut leikkimään isojen koirien kanssa(parhaat kaverit rotikoita) , mutta silti olen tavannut useita isoja koiria jonka kanssa en voi puistossa olla, kun ne leikkivät niin kovasti!

      • tyttö 93
        -girl-93- kirjoitti:

        Miksi ette maksa koiraveroa? Jos se on rahasta kiinni niin sitä olisi ollut syytä miettiä ennen koiran ottoa. Koiraverorahoillahan kunnostetaan koirapuistoja, laitetaan koirankakkaroskiksia jne. Minä ainakin maksan verot mukisematta!!!!

        sinä maksat koiraveroa vai?? 14 vuotias. en usko! eiköhan äiti hoida sen.
        koiraveroa en maksa siitä syystä koska kukaan ei ole minulle selvittänyt miksi HEVOSISTA TAI KISSOISTA tarvitse maksaa mitään? samalla tavoin ne paskovat ulos!!!! koira aitauksilla ei tee hevon *#/:toakaan! pääkaupunkiseudun ehkä vielä ymmärrän mutta muualla suomessa on metsää mihin koiran voi viedä!!!

      • Minni Mäyris
        -girl-93- kirjoitti:

        Miksi ette maksa koiraveroa? Jos se on rahasta kiinni niin sitä olisi ollut syytä miettiä ennen koiran ottoa. Koiraverorahoillahan kunnostetaan koirapuistoja, laitetaan koirankakkaroskiksia jne. Minä ainakin maksan verot mukisematta!!!!

        Koiravero, joka oikeastaan on vain veroksi nimitetty koiranpitomaksu, ei ole kunnissa mitenkään "korvamerkitty" koiria varten, vaan raha menee kunnan kassaan muiden, erilaisten maksujen joukkoon ja rahat käytetään kunnan toimintojen pyörittämiseen. Se, että joku kaupunki satsaa enemmän koiriin kuin toinen johtunee yleensä siitä, että se on tarpeen, jotta järjestys ja yleinen hyvinvointi säilyisi (sekä koirien että ihmisten. Koirien pitää voida jossain saada lajityypillisesti liikkua vapaana. Tämän takia tarvitaan koirapuistoja.

        Ylivoimaisesti suurimmat puistosottaajat ovat kesällä nurtseilla kaljottelevat porukat. Kaupungin puistotyöntekijätkin ovat minulle sanoneet, että koiria ja niiden jätöksiä (joita koiranomistajat korjaavat pois ihan kiitettävästi) ei pidetä puhtaanapidon kannalta suurena ongelmana. Helsingin kantakaupungissa on todella paljon koiria, mutta vähän viheralueita, joten on luonnollista, että koirille varataan omia paikkoja samoin kuin esim. skeittaajille, pelaajille, uimareille, päiväkotilapsille,jne. Liikuntavammaisille on tehty erillinen, erittäin kallis ja tottakai tarpeellinen ulkoilureitti, luistelijoille ylläpidetään valaistuja jääratoja reittejä jopa meren jäällä. Valaistuja hiihtolatuja hoidetaan talvet ja kuntopolkuja kesät. Näiden käyttäjämäärä on oikeasti pieni verrattuna koiramäärään ja koirien kävellyttäjiin kaupungissa. Tällaisten normaaliverovaroilla kustannettavien palvelujen hinnat asukkaille ovat aivan toista luokkaa kuin koirapuistojen. Koirapuistojen siivouksia tekevät myös usein koirakerhot talkoilla. Vielä esimerkki: Helsinki subventoi eli osallistuu oopperan ylläpitämiseen huimaavilla summilla per asukas, verovaroillamme. Kaikki eivät silti käy oopperassa, vaikka maksavat siitä veroissa muutaman sata euroa/vuosi. Koirapuistojen ja koirien huomioon ottaminen kaupungissamme (asun Helsingissä) on vähintä, mitä voi edellyttää, joten en katso nykyistä koiraveron erillistä keräämistä ollenkaan oikeudenmukaiseksi.

    • donna vaan

      Menneenä vuotena kiersi koiraverontarkastaja, joka jopa pihan mukuloilta kyseli koirien määrää ja missä koiria oli. Parhaassa tapauksessa se kurkisteli postilaatikosta sisään. Tarkastajan käytöksestä tuli sellainen häly, että "virka" lakkautettiin. Myöhemmin uhkailtiin että samanmoinen virkamies astuisi taas remmiin. Sateenvarjosta se tarkastaja saa ennenkuin asiaansa kyselee postiluukusta.

    • ters

      jos meille tulisi joku koiravero tarkastaja sanoisin että koira on meillä hoidossa. ei se sitä voi ruveta tutkimaan. joten turhaa touhua tuokin. en maksa enkä tule ikinä maksamaankaan. eiköhän tota veroa mene jo ihan tarpeeksi joka asiasta

    • sammari93

      Koiraverorahoilla kustannetaan esim. koirapuistoja, joten toisaalta se on hyvä vain maksaa... :)

      • voisi kirjoittaa

        Minen voisi kirjotta viestin esim ehdotuksia minne voisi rakentaa koiranpustoja. Täällä Vantalla missä asustelen niin on melkein joka toisella perheellä koira, mutta koirapuistoa ei ole missää :( . Niin voisi ehdottaa rakentaa sen tänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe