HÄVETKÄÄ

Tunnen suurta myötähäpeää nuista suomalaishiihtäjien haukkumisista.
Se on pieni rivi miehiä maapallolla jotka voittaa samin ja villen hiihossa,., ymmärtäkää hyvät ihmiset. ennen kuin kehtaatta tuommosia kirjotella.
Veikkaampa, että seuraavissa arvokisoissa . JAUHOJÄRVI,NOUSIAINEN,JYLHÄ JA NÄRVÄINEN ON 4X10 KM VIESTISSÄ MITALEILLA. tämä on pieni kansa. väkilukuunsa nähen hyvä hiihtomaa.
8415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei se valitettavasti ole noin kuin edellä kuvattiin. Muualla maailmalla (Norjaa lukuunottamatta) murtomaahiihto on aika marginaalinen laji. Kyllä Suomessa on maailmassa eniten potentiaalia suhteellisessa lajin harrastajamäärässä ja murtomaahiihdon edellytyksissä yleensä. Tässä suhteessa huippuja kyllä pitäisi tulla aivan eri lailla.

Suomessa on satoja hiihtoa harrastavia urheiluseuroja. Erittäin hyvillä panoksilla tuettu liitto ja valmennustoiminta. Kunnat pumppaavat rahaa seuroille. Ilmaiset ladut hiihtää ja lunta riittää. on hiihtoputkea, alalle erikoistunut urheiluopisto, ym. ym.

Esimerkiksi Japanin TV ei edes televisioinut MM-tapahtumaa ja eikä siellä laduilla ollut edes juuri paikallista yleisöä vaikka oltiin miljoonakaupungissa. Kesi-Europan maissa on vain muutamia hiihtoseuroja pienellä alueella, Italiassa muutamia harrastajia vuoristokylissä jne. yhteiskunnan tukea ne ei juuri saa. Silti pistävät esim. Suomen mieshiihtäjiä päihin monesti 10-0

Suomen hiihto menestyi aikoinaan tunnetuin kepulikonstein ja se paljastui. Kyllä suomalaisen hiihdon menestystekijöiden kriittinenkin arvostelu lienee ihan paikallaan. Nykyeväillä ja näillä harrastajamäärillä meidän kyllä pitäisi pystyä parempaan.

Äänestä
  • yhteiskunnan tukea keski-eurooppalaiset, siellä jos missä rahalla pelataan. Suurfirmat sponssavat valtavilla summilla, vaikkakin ampumahiihto on talviurheilun ykkönen.

    Jääkiekossa tuo mainitsemasi linja pitää. Siinä Suomi on yliinnokkaana muihin maihin nähden. Kokoonsa verrattuna vain Tsekki ja Slovakia ovat yhtä "hurmoshenksiä" kuin suomalaiset.

    Äänestä

Suomi on pieni maa mutta suuri määrä sen hiihtäjistä on karynnyt dopingista.Koko valmennusjohto oli kimpassa kun kokonainen joukkue doupattiin lahdessa.suomi on kierojen ihmisten maa.Valta ja kuuluisuus usein sokaisee ihmisen vilkkpi konsteihin...hyi hyi

Äänestä
  • voi voi voi miten hyvin HÄN voisikaan hiihtää *terveenä* Olisi kai PARAS MIESTEN JOUKOSSA JOPA. VALEHTELUKIN ON SIIS TAKTIIKKAA- OLKAA IHMISET REHELLISIÄ!!!!

    Äänestä

Norja on Suomea pienempi, mutta kumman hyvin he vain osaavat hiihtää. Eivätkä ole kärynneet dopingista niin kuin suomalaiset.

Äänestä
  • "Eivätkä ole kärynneet dopingista niin kuin suomalaiset"

    Mistä arvelet tuon johtuvan?

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    "Eivätkä ole kärynneet dopingista niin kuin suomalaiset"

    Mistä arvelet tuon johtuvan?

    Pieni maa Norja mutta fiksumpaa kansaa ja urheilijat harjoittelevat paljon lujempaa ja urheilujohtokin on kuningaskunnallekin kuniakkaan linjaksta. Siellä ei amatöörit puuhastele vaan johtajat johtaa ja aineisiin ei jäädä koukkuun kuten Suomessa. Norjassa ei ole koskaan kärytty hiihdossa.

    Äänestä

  • harjoittelevat kirjoitti:

    Pieni maa Norja mutta fiksumpaa kansaa ja urheilijat harjoittelevat paljon lujempaa ja urheilujohtokin on kuningaskunnallekin kuniakkaan linjaksta. Siellä ei amatöörit puuhastele vaan johtajat johtaa ja aineisiin ei jäädä koukkuun kuten Suomessa. Norjassa ei ole koskaan kärytty hiihdossa.

    Tarkoitatko nyt sitä, että norskit ei ole käyttäneet dopingia hiihdossa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ARVOSTELIJAT kirjoitti:

Tunnen suurta myötähäpeää nuista suomalaishiihtäjien haukkumisista.
Se on pieni rivi miehiä maapallolla jotka voittaa samin ja villen hiihossa,., ymmärtäkää hyvät ihmiset. ennen kuin kehtaatta tuommosia kirjotella.
Veikkaampa, että seuraavissa arvokisoissa . JAUHOJÄRVI,NOUSIAINEN,JYLHÄ JA NÄRVÄINEN ON 4X10 KM VIESTISSÄ MITALEILLA. tämä on pieni kansa. väkilukuunsa nähen hyvä hiihtomaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu