Naapurin setä

Belle

Uuden vuoden päivänä olin tyttökaverini kanssa heillä,katselimme telkkaria ja videoita.
Vanhempamme olivat olleet meillä juhlimassa j koko talo oli tyhjä.

Tai ainakin niin minä luulin.

Jossakin vaiheessa kaveri lähti koiran kanssa lenkille ja minä jäin laittamaan ruokaa.

Kuulin jossakin vaiheessa yläkerrasta ääntä ja ajattelin,että siellä on vaikka radio tai tv jäänyt päälle ja niin menin sinne katsomaan.

Kuljin makuhuoneen ohi ja näin,miten kaverin isä makasi suuressa vesisängyssä,selällään,alastomana ja kuorsasi todella kovaa.
Kurkistin sisään ja näin,että hänen kullinsa seisoi ja oli melkoisen iso.
Hiivin lähemmäksi ja hengästyneenä tuijotin sitä kullia.

Kaverini isä,hänen nimensä on Tuomo,nukkui sikeästi ja haisi vanhalle viinalle.

Menin lähemmäksi ja kosketin kullia varovasti kädelläni,se värähti ja oli ihan kuuma.
Puristin sitä varovasti ja tunsin,kuinka se sykähteli ja jännittyi,tuntui hirmuisen hyvältä.
En ollut koskaan koskenut kenenkään kulliin ja siinä nyt seisoin kova iso kulli kädessäni.

Mua halutti ihan sairaasti,pillu oli ihan litimärkä ja tykytti.
Hiplasin toisella kädellä itseäni housujen alta ja toisella kädellä puristin kullia.

Tuomo nukkui,välillä kuorsaaminen keskeytyi ja pelkäsin hänen heräävän.

Sitten kuorsaaminen loppui ja hän avasi silmänsä ja katsoi minua,hymyillen.
säikähdin ja irroitin otteeni kiireesti ja yritn livahtaa tieheni,kun Tuomo sanoi,että pidä vain kiinni,se tuntui hyvältä.
Kaunis nuori tyttö ja viileä käsi,koske vielä,hän pyysi.

En tiedä,mikä minuun meni,mutta otin kiinni siitä uudelleen ja aloin puristella.Tuomo opeti,miten kättä pitää liikuttaa ja niin runkkasin sitä kalua kädessäni.
Tuomo veti minut vuoteelle ja pisti kätensä mun housuihin ja alkoi hieroa mua pillusta,se tuntui mahtavalta.

Sitten hän nosti mun toppia ja alkoi suukotella mun tisuja,ne ei ole kovin isot,mutta se tuntui hyvältä.
Tuomo sanoi,että hän pitää pikkutisuista ja imi mun nänniä.

Mun pillu tykytti ja valui ja sen sormi hieroi mua siitä klitan päältä ja minä vain puristin sitä kullia.

Mä aloin saada orkkua ja uikutin ja vapisin Tuomon sylissä ja puristin sen kullia hulluna.
Tuomo nosti mut päällen ja veti mun housut ja pikkarit pois ja pani kullinsa mun jalkojen väliin ja käski puristaa niitä yhteen.
Sitten hän nussi mua jalkojen väliin ja sen kulli hankasi mun pillua koko pituudeltaan.

Mua alkoi haluttaan uudestaan,vähän eri tavalla ja halusin saada sen kullin sisääni.Mua ei oltu naitu koskaan ennen,olin kyllä kurkulla kokeillut ja tiesin,niltä sen tuntuu.

Mä nousin istuun sen päälle ja otin kullista kii ja nostin peppuani istuin sen kullin päälle.
Se ei meinannu millään mennä sisään.mutta sitten se luiskahti ja mä istuin ihan siinä tapissa,ihan kiinni sen mahasssa ja mua halutti hulluna.Nytkyttelin itteeni ja tuomo otti mua lantiosta kiinni ja alkoi työnnellä vastaan ja sitte se murisi,niinkuin koira.

Mä sain ihan tajuttomasti koko ajan ja tuntui,että ei pysty hengittämään ollenkaan.

