Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mimmimummo

Mimmi oli naapurini jo vuosien takaa. Silloin kun olin pikkupoika, Mimmi oli "nainen parhaimmillaan. Vuodet kuluivat, minä vartuin nuorukaiseksi ja Mimmi vanheni tyylikkäästi. Vuosien mittaan Mimmi tarvitsi silloin tällöin apua, jota pitkäaikaisina tuttavina tietysti annoimme kaikki mielellämme. Yleensä ongelmat liittyivät teknisiin asioihin.

Viime kesänä mimmi soitti ja kertoi silitysraudan virtajohdon iskeneen tulta. Varoitin häntä sähköiskun vaarasta ja lupasin tulla seuraavana päivänä korjaamaan johdon.

Soitin ovikelloa varhain aamulla ja Mimmi avasi oven iloisesti hymyillen kuten aina. Mimmi kertoi ettei ollut vielä ehtinyt pukeutumaan koska oli vasta aamukahvilla. Yllään hänellä oli pienehkö paita ja pikkupöksyt.

Sanoin ettei se haittaa ja läpsäytin leikillisesti Mimmin peppua kävellessämme peräkkäin ahtaassa käytävässä. Huomasin heti ettei Mimmi pannut sitä pahakseen.

Mimmin 60-vuotias, rupsahtanut, puolialaston vartalo sai hormoonit hyrräämään nuoren pojan sisällä. Istuuduin keittiön pöydän ääreen katselin julkeasti Mimmin pikkareita hänen kaataessaan minulle kahvia. Pikkarit olivat kuluneet ja haalistuneet eivätkä ne enää kyenneet läpikuultavina vartioimaan Mimmin salaisuuksia. Voimakas, musta häpykarvoitus kasvoi villinä pikkupöksyjen ulkopuolella.

Kahvin jälkeen Mimmi kumartui etsimään silitysrautaa alakaapista ja minä asetin käteni hänen kannikalleen, jota aloin hieroa hitain pyörittävin liikkein. Pyörittelin hellästi kättäni Mimmin kannikalla ja annoin sormieni käväistä välilla peppuvaossa. Tunnustelin peppureikää, hyväilin välilihaa ja häpykumpua todetakseni sen olevan jo kostean.

Ei siinä sitten sen kummenpia tapahtunut kuin että Mimmi levitti jalkojaan, minä laskin Mimmin alushousut alas ja paljastin oman kaluni, jonka työnsin Mimmin emättimeen.

Olisi kyllä pitänyt riisua oamat housut kokonaan pois koska limoittuivat Mimmin eritteistä. Äiti kyseli myöhemmin että missä olen liannut housuni.
46748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jotka näkevät kosteita päiväunia, ja viittivät niistä vielä tänne kirjoittaa.... Onko sulla ikää enempää ku 15v, ja karvatkin taitaa olla vielä hakusessa....

Äänestä
  • Täytän kesällä 18 ja saan ajokortin.

    Äänestä

  • Elämä on sellaista kummallista että päiväunet toteutuu jos vain uskaltaa käyttää tilaisuutta hyväksi. Rohkeutta kyllä sinäkin pääset vielä ennemmin tai myöhemmin pukille.

    Äänestä

Kiitos hyvästä kertomuksesta, joka on todennäköisesti tosi. Ihan muistuu oma nuoruus mieleen.
Minullakin on kokemuksia siitä kuinka seksuaalisuus ei tunne ikärajoja, eikä muitakaan rajoja.
Kaikki eivät kyllä voi tämmöistä ymmärtää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lähettipoika kirjoitti:

Mimmi oli naapurini jo vuosien takaa. Silloin kun olin pikkupoika, Mimmi oli "nainen parhaimmillaan. Vuodet kuluivat, minä vartuin nuorukaiseksi ja Mimmi vanheni tyylikkäästi. Vuosien mittaan Mimmi tarvitsi silloin tällöin apua, jota pitkäaikaisina tuttavina tietysti annoimme kaikki mielellämme. Yleensä ongelmat liittyivät teknisiin asioihin.

Viime kesänä mimmi soitti ja kertoi silitysraudan virtajohdon iskeneen tulta. Varoitin häntä sähköiskun vaarasta ja lupasin tulla seuraavana päivänä korjaamaan johdon.

Soitin ovikelloa varhain aamulla ja Mimmi avasi oven iloisesti hymyillen kuten aina. Mimmi kertoi ettei ollut vielä ehtinyt pukeutumaan koska oli vasta aamukahvilla. Yllään hänellä oli pienehkö paita ja pikkupöksyt.

Sanoin ettei se haittaa ja läpsäytin leikillisesti Mimmin peppua kävellessämme peräkkäin ahtaassa käytävässä. Huomasin heti ettei Mimmi pannut sitä pahakseen.

Mimmin 60-vuotias, rupsahtanut, puolialaston vartalo sai hormoonit hyrräämään nuoren pojan sisällä. Istuuduin keittiön pöydän ääreen katselin julkeasti Mimmin pikkareita hänen kaataessaan minulle kahvia. Pikkarit olivat kuluneet ja haalistuneet eivätkä ne enää kyenneet läpikuultavina vartioimaan Mimmin salaisuuksia. Voimakas, musta häpykarvoitus kasvoi villinä pikkupöksyjen ulkopuolella.

Kahvin jälkeen Mimmi kumartui etsimään silitysrautaa alakaapista ja minä asetin käteni hänen kannikalleen, jota aloin hieroa hitain pyörittävin liikkein. Pyörittelin hellästi kättäni Mimmin kannikalla ja annoin sormieni käväistä välilla peppuvaossa. Tunnustelin peppureikää, hyväilin välilihaa ja häpykumpua todetakseni sen olevan jo kostean.

Ei siinä sitten sen kummenpia tapahtunut kuin että Mimmi levitti jalkojaan, minä laskin Mimmin alushousut alas ja paljastin oman kaluni, jonka työnsin Mimmin emättimeen.

Olisi kyllä pitänyt riisua oamat housut kokonaan pois koska limoittuivat Mimmin eritteistä. Äiti kyseli myöhemmin että missä olen liannut housuni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu