Mikäs se

Pienkerrostalon rappukäytävässä on ollut jo toista vuotta sietämätön hajuhaitta, jonka aiheuttaa rapun eräässä asunnossa asuva epäsosiaalinen vuokralainen. Hänen asuntonsa on itsessään siisti ja moitteeton - tilanne on tarkastettu taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän toimesta viikon varoitusajan puitteissa vuokralaiselle ilmoittaen. Haju aiheutuukin elämästä, jota ko. vuokralainen vastaavanlaisten ystäviensä kanssa viettää - päivät kuluvat alkoholia nauttien ja tupakkaa polttaen. Tämä epäsosiaalisen elämäntavan aiheuttama haju - viina, tupakka ja ruumiineritteet - kantautuu rappukäytävään ja sieltä edelleen muiden asukkaiden asuntoihin. Olemme reklamoineet asiasta taloyhtiön yhtiökokouksessa, hallitukselle ja isännöitsillä lähettäen yli 50 kirjallista reklamaatiota päivinä, jolloin hajuhaitta on ollut selvästi rappukäytävässä todennettavissa, ja tämän lisäksi suullisia ilmoituksia on ollut vähintään yhtä paljon. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut, että tilanteelle ei voida mitään - ei riitä häädön syyksi. Tosin kukaan meistä muista asukkaista ei ole edes häätöä vaatinut, vaan tämän nimenomaisen hajuhaitan eliminointia. Sillekään ei kuulemma voida mitään, vaikka vastaavanlaisia muita hajuhaittoja on yhtiössämme eliminoitu ilmanvaihtoa tehostamalla ja korjaamalla. Siispä onko kenellääkään muulla vastaanlaisia kokemuksia ja miten ja millä keinoin ko. tilanteet on ratkaistu kaikkia tyydyttävällä tavalla?
8549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Viestillä ei ole mitään tekemistä asuntojen hintojen kanssa!

Keskusteluissa ei saa:

-Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista

-Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia

http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/

Äänestä

Eipä noista eroon pääse millään. Tämä on sitä omistusasumisen autuutta: ensin ostat kämpän kuplahinnalla ja sitten saat jonkun porsaan naapuriksesi.

Toivottavsti ei sentään haise esittelypäivänä, kun päätät myydä asuntosi.

Äänestä
  • Viestillä ei ole mitään tekemistä asuntojen hintojen kanssa!

    Keskusteluissa ei saa:

    -Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista

    -Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia

    http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/

    Äänestä

  • Suomi24.fi kirjoitti:

    Viestillä ei ole mitään tekemistä asuntojen hintojen kanssa!

    Keskusteluissa ei saa:

    -Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista

    -Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia

    http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/

    Totta perkeleessä vuokralaisnaapurilla on tekemistä ko. talon muiden asuntojen hintojen kanssa.

    Äänestä

  • spämmääjä kirjoitti:

    -Kirjoittaa rasistisia tekstejä

    http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/

    Äänestä

  • Suomi24.fi kirjoitti:

    Viestillä ei ole mitään tekemistä asuntojen hintojen kanssa!

    Keskusteluissa ei saa:

    -Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista

    -Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia

    -Kirjoittaa rasistisia tekstejä

    http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/

    on kielletty !

    Äänestä

näin:
Uhkaatte vuokralaisen vuokrantajaa, asunnon haltuunotolla.
(Tietysti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan)
Dokumentoitte haita, mahdollisia jatkokäsittelyjä varten.

Otatte asunnon haltuunne ja vuokraatte sen kunnon vuokralaiselle, mikäli ei vuokranantaja ala toimimaan.

Ei se tuon vaikempaa ole.

Äänestä

Kari mennyt on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämäon kirjoitti:

Pienkerrostalon rappukäytävässä on ollut jo toista vuotta sietämätön hajuhaitta, jonka aiheuttaa rapun eräässä asunnossa asuva epäsosiaalinen vuokralainen. Hänen asuntonsa on itsessään siisti ja moitteeton - tilanne on tarkastettu taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän toimesta viikon varoitusajan puitteissa vuokralaiselle ilmoittaen. Haju aiheutuukin elämästä, jota ko. vuokralainen vastaavanlaisten ystäviensä kanssa viettää - päivät kuluvat alkoholia nauttien ja tupakkaa polttaen. Tämä epäsosiaalisen elämäntavan aiheuttama haju - viina, tupakka ja ruumiineritteet - kantautuu rappukäytävään ja sieltä edelleen muiden asukkaiden asuntoihin. Olemme reklamoineet asiasta taloyhtiön yhtiökokouksessa, hallitukselle ja isännöitsillä lähettäen yli 50 kirjallista reklamaatiota päivinä, jolloin hajuhaitta on ollut selvästi rappukäytävässä todennettavissa, ja tämän lisäksi suullisia ilmoituksia on ollut vähintään yhtä paljon. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut, että tilanteelle ei voida mitään - ei riitä häädön syyksi. Tosin kukaan meistä muista asukkaista ei ole edes häätöä vaatinut, vaan tämän nimenomaisen hajuhaitan eliminointia. Sillekään ei kuulemma voida mitään, vaikka vastaavanlaisia muita hajuhaittoja on yhtiössämme eliminoitu ilmanvaihtoa tehostamalla ja korjaamalla. Siispä onko kenellääkään muulla vastaanlaisia kokemuksia ja miten ja millä keinoin ko. tilanteet on ratkaistu kaikkia tyydyttävällä tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu