Virkamiesvalta

Noin vuosi sitten sain kutsun vesitilusjärjestelytoimitukseen (jatkokokoukseen). Kutsu oli lähetetty kaikille noin 12 - 15 eri vesialueen osuuden omistajille. Yhteensä arviolta 1500 - 2500 kutsua. Allekirjoituksena oli Toimitusinsinööri XXXXX XX .

Kutsussa kerrottiin suunnitteilla olevat jako ja yhdistämissuunnitelmien pääpiirteet. Alinna oli lause: “Osakaskunnat pitävät tarvittaessa osakaskuntien kokoukset, joissa päättävät yhdistämisistä sekä uusien osakaskuntien järjestäytymiskokoukset, joissa valitsevat hoitokunnan ja hyväksyvät osakaskunnan säännöt.”

Kutsu vaikutti selvältä ja jäimme odottamaan oman osakaskuntamme päätöstä, tarvitaanko osakaskunnan kokous vai ei. Vetemme omistajista monet, minä muiden mukana, asuvat toisella paikkakunnalla. Noin 700 km:n ajo kokoukseen ja takaisin, ei houkuttele mikäli ei ole varmuutta kokouksen pitämisestä.

Sekä osakaskuntamme säänöissä, että kalastuslaissa annetaan valtuus osakaskunnan kokoon kutsumiselle yksiselitteisesti ainoastaan hoitokunnalle. Pääosa osuudenomistajista arveli varsinaisen kutsun saapuvan, jos hoitokunta toteaa kokouksen tarpeelliseksi. Hoitokuntamme ei kutsunut kokousta koolle.

Nyt olen saanut selville, että osakaskuntamme kokous pidettiin kyseisen toimituksen yhteydessä. Paikalla lienee ollut 4 tai 5 osuuden omistajaa 160:stä. Kokouksessa päätettiin osuuskunnan vesialueiden myynneistä sekä osuuskuntaan liitettävistä alueista. Kaikki sellaisia asioita, joista vain osakaskunnan kokous voi sääntöjen ja kalastuslain mukaan päättää. Kokouksen alussa oli pöytäkirjan mukaan esitetty epäilys osuuskunnan kokouskutsun lainmukaisuudesta. Toimitusinsinööri oli kertonut voivansa kutsua myös järjestäytyneen osakaskunnan kokouksen maalain perusteella milloin tarvetta ilmenee.

Kysymykset:
- Antaako maalaki jollekin oikeuden kutsua kokouksen vastoi osakaskunnan sääntöjä ja kalastuslain kirjainta?
- Onko todella mahdollista kutsua kokous koolle sanamuodolla “tarvittaessa” ?
- Laajemmin sanottuna voidaanko kokouskutsuja tehtailla. Pidetään kokous vain silloin kun paikalla ei ole virkamiesten mielestä väärin ajattelevia ?
- Onko hyvää hallintotapaa kutsua "tarvittaessa" termillä?
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Puolueeton ajattelija kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu