Hämärä peitti jo osittain Dawonin vehreitä tasankoja. Metsät sen sijaan olivat jo pimeyden turvapaikkoja. Siellä saattoi astella metrin päässä suuresta karhusta näkemättä sitä ennen kuin tunsi Dawonin metsissä asustavien punakarhujen verenhimon.
Mutta oli niitä, jotka eivät joko välittäneet metsän vaaroista tai saaneet mahdollisuutta välittää. Yksi näistä oli kaukaa matkannut puolihaltia Faler.
Falerilla ei oikeastaan ollut mahdollisuutta valita menikö metsään vai ei. Se oli osa hyväksymisriittiä syrjittyjen puolihaltijoiden keskuudessa. Jokainen uusi saattoi olla tuhon lähettiläs, joten varmistus oli aina tarpeen.
Faler liikkui hiljaa ja varovasti läpi metsän. Hän tiesi sen vaarat. Karhut ja ne monet muut uhat. Mutta häntä pelotti vain yksi uhka mikä metsässä vaani, uhka joka oli vain aniharvan tiedossa. Ja hänkin oli saanut tietää siitä aivan sattumalta.
Er'dasis, niin kuin paikalliset ihmiset kustuivat tätä lasten pelotteluun tarkoitettua hirviötä, oli lähinnä suuri vitsi. Mutta sen eräänlainen esikuva, muinainen Garax oli kaukana vitsistä.
Garax oli jäänne muinaisista ajoista. Sen olivat monet nähneet, mutta vain harvat olivat siitä kertoneet jollekulle. Ne harvat tiedonmuruset kertoivat Garax'sin olevan suuri hiukan ihmistä muistuttava vampyyrintapainen päälle kaksimetrinen olento. Se elätti itsensä vapyyrien tavoin, imemällä elinvoiman uhristaan. Ainoa eroavuus Garax'in ja vampyyrien välillä oli se, että Garax ei vahingoittunut sydämmen läpi isketystä varnasta.
Faler kulki nopeasti eteenpäin. Hänen oli päästävä metsästä ulos ennen aamua mukanaan artifakti, joka lojui metsän siimeksessä olevassa raunioituneessa Qerturin alttaritalossa.
Faler oli varustautunut hyvin. Hänellä oli vyöllään roikkuvassa huotrassa eräs Dawonin arvoituksellisimmista miekoista, Sielukas. Itse Failerkaan ei ollut täysin selville miekan mahdista, mutta se oli voimakas. Monet tienkulkijat olivat kertoneet hänelle miekan antavan käyttäjälleen lisää voimia ja kyvyn taistella vieläkin taitavaminen miekan kanssa. Lisäksi haltialla oli mukanaan kaksi kevyesti siunattua tikaria ja selkärepussaan kymmenkunta erilaista parantavaajuomaa. Kaiken lisäksi Faler oli maksanut itsensä kipeäksi eräällä ahneelle maagille, joka oli loihtinut hänen tavallisen näköiseen sormukseen muutamia taikoja, suojataikoja enimmäkseen.
Faler hypähti kaatuneen puunrungon ylitse ja tiiraili ympärilleen. Hän kuunteli tovin käsi miekankahvalla valmiina vetämään sen esille tarvittaessa. Ainoa vastus, jota vastaan oli turha käydä hänen mielestään Garax. Kaikki muut saisivat kokeilla Sielukkaan terän terävyyttä.
Faler katseli metsää lämpöaistivilla silmillään ja nähdessään olevansa yksin lukuun ottamatta kolmea puussa istuvaa varista, hän jatkoi ripeästi matkaa.
Faler juoksi lähes äänettömästi eteenpäin. Koko ajan hän tarkkaili ympäristöään varuillaan.
Rauniot löytyivät muutamia tunteja ennen täydellistä pimeyttä. Ne kohosivat synkkinä sammallattiasta. Erinäiset kasvit olivat vallanneet seinät ja armeliaan Qerturin pää oli pudonnut maahan ja lähes kadonnut nuoren vadelmapensaan alle. Faler myhähti tyytyväisenä.
Hän lähti hitaasti kävelemään pienen aukean poikki kohti romahtanutta oviaukkoa.
Temppelin sisällä oli pölyistä. Katto oli paikoitellen romahtanut. Falerille oli kerrottu artifaktin sijaitsevan pääalttarin suurpatsaan takana pienessä syvennyksessä.
Suuralttari oli toisella puolella yksihuoneista taloa. Ansoja varoen Faler lähti kävelemään alttria kohden.
Varovasti Faler kiersi alttarin ja katsoi suurpatsaan selkämystä. Syvennys oli ja siellä todella oli jotain. Varovasti Faler veti esiin pienen hänen kämmenensä kokoisen hopeataulun. Siinä oli jonkilaista kirjoitusta, mutta Faler ei tunnistanut sitä.
Nopeasti haltia tunki levyn repuunsa ja poistui tuloreittiään pitkin ulos. Mutta matka katkesi ovelle.
Pihalla seisoi mies, juuri ja juuri nähtävästi puiden tuntumassa. Faler katseli hetken miestä. Hitaasti hän paljasti miekkansa.
- Puolihaltia! huusi käheä ja kolkko ääni. Faler puristi miekkaansa. Hiljainen kuiskutus kantautui hänen korviinsa.
Mies seisoi paikallaan jämäkän näköisesti. Garax, Faler kirosi mielessään. Hän pysyi hiljaa, vaikka uskoi miehen näkevän hänet.
- Tule esiin, mies käski vaimeasti, mutta silti erittäin määrätietoisesti. Faler joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa pysäkseen aloillaan.
Mies säsähti ja liikahti eteenpäin.
- Sinulla on voimakas mieli, mies kähisi Falerin suuntaan. - Kuvitteletko etten näe sinua, kapinen varas!
- Pysy kaukana, Faler vastasi ääni särähtäen. Ote miekasta tiukkeni ja hän oli valmiina käyttämään yhden sormuksen loitsuista.
- Osaat puhuakin! Mies nauroi selkäpiitä kylmettävän naurun. - Kaikkea sitä kuuleekin.
- Minä tiedän ongelmia sinulle!
- Niin ne kaikki sanovat. Ja aina ne kuolevat...
Mies hyökkäsi kohti yllättävällä nopeaudelle. Faler hypähti sivuun ja ensimmäinen loitsu, ylimääräinen kestävyys, lämmitti Falerin sisuksia.
- Loitsuja, mies tuhahti ja jatkoi hyökkäystään.
Faler iski nopean pistonsa kohden miehen keskiruumista, mutta hipaisi vain tämän olkapäätä. Mies ei värähtänytkään.
Faler väisti puolestaan miehen nyrkin iskun ja tunki toisen tikareistaan miehen kylkeen kahvaa myöten. Ulvauhdus oli korvia huumaava. Faler ei ollut uskoa tekoaan. Kyljet olivat miehen heikko kohta.
Haltia keräsi rohkeutensa ja lähti hyökkäykseen moukaroiden miekallaan miehen kylkiä minkä ehti.
Taistelu oli ohi yhtä yllättävästi kuin se oli alkanutkin. Faler seiahtui ruumiin ylle katselemaan muinaista Garaxia. Hirviö oli kuollut.
Nopeasti Faler poistui aukiolta.
Häntä vastassa metsän reunalla oli kolme hahmoa, kaikki pukeutuneina pitkiin viittoihin.
- Faler Puolihaltia? keskimmäinen kysyi. Faler nyökkäsi. Käsi ojennettiin. Faler laittoi hopeisen taulun käteen. Käsi vedettiin viitan suojiin.
- Tervetuloa yhteisöön, hänelle sanottiin.
Faler myhyili leveästi, hänet oli hyväksytty.
