mieltä olette nylpyttävistä koirista?
Nylpyttäjät
Mitäs
4617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koiran omistaja on aina vastuussa koirastaan ja myös velvollinen huolehtimaan, ettei oma koira käyttäydy häiritsevästi muita koiria kohtaan esim koirapuistossa.
Erityisesti uroskoirilla on tapana häiriköidä narttuja, jopa muita uroksia, jolloin tälläisen koiran omistajan tulee huolehtia, ettei koira SAA häiritä muita puistoilijoita.
Tapa on erittäin epämukava ja häiritsevä, en hyväksy, ja jos ei härintää aiheuttavan koiran omistaja puutu asiaan ajoissa, minä kyllä puutun, tarvittaessa jopa lievää väkivaltaa käyttäen.
on koirien luontaista käyttäytymistä, jossa katsotaan paikkaa laumassa, ei häiriökäyttäytymistä
käyttämättä minkäänlaista väkivaltaa, edes lievää.
Keskustelukin asiasta voisi auttaa, ja jos ei muu, niin voithan itse poistua puistosta.
Minäkään en hyväksy nylkyttämistä, en toisiin koiriin, tai ihmisiin. Mutta en myöskään hyväksy väkivaltaa eläimiä kohtaan.
Vaarannat itsesi jos käyt vierasta koiraa löylyttämään, enkä tarkoita että välttämättä pelkästään koiran taholta, myös monet omistajat voivat olla hyvinkin arvaamattomia.
Koirien täytyy saada selvittää arvojärjestys laumassa. Tosin mielestäni asiaan kannattaa puuttua mikäli joku koira hyppii toisten selkään aivan koko ajan eikä kyse ole mistään arvojärjestyksestä.
Myös itse puistosta pois lähtemine on fiksua! Täytyykö aina olla niin "minäminäminä" ettei vaan voi itse mennä pois vaan pitää häätää muut pois??
Kyllä ollaan monta kertaa itse poistuttu puistosta koska toiset urokset (ei leikatut) on alkanu hyppii meidän uroksen selkään (leikattu). Meidän poikaa on alkanut sellainen ahdistamaan joten parempi poistua kun koirakin sitä haluaa.