~Laulujoutsen~

Elikkä kyselisin nyt, että kuinka moni teistä on lukenut tuon Laulujoutsenen, ja mitä piditte siitä?

Itse olen juuri nyt asumassa ulkomailla, ja kun ei oikein muita kirjoja suomeksi hyllystä löytynyt mitä en olisi lukenut, niin päätin sitten lukea sen. Ensimmäisen kappaleen kun olin kirjasta lukenut, päätin panna sen takaisin hyllyyn, niin tylsältä se tuntui. No, sitten muutaman päivän päästä taas rupesi tekemään mieli lukea suomeksi, joten otin Laulujoutsenen uudelleen, ja päätin lukea sen. Luin sen noin kolmessa päivässä, ja aika tylsä se oli, mutta silti ihan kiva, koska tykkään lukea luontokirjoja. Täytyy myöntää, ettei ole ihme, että suomen kansallislinnuksi valittiin laulujoutsen, tuon kirjan perusteella. :)

Kommentteja kiitos!
3243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Laulujoutsen    Hautala, Hannu    1991

Laulujoutsen, kansallislintu    Ikävalko, Reijo    2006

Laulujoutsen nousee lentoon Hyvää Suomesta -projektikertomus 1993-1996    Laulujoutsen nousee lentoon Hyvää Suomesta -projektikertomus 1993-1996    Alakuijala, Päivi    1997

Laulujoutsen, Suomen kansallislintu    Leinonen, Matti (1)    2000

Laulujoutsen, Ultima Thulen lintu    Kokko, Yrjö    1950

Äänestä
  • En tiennyt, että niitä on eri versioita... Mutta tuo minkä luin oli tuo Kokon kirjoittama, eli "Laulujoutsen, Ultima Thulen lintu Kokko, Yrjö 1950"...:)

    Äänestä

  • -->lukutoukka<-- kirjoitti:

    En tiennyt, että niitä on eri versioita... Mutta tuo minkä luin oli tuo Kokon kirjoittama, eli "Laulujoutsen, Ultima Thulen lintu Kokko, Yrjö 1950"...:)

    Luin sen lopulta kannesta kanteen pari vuotta sitten. Mielenkiintoista havaita, miten pitkän aikavälin näkömuisti toimii. Olin edellisen kerran selannut sitä jossain vierailupaikassa pienenä poikana, kun aikuiset puhuivat omia juttujaan. Ne tummanvihertävät mustavalkokuvat palauttivat mieleeni heti hyvin elävästi 50-luvun tunnelmat. Erityisen selvästi muistin Pyhän Petruksen, poronnahan jonka silmänä oli kameran linssi. Ihmettelin jo silloin, voivatko joutsenet luulla niin kömpelöä tekelettä oikeaksi poroksi. Eivät varmaan, mutta tottuivat siihen kuvatukseen, kun totesivat sen vaarattomaksi.

    Kaiken kaikkiaan se lienee kyllä milipidevaikuttajana merkittävimpiä kirjoja mitä Suomessa on julkaistu. Silloin muutama vuosi sodan jälkeen se oli teknillisestikin korkeaa tasoa, kun kamerat ja filmitkin piti tilata paljolla rahalla ja raskaan byrokratian kautta ulkomailta. Noille koulubussissa kamerakännyköillä leikkiville kakaroille en edes yritä sitä selittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


--> lukutoukka <-- kirjoitti:

Elikkä kyselisin nyt, että kuinka moni teistä on lukenut tuon Laulujoutsenen, ja mitä piditte siitä?

Itse olen juuri nyt asumassa ulkomailla, ja kun ei oikein muita kirjoja suomeksi hyllystä löytynyt mitä en olisi lukenut, niin päätin sitten lukea sen. Ensimmäisen kappaleen kun olin kirjasta lukenut, päätin panna sen takaisin hyllyyn, niin tylsältä se tuntui. No, sitten muutaman päivän päästä taas rupesi tekemään mieli lukea suomeksi, joten otin Laulujoutsenen uudelleen, ja päätin lukea sen. Luin sen noin kolmessa päivässä, ja aika tylsä se oli, mutta silti ihan kiva, koska tykkään lukea luontokirjoja. Täytyy myöntää, ettei ole ihme, että suomen kansallislinnuksi valittiin laulujoutsen, tuon kirjan perusteella. :)

Kommentteja kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu