Kuuntelin hieman kuvittuneena Hannun kommentteja viestikullan jälkeen, kun toimittaja epäsuorasti kysyi ettei mitalisade taida yhdistetyn osalta vielä loppua. Hannu vastasi jotain tähän tapaan: "Niin mustakin vähän tuntuu siltä." naama virneessä.
Nyt sitten kun piti päästä sanoista tekoihin, niin eipä hyppy = pää toiminut.
Hannulle lisää terapiaa
2
762
Vastaukset 2
- onnea Hannu
Juuri niin Hannu sanoi,ja silloin ollaan oikealla tasolla.Suomalaiset havittelee aina sijoja 10-8 ja niitä on tullut.Hannu havittelee iloisella mielellä ain ykkös sijaa ja niitä on tullut,yksi kisa sinne tänne ei tee mitään.Hannu hiihti parhaiten taas ja olisi tuonut myös miesten hiihdon kultaa jos olisi hiihtänyt niiden kymenettä sijaa havittelijoisen velli housujen kanssa.Häpeäisit kun kirjoittelet tuollaisia.!
- siv_ari sivakoija
Et oikein lessu ymmärrä näitä asioita. Silloin kun Hannu ei odottanut voittavansa, siis siinä sprintissä, niin silloin hän voitti; nyt kun hän oletti voittavansa, hän jäi surkeasti kuudenneksi. Tämä tarkoittaa suomeksi että Hannulla on edelleen päässä vikaa. Leputa sinä hermojasi suviseuroissa vetämällä tovereitten kanssa kessua, minä lähden tästä Dubaihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302206
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160897Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
- 67636
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.153634- 53627
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136586- 4549
- 6534
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463