Tupsahti postilaatikkoon tänään Kelalta postia. Asumistuen takaisinperintä syyskuulta 1999, 2200 euroa. 7,5 vuoden takaa. Ihme että en enää koko asiaa muistanutkaan. Mitään ei ole kuulunut tässä välissä. Saa maksaa oikein osissa, ja sehän tässä asuntolainojen ym. lainojen keskellä lohduttaa.
Vuodelta 1999
Hra Huu
2529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos velan syntymisen jälkeen et ole todistettavasti saanut muistutuksia tai velka ollut ulosotossa, se lienee vanhentunut.
Kummin kaima on kelssa töissä ja siellä takaisinperintäasiat on jätetty oman onnensa nojaan.
Talon johto vaatii jakamaan rahaa tehokkaasti, mutta
perinnät jätetään 'luvalla' hoitamatta.
Tähän on tulossa muutos, mutta vasta 'tulossa'.
Kun asiakas jättää etuushakemuksen, hän yleensä ensimmäiseksi tahtoo tietää milloin rahaa on tilillä. Vastaapa hänelle tunnin, viikon tai kuukauden kuluttua, aina Kela hänen mielestään viivyttelee. Ja aina on vähintään vuokra niin myöhässä, että "jos en prkl saa sitä rahaa huomenna, niin vuokraisäntä antaa häädön".
Jostakin kumman syystä asiakkaat eivät pidä mitään kiirettä saadessaan takaisinperintäasian ihmeteltäväkseen. Ennenkuin ollaan ulosotossa, on ensin tehty paljon. Ensin asiakasta kuullaan (tai ainakin annetaan siihen tilaisuus). Sitten odotetaan perustepäätöksen lainvoimaiseksi tuloa (=se päätös, jonka oheistuotteena liikamaksu on syntynyt). Perustepäätöksestä on valitusoikeus, ja vasta kun koko kierros (kaksi muutoksenhakuastetta) on käyty läpi, voidaan tehdä takaisinperintäpäätös. Sitten siitä käydään läpi mainitut muutoksenhakuasteet. Vasta tämän jälkeen takaisinperintä on lainvoimainen ja ulosottokelpoinen. Koko rumba voi hyvinkin kestää seitsemän vuotta.
Toinen totuus on se, että etuuksiaan kiirehtivät asiakkaat ovat tavallisesti tosi hädässä rahapulassaan, joten sinne ne takaisinperinnät ovat hautautuneet muiden kiireiden alle. Vuoden alusta vanhoihin takaisinperintöihin on kuitenkin tartuttu ja perintöjä ruvettu tehostamaan. Siinä sitten noita vuosien takaisiakin asioita tulee vastaan. Asiakkaat ovat tietenkin autuaasti unohtaneet ja kuvitelleet että Kelakin on unohtanut. Vaan kun ei ole.