- Kommentteja otetaan vastaan. Kiitos ja kumarrus jo etukäteen. -
Mutta oli niitä, jotka eivät joko välittäneet metsän vaaroista tai saaneet mahdollisuutta välittää. Yksi näistä oli kaukaa matkannut puolihaltia Faler.
Falerilla ei oikeastaan ollut mahdollisuutta valita menikö metsään vai ei. Se oli osa hyväksymisriittiä syrjittyjen puolihaltijoiden keskuudessa. Jokainen uusi saattoi olla tuhon lähettiläs, joten varmistus oli aina tarpeen.
Faler liikkui hiljaa ja varovasti läpi metsän. Hän tiesi sen vaarat. Karhut ja ne monet muut uhat. Mutta häntä pelotti vain yksi uhka mikä metsässä vaani, uhka joka oli vain aniharvan tiedossa. Ja hänkin oli saanut tietää siitä aivan sattumalta.
Er'dasis, niin kuin paikalliset ihmiset kustuivat tätä lasten pelotteluun tarkoitettua hirviötä, oli lähinnä suuri vitsi. Mutta sen eräänlainen esikuva, muinainen Garax oli kaukana vitsistä.
Garax oli jäänne muinaisista ajoista. Sen olivat monet nähneet, mutta vain harvat olivat siitä kertoneet jollekulle. Ne harvat tiedonmuruset kertoivat Garax'sin olevan suuri hiukan ihmistä muistuttava vampyyrintapainen päälle kaksimetrinen olento. Se elätti itsensä vapyyrien tavoin, imemällä elinvoiman uhristaan. Ainoa eroavuus Garax'in ja vampyyrien välillä oli se, että Garax ei vahingoittunut sydämmen läpi isketystä varnasta.
Faler kulki nopeasti eteenpäin. Hänen oli päästävä metsästä ulos ennen aamua mukanaan artifakti, joka lojui metsän siimeksessä olevassa raunioituneessa Qerturin alttaritalossa.
Faler oli varustautunut hyvin. Hänellä oli vyöllään roikkuvassa huotrassa eräs Dawonin arvoituksellisimmista miekoista, Sielukas. Itse Failerkaan ei ollut täysin selville miekan mahdista, mutta se oli voimakas. Monet tienkulkijat olivat kertoneet hänelle miekan antavan käyttäjälleen lisää voimia ja kyvyn taistella vieläkin taitavaminen miekan kanssa. Lisäksi haltialla oli mukanaan kaksi kevyesti siunattua tikaria ja selkärepussaan kymmenkunta erilaista parantavaajuomaa. Kaiken lisäksi Faler oli maksanut itsensä kipeäksi eräällä ahneelle maagille, joka oli loihtinut hänen tavallisen näköiseen sormukseen muutamia taikoja, suojataikoja enimmäkseen.
Faler hypähti kaatuneen puunrungon ylitse ja tiiraili ympärilleen. Hän kuunteli tovin käsi miekankahvalla valmiina vetämään sen esille tarvittaessa. Ainoa vastus, jota vastaan oli turha käydä hänen mielestään Garax. Kaikki muut saisivat kokeilla Sielukkaan terän terävyyttä.
Faler katseli metsää lämpöaistivilla silmillään ja nähdessään olevansa yksin lukuun ottamatta kolmea puussa istuvaa varista, hän jatkoi ripeästi matkaa.
Faler juoksi lähes äänettömästi eteenpäin. Koko ajan hän tarkkaili ympäristöään varuillaan.
Rauniot löytyivät muutamia tunteja ennen täydellistä pimeyttä. Ne kohosivat synkkinä sammallattiasta. Erinäiset kasvit olivat vallanneet seinät ja armeliaan Qerturin pää oli pudonnut maahan ja lähes kadonnut nuoren vadelmapensaan alle. Faler myhähti tyytyväisenä.
Hän lähti hitaasti kävelemään pienen aukean poikki kohti romahtanutta oviaukkoa.
Temppelin sisällä oli pölyistä. Katto oli paikoitellen romahtanut. Falerille oli kerrottu artifaktin sijaitsevan pääalttarin suurpatsaan takana pienessä syvennyksessä.
Suuralttari oli toisella puolella yksihuoneista taloa. Ansoja varoen Faler lähti kävelemään alttria kohden.
Varovasti Faler kiersi alttarin ja katsoi suurpatsaan selkämystä. Syvennys oli ja siellä todella oli jotain. Varovasti Faler veti esiin pienen hänen kämmenensä kokoisen hopeataulun. Siinä oli jonkilaista kirjoitusta, mutta Faler ei tunnistanut sitä.
Nopeasti haltia tunki levyn repuunsa ja poistui tuloreittiään pitkin ulos. Mutta matka katkesi ovelle.
Pihalla seisoi mies, juuri ja juuri nähtävästi puiden tuntumassa. Faler katseli hetken miestä. Hitaasti hän paljasti miekkansa.
- Puolihaltia! huusi käheä ja kolkko ääni. Faler puristi miekkaansa. Hiljainen kuiskutus kantautui hänen korviinsa.
Mies seisoi paikallaan jämäkän näköisesti. Garax, Faler kirosi mielessään. Hän pysyi hiljaa, vaikka uskoi miehen näkevän hänet.
- Tule esiin, mies käski vaimeasti, mutta silti erittäin määrätietoisesti. Faler joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa pysäkseen aloillaan.
Mies säsähti ja liikahti eteenpäin.
- Sinulla on voimakas mieli, mies kähisi Falerin suuntaan. - Kuvitteletko etten näe sinua, kapinen varas!
- Pysy kaukana, Faler vastasi ääni särähtäen. Ote miekasta tiukkeni ja hän oli valmiina käyttämään yhden sormuksen loitsuista.
- Osaat puhuakin! Mies nauroi selkäpiitä kylmettävän naurun. - Kaikkea sitä kuuleekin.
- Minä tiedän ongelmia sinulle!
- Niin ne kaikki sanovat. Ja aina ne kuolevat...
Mies hyökkäsi kohti yllättävällä nopeaudelle. Faler hypähti sivuun ja ensimmäinen loitsu, ylimääräinen kestävyys, lämmitti Falerin sisuksia.
- Loitsuja, mies tuhahti ja jatkoi hyökkäystään.
Faler iski nopean pistonsa kohden miehen keskiruumista, mutta hipaisi vain tämän olkapäätä. Mies ei värähtänytkään.
Faler väisti puolestaan miehen nyrkin iskun ja tunki toisen tikareistaan miehen kylkeen kahvaa myöten. Ulvauhdus oli korvia huumaava. Faler ei ollut uskoa tekoaan. Kyljet olivat miehen heikko kohta.
Haltia keräsi rohkeutensa ja lähti hyökkäykseen moukaroiden miekallaan miehen kylkiä minkä ehti.
Taistelu oli ohi yhtä yllättävästi kuin se oli alkanutkin. Faler seiahtui ruumiin ylle katselemaan muinaista Garaxia. Hirviö oli kuollut.
Nopeasti Faler poistui aukiolta.
Häntä vastassa metsän reunalla oli kolme hahmoa, kaikki pukeutuneina pitkiin viittoihin.
- Faler Puolihaltia? keskimmäinen kysyi. Faler nyökkäsi. Käsi ojennettiin. Faler laittoi hopeisen taulun käteen. Käsi vedettiin viitan suojiin.
- Tervetuloa yhteisöön, hänelle sanottiin.
Faler myhyili leveästi, hänet oli hyväksytty.
- Kommentteja otetaan vastaan. Kiitos ja kumarrus jo etukäteen. -
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitustapasi on hyvä. Kerrot mukavasti yksityiskohtia ja tarina kulkee hyvää tahtia eteen päin. Oikeinkirjoituskin näytti hyvältä minun silmääni. Ihan hyvä, joskin hieman mahtipontinen alku, mutta odotan jatkoa innolla. :)