Olen harkinnut maantiedon tai matematiikan opettajan uraa. Toivoisinkin teiltä jo valmiit opet sekä vielä opiskelevat, millainen työtilanne alallanne on? Entäpä millainen on open palkka? Kertokaa myös missä opiskelitte/opiskelette. Kiitos paljon!
opeksi?
...
2245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse en opiskele vielä opettajaksi mutta haaveissa minullakin olisi opettajan ura. Matemaattisten aineiden opettajien työtilanne on tällä hetkellä hyvä, paikoin on pulaa pätevistä opettajista.Opettajien palkathan ei tunnetusti kovin korkeita ole,matematiikan opettajan keskipalkka on 2600 euroa kuussa. Vastavalmistuneen palkka on kyllä paljon alhaisempi luultavasti jotain 2000 euron paikkeilla tai vähän alle. Huomioon kannattaa ottaa myös pitkät lomat. Oulussa voi opiskella kyseisten aineiden aineenopettajakssi.
En ole kyllä ope tai edes alojen opiskelija, mutta sen verran tiedän sanoa, että aineopettajaksi voi valmistua mistä tahansa yliopistosta, jossa opetetaan kyseistä ainetta. Matikan opeksi pääsee siten Oulun lisäksi mm. Jyväskylästä ja Helsingistä.
Matikan opettajilla taitaa tosiaan olla ihan hyvä työllisyystilanne. Maantiedon opintoja suunnitelleen kaverini mukaan sen sijaan maantiedon opettajien työtilanne on aika heikko.
Mainittakoon vielä se, että matikkaa (tai matikan opettajaksi) pääsee opiskelemaan tosi helposti!