Sitten Tuomo alkoi saada ja se murisi ja murisi ja puski kulliaan mun sisään ja se isoni koko ajan ja sitten se ruiskutti mun sisään.

Huusin,se tuntui niin hyvältä ja varmaan vähän pyöryinkin,koska sitte tajusin,että olen Tuomon sylissä ja se suuukottaa mua ja hyväilee ja sanoo,että olen ihana ja että se haluaa mua vielä monta kertaa.

Minä sanoin,että niin minäkin haluan ja sitten kuulimme,kun kaverini tuli koiran kanssa kotiin.

Äkkiä menin alas ja Tuomo meni suihkuun ja lupasi tulla alas uimaan ja saunomaan.
Niillä on iso uima-allas alakerrassa ja hieno sauna.

Koira nuuski mun pillua koko ajan ja kiehnäsi mua,se varmaan tiesi,että sen isäntä oli pannu mua.

Tuntui ihanalta,minusta oli tullut nainen ja tiesin,keneltä mä saan ihanaa kullia aina kun haluan!!!

Olen saanut sitä monta kertaa ja mä rakastan sitä,kullia ja Tuomoo.

Haluan olla Tuomon pikkunarttu,niin kauan,kuin se haluaa!!!

Ihanaa!!!!!!!!!!!!!!!!

15

27665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • krisse

      Joo tota oli mukavaa lukea, itse olin nuorempana
      ihastunut kaverini (naapuriini) isään :)
      Mutta en mä sitä olis halunnu kuitenkaan..

    • Ellu

      mun naapurin mies on myös ihana!!!!
      se on ainakin 55-vuotta tai jotain,mutta se on söde.
      tumma ja sit sillä on parta ja se aina juttelee mulle ihan kuin aikuisille ja on kohtelias.
      mua haluttais olla se kaa,mutta kun mä oon niin nuori ja se ei varmaakaan haluis mua.
      sillä on iso kalu,mä kuulin kun mun mutsi ja sen vaimo jutteli.
      mahtuiskohan se muhun??
      haluttaa ja oli hyvä stoori!!!!!

      • Jussi

        Jos hän kerran juttelee sulle, sano että sulla on pieni ongelma jos hän voisi auttaa...
        Miehet tykkävät yleensä nuorista tytöistä.


    • HÄTÄHUUTO

      Älkää pilatko omaa eläämäänne tälläisillä mielikuvituksillakaan. Karttakaa toisten omia ja etsikää itsellenne sopivia kavereita.Moraalinen romahdus vaivaa nykyajan kansaa. Kunnioittakaa kuudetta käskyä ja karttakaa siveetöntä elämää! Hakekaa apua ammattiauttajilta, jos moraaliton mielikuvitusmaailma täyttää liikaa ajatuksia. Elämässä on muutakin ajateltavaa.

      • Eetu

        kun mäkin oon jo 40 vuotta leikkinyt tällaisia fantasia leikkejä ja paljon vielä yhdessä vaimoni kanssa ja en voi muuta todeta kuin niissä elämän rikkaus.
        Taidat olla vaan kateellinen kun et omaa fantasia taitoja.


      • Anonyymi
        Eetu kirjoitti:

        kun mäkin oon jo 40 vuotta leikkinyt tällaisia fantasia leikkejä ja paljon vielä yhdessä vaimoni kanssa ja en voi muuta todeta kuin niissä elämän rikkaus.
        Taidat olla vaan kateellinen kun et omaa fantasia taitoja.

        Siis niin totta. Seksi ja erotiikka on elämän suola.


    • pikkutyttö

      toi oli aika..hmm..=)

    • Ellu

      mun naapurinmies on ihana kultamussukka!!!

      mä kerroin sille viime lauantaina,kun se dokas mun isän kanssa ja jäi meille nukkuun takkahuoneeseen kun niillä ei ollut ketään kotona ja mun mutsikin pyysi.

      mä menin sen luo aamulla ku tiesin että mmun vanhemmat nukkuu pitkään ja menin sen sänkyyn jossa se nukku selällään ja kuorsasi.

      sillä seisoi ja mä kosketin sitä ja pidin kädessä ja sit se heräsi ja säikähti,
      mutta mä kerroin sille kaiken ja sitte se nauroi ja otti mut syliin ja nuoli mua ja mä imin sitä ja sitte se pani mua kun mä pyysin.

      vähän ensteks sattu mutta toinen kerta tuntu ihanalta ja sitte illalla se vielä sen kodissa nai mua kolmannen kerraan ja mä rakastan sitä!!!!!!
      sillä on iso,mun sormet ei yllä sen ympäri!!!!!!

    • *BluE*

      voisit kertoo vähän enemmänki tai toisestakin sun ja tuomon jutusta, olisi kiva lukea sitä =))

    • Anonyymi

      Makoilin kesällä veljeni rivitalon takapihalla, lauta aidan takaa kuului tasaiseen tahtii olut tölkin avauksia, alkoi kiinnostaa nousin ja aloin heittämään tikkaa, kun käännyin taululta takaisin aiddan päässä seisoi nuori tyttö joka kysyi heti kuka sinä olet sanoin asunnonomistajan veli. Lähtivät risteilylle ja sain jäädä tänne.
      Tyttö vastasi iloisesti olen Moona vanhemmat tulee kohta töistä, sanoin juotkaljaa mitä vanhemmat sanoo Moona nauroi pitää lähteä ennen kuin tulevat.
      Moona oli bikineissä nätiti rinnat ja alaosa peitti justiin pienen pillun. Sanoin voit tulla tännekkin jos haluat mutta pysyt sisällä.
      Moona nauroi miksi sisällä? Sanoin ei ole hyvä jos vanhemmat näkee sinut noin seksikkäänä tällä puolen, Moona sanoi voin käydäkkin siellä.
      Olin sisällä uimahousuissa kun ovi kävi Moona kuiskas tulin käymään ai sinä olet uikkareissa ja riisui kesämekon nyt näin kuinka haluttavana on.
      Annoin Moonalle lasillisen juomaa Moona sanoi mitä tehtäisiin sanoin tanssitaan Moona sanoi en mä viitsi. Istuttiin ja naapurista kuului ääniä Moona laittoi puhelimen äänettömäksi ja pian se soi.
      Moona kertoi olen kavereilla tulen jonkin ajan päästä ja nauroi oletko kaveri sanoin paras mitä saa. Moona kysyi minkä ikäimen olet? kolme vitonen Moona sanoi mies parhaassa ijässä.
      Kuunneltiin musiikkia Moona istui jo viereen sohvalle kyselin pojista Moona sanoi on muutama kaveri ovat niin lapsellisia puristelevat ja kikattavat kuin naiset, sanoin varmaan puristelevat olet niin seksikäs anteeksi vaan.
      Moona nousi katselemaan musiikkia ja laittoi hidasta nauroi tätä sinä varmaan osaat ja tuli eteen seisomaan veti tanssimaan tanssi lähellä vetäydyin sanoin olet liian seksikäs Moona veti lähelleen kuiskas voiko olla liian seksi.
      Tanssittiin annoin kalun koskea Moona painui lähemmäs ajaattelin kokeillaan sitten laitoin kädet lantiolle Moona otti kaulast otteen ja keinui kalua vasten hengitys kiihtyi kuiskas on jännää hyväilin selkää ja pitkin kylkiä irtaannuin ja menin taakse Moona oli ihmeissään sanoin oletko tanssinut näin hieroin kalulla pyllyn vakoa Moona huokasi hyväilin rintoja vapaasti tunsin nännien kovat napit laitoin kädet ylä osan alle Moona nojasi kunolla minua vasten, kuiskasin haluan nuolla Moona jäykistyi ja rentoutu kuikas onko se kivaa hieroin etupuolelta pillua Moona kuiskas saat jos sievästi avasin ylä osan ja laskin housuja työnnin paljaan kalun leviään haarojen väliin käsi hieroi kalua etupuolelta huokasi on se pitkä liikutin lantiota kalu hieroi pillua Moona huokaili nuoletko käänsin ja istutin sohvalle aloin nuolemaan Tyttö kuiskas olet ensimmäinen joka koskee noin.
      huulet oli pienet ja sileät Moona ulahteli vähän väliä alkoi jännittelemään lihaksia lisäsin vauhtia Moona kiljahti ja vapisi kuului vaan ui ui ui työnnin kasi sormea sisään lantio hyppi pitkään. Nousin viereen Moona nojasi ja kuiskas ihaninta koskaan. katsoi kalua ja minua tarttui kädellään kiinni ja meni jalkojen väliin naurahti tätä ei äiti saa nähdä ja alkoi imemään välillä sanoi tämän saan vielä pilluun ja jatko imemistä yritin lopulla estää löi kädellään käteni irti ja imi laukesin voimalla suu irtosi spermaa lensi kasvoille ja rinnoille Moona katsoi ihanaa tuota haluan sisään sanoin et voi Moona nauroi terkkari antoi pilleri reseptin kukaan ei tiedä kotona.
      Mentiin pesulle imin suihkun alaa rintoja Moona oli kuumana laskeutu imemään kalua nousi ja veti kädestä sänkyyn sanoin tule päälle Moona ihan vapisi sanoi sievästi meni aikaa kunnes olin sisällä tunsin kuinka oli kosteaa pikku hiljaa Moona liikkui nopeammin kuiskas tuntuu että halkean on niin ihanaa nai ja sai aika pian orgasmin imi jälkiä rintaan ja suuteli kuiskas se on vielä siellä liikuttelin lantiota
      Moona pamautteli sisään kuiskas nai anna naitiin kovaa Moona ulisi kun laukesin halasi ja kuiski tunnen tunnen kuinka kuumma se on olet tehnyt minusta naisen katsoin Moonaa hymyili olit ensimmäinen ihanaa että se olit sinä kun nousi verta oli vatsassaja kalussa silittelin Moonaa kun maksi päällä kysyin miksi et sanonut Moona suukotteli rintakehää et olis varmaan pannu, Katsoin sitä silmiin een olisi sitten nauroin olisin varmasti ja taas pesulle.
      Moona soitti äidilleen mene Armille tapasin sen k-kaupassa tulen ainakin aamulla, äiti varotteli olet sitten kunnolla. Moona nauroi kuulitko pitää panna kunnolla.
      Makuuhuoneessa laitoin veljen tavroita pöytä laatikkoon näin viakrat otin yhden taskuun.
      Istuttiin jonkin aikaa sanoin levähdetään on juotu pitkään, Nukuttiin alasti ohut peitto päällä heräsin ja katsoin vartaloa Moona oli selin pillu näkyi nätin pyllyn välistä otin viegran makoilin ja luin lehteä pian alkoi kalu virkistyä koskettelin pillua sisältä Moona haukotteli ja kääntyi ihana herätä sanoin olit märkä Moona kuiskas haluttaa koko ajan nousin päälle ja työnnyin syvälle ja monesti ennen aamua.
      Aamulla Moona nousi sanoi hui ompa kummallinen olo laitteli jalkoja yhteen sanoi ihanasti tuntuu paksuna ja tuli päälle kuiskas vielä kerran nyt ei ollut kiire tunnustellen rakasteltiin.

      • Anonyymi

        Tositarinaa nähnytkään tämä pötkökirjoittajan tarina.


    • Anonyymi

      Aloitusjuttu on hyvä.

    • Anonyymi

      Katsoitte VIDEOITA???
      Eihän videoita ole enää kellään!!!

      • Anonyymi

        Huomasit varmasti että tuo oli kirjoitettu 2003


      • Anonyymi

        Eikun kuunneltiin kiimaisia ääniä kaitafilmiltä ja välillä naapurit hakkasi seinään ja kehotti olemaan hiljempaa.
        Buaahaa!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6324
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3160
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1716
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe