ja ripiulista. Meille tuli joulun aikoihin, 9kk vanha koira, joka oli meille tulo hetkellä ihan sairaan laihassa kunnossa. ent.omistaja kertoi, että koira ei saanut syödyksi toisen koiran takia?!? No meillä koira saa syödyksi, mutta ongelma on se , että melkein joka päivä koira oksentaa (ruokaa ei tule ulos kylläkään) vaan ainoastaan keltaista vaahtoa.
Toinen ongelma on se, että koira kakkaa ihan kokoajan. Aiemmin kakkasi ihan normaalia kakkaa, mutta nyt on maha löysällä koko ajan. MAtokuureja ollaan anettu korialle kaksi, eläinlääkärin kehotuksesta. Koira on todella laiha, eikä näytä lihovan millään. Pissiikin todella usein, on vinkumassa oven takana ulos vartin välein.
Lääkäriin ollaan menossa taas ensiviikolla,(siellä ravattu jatkuvasti) ja lääkäri ottaa jotain kokeita.. Mutta ajattelin kysellä josko täällä jonkun koiralla olisi vastaavia oireita, ja osaisi kertoa noin edes suuntaa antavasti mihin pitäisi varautua.
Toinen ongelma on se, että koira kakkaa ihan kokoajan. Aiemmin kakkasi ihan normaalia kakkaa, mutta nyt on maha löysällä koko ajan. MAtokuureja ollaan anettu korialle kaksi, eläinlääkärin kehotuksesta. Koira on todella laiha, eikä näytä lihovan millään. Pissiikin todella usein, on vinkumassa oven takana ulos vartin välein.
Lääkäriin ollaan menossa taas ensiviikolla,(siellä ravattu jatkuvasti) ja lääkäri ottaa jotain kokeita.. Mutta ajattelin kysellä josko täällä jonkun koiralla olisi vastaavia oireita, ja osaisi kertoa noin edes suuntaa antavasti mihin pitäisi varautua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
koira voi olla allerginen esim vehnälle. usein kun koira on sille allerginen,niin pysyy laihana koska vehnä ei imeydy kunnolla ja saattaa tulla oksennuksena ja ripulina ulos. ruokavalion vaihto nyt tärkeää. suosittelen kokeilemaan vehnätöntä ruokaa. mitä muuta annatte koiralle?
viestissä, että koira on jo täysin vehnättömällä ruokavaliolla. Ja muutenkin on saanut tarkat ohjeet eläinlääkäriltö tuon ruokailun suhteen. Mitään sairautta siis ei ole vielä löytynyt.
Nyt lähinnä pelottaa voiko kyse olla jostian vakavasta.
netistä koiran diabeteksesta...
Pyydäppä lääkäriä ottamaan ehdottomasti ACTH-testi!!!!!!!!!! Addisons on lisämunuaiskuoren vajaatoiminta (mun.kuori ei tuota tarpeeksi tärkeää kortisolia) ja sairaus matkii muita sairauksia siten ettei aina osata epäillä kyseistä sairautta!! Pahimmassa tapauksessa koiralle tulee Addisons-kriisi ja ilman hoitoa se kuolee nopeasti!!
Oireina mm. oksentelu,ripulointi...
lääkityksenä mm. kortisoni.
Oma koirani sairastaa tätä käsittääkseni perinnöllistä tautia.
Pari ajatusta heräsi tekstistäsi.
"--tulo hetkellä ihan sairaan laihassa kunnossa. ent.omistaja kertoi, että koira ei saanut syödyksi toisen koiran takia?!?--"
En oikein löytänyt tekstistäsi, että voiko koira silminnähden huonosti muutoin kuin että se paskoo koko ajan ja oksentelee. Siis onko yleisvoinniltaan masentunut, apaattinen tms. sitä ajan takaa. Onko koirasi stressaantuneen oloinen?
