Olen opiskeleva miehen alku. Tietääkseni kaikki luokallani olevat tytöt yrittävät pelata jonkinlaista silmäpeliä kanssani, mutten jostain syystä uskalla vastata niihin. Jotkut rohkeimmat tulevat jopa puhumaan minulle, mutta silloin puheeni muuttuu kimeäksi jä väriseväksi, enkä osaa jatkaa keskustelua eteenpäin. Vaikka minua on sanottu komeaksi (ja ei; sanoja ei ollut äitini) ja hauskaksi ym. en pidä itseäni ollenkaan komeana.
Olen itseasiassa kiinnostunut eräästä muiden mielestä rumasta ja lihavasta mutta älykkäästä tytöstä luokallani, ja hän on ainoa tyttö jolle uskallan puhua edes jonkinverran vapautuneesti (kaikki tytöt, joista olen kiinnostunut muuten kuin seksuaalisesti ovat olleet henkisesti vahvoja, ei-teinixejä ja älykkäitä, olivatpa he sitten rumia tai kauniita). En kuitenkaan uskalla alkaa ehdottelemaan hänelle mitään, sillä kaverini pilkkaavat ja halveksuvat häntä, enkä kuitenkaan haluaisi menettää pientä, mutta sitäkin parempaa kaverijoukkoani.
Suurin ongelmani on kuitenkin se, etten osaa rakastaa. Aina kun olen saanut jonkun kiinnostumaan itsestäni, ahdistun ja haluan hänestä eroon. Miksi olen tälläinen?
Olen itseasiassa kiinnostunut eräästä muiden mielestä rumasta ja lihavasta mutta älykkäästä tytöstä luokallani, ja hän on ainoa tyttö jolle uskallan puhua edes jonkinverran vapautuneesti (kaikki tytöt, joista olen kiinnostunut muuten kuin seksuaalisesti ovat olleet henkisesti vahvoja, ei-teinixejä ja älykkäitä, olivatpa he sitten rumia tai kauniita). En kuitenkaan uskalla alkaa ehdottelemaan hänelle mitään, sillä kaverini pilkkaavat ja halveksuvat häntä, enkä kuitenkaan haluaisi menettää pientä, mutta sitäkin parempaa kaverijoukkoani.
Suurin ongelmani on kuitenkin se, etten osaa rakastaa. Aina kun olen saanut jonkun kiinnostumaan itsestäni, ahdistun ja haluan hänestä eroon. Miksi olen tälläinen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
älä välitä mitä sun kaverit sanoo, kerran minäkin niitä kuuntelin mutta tärkeintä oli mitä mä olin ite mieltä ja hyvin siinä kävi.. ja sama ongelma mullakin että ensin haluaisin seurustella jne mutta sitten pitäis päästä eroon. ei siinä mikään muu auta kun olla yksin vähän aikaa ja miettiä että mitä sitä oikeastaan elämältä haluaa. kyllä sä tuut vielä tajuamaan että mitä sä tarvitset, tsemppiä sulle!!
Veikkaisin, et sulla ois jotain sitoutumiskammoa? Mulla ainakin itelläni on, ahistun helposti ja inhoan takertumista. Siihen auttaa se, että olet sellaisen kanssa joka oikeasti kiinnostaa ja haluat kaiken onnistuvan hänen kanssaan, eli tässä tapauksessa älä välitä kavereistas.
Kun sitten joskus pääset pidemmälle seurustelussa, mietit vaan niissä tilanteissa että tämä ihminen on kaiken tän arvonen, olo helpottuu kyllä pian. Ja ainahan voit keskustella sen tyttöystäväsi kanssa, joka ymmärtää ehkä paremmin kuin luulet.
Hei,
"En kuitenkaan uskalla alkaa ehdottelemaan hänelle mitään, sillä kaverini pilkkaavat ja halveksuvat häntä, enkä kuitenkaan haluaisi menettää pientä, mutta sitäkin parempaa kaverijoukkoani."
- Anteeksi nyt vain, mutta millainen "sitäkin parempi kaverijoukkosi" oikeastaan on, jos et voi edes kertoa ajatuksistasi tai tunteistasi heille? O.o
"Suurin ongelmani on kuitenkin se, etten osaa rakastaa. Aina kun olen saanut jonkun kiinnostumaan itsestäni, ahdistun ja haluan hänestä eroon. Miksi olen tälläinen?"
- Ehkä pelkäät sitoutua? Tai siis, itse sinunhan se pitäisi tietää, miksi olet sellainen.
Nefru