On kyllä uskomattoman ihmeellistä kuinka Demarit ja SAK herjaavat suomalaisia perusarvoja, yrittämistä ja työtä. Millähän tapaa työllisyyttä hoidetaan näiden kahden mielestä tulevaisuudessa?
On tutkittu tosiasia että teollisuus ei tulevaisuudessa ole se sektori minne uudet työpaikata syntyvät.Uusi työ syntyy nimenomaisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, mutta kuka viitsii kohta enää yrittää mitään kun arvostus valtakunnan johtotasolta on alemmalla kuin tunkion tasolla.
On tutkittu tosiasia että teollisuus ei tulevaisuudessa ole se sektori minne uudet työpaikata syntyvät.Uusi työ syntyy nimenomaisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, mutta kuka viitsii kohta enää yrittää mitään kun arvostus valtakunnan johtotasolta on alemmalla kuin tunkion tasolla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
muista enää noita mainoksia. Muut asiat ratkaisevat, kuin mainokset. Kyllä työnantajakin työllistää, jos siitä on jotain hyötyä hänelle.
Perusarvot olivat: Koti,uskonto ja isänmaa.
Mihin nämä arvot katosivat?
Nykyiset perusarvot:
"suomalaisia perusarvoja, yrittämistä ja työtä"
Nimim: Työtön, mutta yritän etsiä.
Jotenkin minulle on syntynyt sellainen kuva, että vasemmistopuolueet eivät lopulta kuitenkaan ymmärrä yrittämistä. Niissä manataan yrittäjien suuria tuloja (toki on sanottava, että muutamilla yrittäjillä ja johtajilla on hävyttömän isot ansiot, joita voitaisiin toki karsia) kiinnittämättä huomiota siihen, että yrittäjät lopulta huolehtivat työllistämisestä.
Eräällä tuttavallani on Pohjois-Karjalassa pieni firma, joka valmistaa osia elektroniikkateollisuudelle. Yritys työllistää reilut 30 henkilöä, mutta tälle yrittäjälle ollaan tosi kateellisia, koska hänellä menee hyvin. Ihmiset eivät tahdo ymmärtää, että niin kauan kun firmalla ja kaverilla menee hyvin, on koko työporukalla hyvä ja turvattu olo.
jotta voidaan sanoa, että hänellä menee hyvin?
Tiedän yrittelijöitä, joilla on mennyt liiankin hyvin. Silti voi tulla tilanne, että yrityksen ovet suljetaan ja työntekijät laitetaan kilometritehtaalle. Enää ei menekään hyvin.
Siinä vaiheessa, kun yrittäjä jättää yrityksensä hyvässä taloudellisessa kunnossa jatkajalle ja lähtee eläkkeelle terveenä voidaan sanoa että yrittäjällä on mennyt ja menee edelleen hyvin.
Kun yrittäjä on omistaa yrityksensä hän saa tehdä sillä mitä tahtoo. Sulkea, jatkaa yrittämistä tai myydä. Jos sinulla on talo niin sinäkin saat tehdä omaisuudellasi mitä tahdot. Jos naapurisi tahtoo ostaa talosi ja purkaa sen häiritsemästä omaa maisemaa rahalla se hoituu, mikäli myyt. Sama yrittämisessä. Jos kilpailijayritys tahtoo ostaa ja lopettaa yrityksesi niin hyvähän se on myydä mikäli rahaa tulee loppuelämäksi riittävästi. Ihmetyttää miksi moralisoida, jokainen tekee omaisuudellaan mitä tahtoo.
Vastaavasti yrityksen menestyksen näkee, kun katsoo työmaan parkkipaikalle. Jos henkilöstö ajaa huonoilla autoilla, niin ei mene hyvin. Kun se ajaa hyvillä autoilla, firmalla menee hyvin. Tämä on vanha toimiva mittari. En yhdy mukaan näkemykseen, että vasemmistopuolueet eivät ymmärrä yrittämisestä mitään, koska aina silloin, kun firmalla menee huonosti esimerkiksi, niin koko henkilöstä panostaa jatkuvuuden parantamiseen. Se on vaan pakko. Luottamusmiehet istuvat saman pöydän ääressä pohtimassa vaikeuksia. Työläiset kehittävät ajatuksillaan tuotetta ja valmistusmenetelmiä. Kun suuret firmat uhkaavat lopettamisella, niin koko ay koneisto valjastetaan jatkamisen edellytysten parantamiseen. Nykyään on henkilöstöissä paljon enemmän koulutettua väkeä, kuin ennen ja siitä kiitos ammattiyhdistysten koulutuskeskuksille. Totta kai aina on kateellisia jotka eivät sulata toisen hyvinmenoa, mutta sanoisin, että enemmistö on sitä mieltä, että omistaja saa olla rikas. Sitä vastoin suuren firman johtajien optiot ja muut eivät vastaa panosta.