Tiedän yhden tapauksen, jossa perheen vanhempi uroskoira terrorisoi nuorempaa urosta niin paljon, että nuorempi ei lopulta enää kertakaikkiaan uskaltanut syödä. Ei edes, vaikka omistaja lopulta ymmärsi laittaa koirat ruokailun ajaksi eri huoneisiin. Nuorempi oli niin stressaantunut ja kertakaikkisen alistunut, että se ei vaan uskaltanut. Sen koko olemus oli nuukahtanut ja surumielinen, ja luonnollisesti se oli myös älyttömän laiha. Omistaja joutui lopulta luopumaan nuoremmasta, ja koiralla kesti todella kauan saada itsetuntonsa takaisin. Vasta vajaa vuosi muuttonsa jälkeen se viimein alkoi syödä normaalisti ja saavuttii kokoiselleen koiralle kuuluvat painokilot. En tiedä, onko koirasi stressin alla, mutta jos, niin saattaisi auttaa luoda sille turvalliset rutiinit, ruoat tiettyyn kellonaikaan ja muutenkin pitää mahdollisuuksien mukaan kiinni siitä, että jokainen päivä muistuttaa paljon toistaan.
Sanot, että koira oksentaa keltaista vaahtoa. Tuosta tuli heti mieleen ns. tyhjän mahan oksentelu, koska ruokaa ei ulos tule vaan pelkkiä vatsanesteitä. Koira oksentaa siis ihan tyhjää vatsaansa, eli ruokailuvälit on sille liian pitkät. Saako koira ruoan kerran vai kaksi päivässä vai kuinka? Päivän aterian jako useampaan välipalaan vie tuon oksentelun pois, jos se on tuota tyhjän mahan oksentamista. Jos koiralla on paljon mahan kurinoita, ilmavaivoja tms., niin kannattaa ehkä pyytää lääkäriltä jotain vatsaa rauhottavaa, ettei se ole koko ajan käymistilassa. Myös maitohappobakteereja kannattaa lisätä ruokaan, varsinkin jos syö pelkästään kuivaa ruokaa. Myös esim. apteekin Inupekt forte (kirjoitusasussa voi olla virhe) voisi tehdä sen vatsalle hyvää.
Tuo, että se lisäksi paskoo "koko ajan" ja löysää, kielii siitä, että syöttämäsi ruoka ei jostain syystä sille sovi. Sinuna vaihtaisin ensimmäiseksi sen, mutta varovasti ja hiljaksiin. Ruokinnan totaalimuutos esim. koti/raakaruokaan tuo monelle koiralle avun mitä moninaisempiin vaivoihin. Allergiaa nykyään tuputetaan ensimmäisenä, ja miksei se sitäkin voi olla (mitä koira syö?), mutta kyse voi olla myös esim. imeytymishäiriöstä. Oma vanha urokseni paskoi usean kertaa päivässä ja aina löysää melkein puolitoista vuotta ennenkuin löysin sille sopivat sapuskat. Olen itse raakaruoan vankkumaton kannattaja, mutta en uskaltanut ikänsä nappulaa syönyttää vanhusta enää sille vaihtaa. Eläinlääkäriltä otin kokeeksi imeytymishäiriöistä kärsiville koirille tarkoitetun ruokasäkin ja kappas, poika alkoi voida hyvin ihan silmissä. Kalliitahan nuo pöperöt on, mutta sen pitäisi olla toisarvoinen asia.
Eikä se koira taatusti kerääkään painoa ennenkuin ruokapuoli on kohdallaan. Kaikkihan siltä tulee nyt läpi, kun se koko ajan paskoo eli se ei pysty sitä ruokaansa käyttään hyväkseen. Tiedän tasan, kuinka kurjaa tuo on, mutta ihan simppeleilläkin ratkaisuilla noihin ongelmiin voi löytää apua. Kyse ei välttis ole mistään kuoleanvakavasta, vaikka toki noita veriarvoja jne. kannattaa lääkärin varuiksi antaa tarkistaa.
Hyviä vointeja koirallesi, toivottavasti saatte sen vatsan kuntoon pian!