Onnellisuus on rakastumisessa harvinainen tila.
Valitettavaa, mutta totta. Me rakastuneet, joita sattuu, ollaan "henkisiä masokisteja". Kidutamme itseämme ja tavallaan nautimme siitä kivusta. Aattelin, et jos tehtäis keskustelu, jossa voidaan purkaa asioitamme. Aina tutut ei osaa auttaa, tai ei vaan oo kenelle puhua. Nyt sulla on tilaisuus purkaa.
Muut lukijat voi mahdollisuuksien mukaan auttaa.
Valitettavaa, mutta totta. Me rakastuneet, joita sattuu, ollaan "henkisiä masokisteja". Kidutamme itseämme ja tavallaan nautimme siitä kivusta. Aattelin, et jos tehtäis keskustelu, jossa voidaan purkaa asioitamme. Aina tutut ei osaa auttaa, tai ei vaan oo kenelle puhua. Nyt sulla on tilaisuus purkaa.
Muut lukijat voi mahdollisuuksien mukaan auttaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Haluaisin vain olla sen tytön kanssa....Tapasimme kerran enkä saanut enää toista tilaisuutta. Ymmärtääköhän hän että pidän hänestä todella ja olen syvällinen sisintä rakastava ihminen. Surettaa vain koko ajan, ihan kuin joku läheinen olisi kuollut pois elämästäni.
Etkö voi mennä paikkaan, jossa tyttö oleilee ja voisit tutustua tyttöön? Varmasti voit tavata hänet jossain?
En ole kai hänelle se oikea. Miksi hän siis suostuisi?
En nyt oikein tiiä, että mitä teille on "tapahtunu", mut miksei tyttö vois tavata? Tai miksette voi tavata jossain samassa paikassa, missä hän hengaa ja jutella siinä "ohimennen"? Ei sun tartte heti tunteistas kertoa, mut tutustuminen ois varmaan sustaki kiva. :)
No minä pyysin hänet treffeille, tapasimme ja tutustuimme. Jälkiselvittelyssä tuli sitten ilmi etten ollut ihan oikeanlainen ihminen. Tunteeni hän tietää.
Haluaisin jo unohtaa hänet mutta en tiedä miten?! Sydämessäni on juuri hänen mentävä aukko.
En tajua enään mitä mun jätkäni päässä liikkuu :( hän sanoo että välittää minusta mutta antaa silti toisen kuvan. Ja keksii joka viikko uuden tekosyyn ettei ehdi nähdä mua :(
Hän on niin söpö. En ole koskaan nähnyt vastaavaa hymyä, ja vaikka kukaan muu ei voi ymmärtää hänen ihanuuttaan, se ei minua haittaa. Olen ollut yli vuoden ihastuneena häneen, minä, suosittu ja laajan kaveripiiri omaava häneen, ujoon ja yksinäiseen. Ongelmana vain on se että emme enää edes puhu. Satuimme yhdelle samalle kurssille jossa sain vihdoin syyn puhua hänelle, kun istuin ainoana ihmisenä hänen lähellään. En pystynyt paljoa puhumaan, sillä hän oli niin ujo että menin itsekkin aivan lukkoon. Nyt kurssi on jo ohi emmekä ole vieläkään edes moikkaus väleissä. Masentaa kun yritin jutella ja olla mukava ja niillä tunneilla hän kyllä puhui minulle, mutta kun kurssi loppui hän ei yleensä edes katso ohi kävellessään kohti. En tiedä miten saisin meidät edes jutteluväleihin, kun viime kurssikaan ei auttanut.
Olen varmaan sekaisin kun jatkan hänen peräänsä haikailua, mutta en ole koskaan tavannut yhtä mukavaa ja kilttiä poikaa kuin hän, hän oli kuin nallekarhu, jota aina ohi kulkiessaan teki mieli halata, ja olisin onnellinen jos voisimme olla edes ystäviä, tuntuu kamalalta kun hän katsoo kaukaa minua hymyillen, mutta ei kuitenkaan halua olla edes hyvänpäiväntuttuja...
minä olen tavallaan henkinen masokisti. tavallaan siis nautin siitä tuskasta, joka kalvaa sielua päivästä päivään. olen rakastunut, mutta poika, jota kohtaan tunnen, ei piittaa minusta. olen siis YKSIN. itken usein sitä, kuinka yksinäinen olen, ja tuntuu kuin sydämen päällä olisi suuri kivi, taikka kahleet, mutta se tuntuu hyvältä. tuska tuntuu jotenkin kiehtovalta.