Minulla

aika omituinen tarina, minä yritän muotoilla sen niin hyvin kuin mahdollista.
Viime yönä, en muista kellon aikaa tarkaan ehkä kahden ja kolmen välillä, minä heräsin siihen, kun en pystynyt liikuttamaan mitään raajoja, vain silmät liikkuivat ja pystyin myös jonkin verran puhumaan. Yhtä-äkkiä minä aloin huomata että jokin lähestyi minua takaa päin, jokin tumma hahmo, todella pelottavan näköinen. Se oli vähintään kaksi metriä pitkä, ehkä mies tai ainakin miehen kasvot sillä oli ja sitten se alkoi pahanilkisesti hymyillä minulle. Se alkoi kyykistyä, hänen kasvonsa alkoi lähestyä minun kasvoja, enkä minä edelleenkään pystynyt liikkumaan. Mutta yhtä-äkkiä, minä automaattisesti aloin rukoilla, kuten lapsena rukoilin tämän: ´´Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika armahda minua syntistä´´. Ette arvaa mitä sen jälkeen tapahtui, sen miehen hymy hyyty, se muuttui vihaiseksi ja hän alkoi mennä kauemmas minusta, kun aloin toisen kerran rukoilla, se hävisi silmän räpäyksessä. Heti kun se hävisi minä pystyin liikuttamaan omia raajojani. Mitenkä tämä on mahdollista, yrittäkää selittää tämä, kun minä en tähän pysty. Minä olen kuullut unihalvauksesta, onko tämä sen tyyppinen?
191752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jep, Suomessahan tätä sanotaan unihalvaukseksi, mut sen jonka näit, on hyvin todellinen.Näistä kokemuksista olis hyvä saada tietoa enemmän, ovat nykyään yleistynyt kovasti.Venäjällä tehty tutkimusta tästä, vaan vaikea saada siitä tietoa, kun tämä mun venäläinen ystävä ei ole päässyt käymään täällä pitkään aikaan..

Äänestä

Hei. Oletko kokeillut viime aikoina spiritismia tai muuten vaan ns.HENKIJUTTUJA? Oliko talla miehella laihahkot kasvot, seka tummat silmat? Loistiko tama hahmo mitaan valoa? Vastaa naihin niin voisin selvittaa mika se on. Uni halvauksen olet kokenut mutta samalla myos olet nahnyt oikean hengen. Unihalvaus voi joskus johtua siita etta henki kay vierailulla. Jos talla miehella on tummat silmat ja kalpea naama han saattoi olla saatana! Han tosin tunnetaan PIENESTA koostaan mutta samalla myos hanella on monta eri muotoa. Pitka seka lyhyt hahmonmuoto. Han omaa usean eri hahmonmuodon. Ja viela yksi kysymys. Oletko ennen kokenut jotain vastaavaa. Odottelen vastauksiasi innolla.

Äänestä
  • näin pitkään, että saat vastauksen.
    En ole kokeilut spiritismiä, enkä muitakaan ns. henkijuttuja. Tummat silmät sillä miehellä ainakin oli, se ei loistanut valoa, pikemminkin imi sitä itseensä. Kasvoja en tarkkaan muista, (ehkä pelon seurauksen takia), mutta se hymy oli todella pelottava.

    Äänestä

  • meni kirjoitti:

    näin pitkään, että saat vastauksen.
    En ole kokeilut spiritismiä, enkä muitakaan ns. henkijuttuja. Tummat silmät sillä miehellä ainakin oli, se ei loistanut valoa, pikemminkin imi sitä itseensä. Kasvoja en tarkkaan muista, (ehkä pelon seurauksen takia), mutta se hymy oli todella pelottava.

    edelleenkin jonkun viisaan apua, joka on tutkinut tällaisia tapauksia. Joka tietää tästä jotakin, olisin kiitollinen jos ilmottaisitte, oliko tämä unihalvaus vai jokin muu?
    Älkää hermostuko, jos en vastaa heti, minulla saattaa mennä huomiseen ennen kuin pääsen nettiin.

    Äänestä

Tämä kokemasi ei ole unihalvausta, vaan oman pimeän puolesi kohtaaminen. Meillä jokaisella on tämä pimeä puolemme, enemmän tai vähemmän esillä tai kätkettynä. Yhtälailla se kuuluu tähän kokemuskehoomme kuin kaikki muukin mitä meissä kokonaisuudessaan on. Jossain aikaisemmassa elämässä tai tässäkin tämänhetkisessä elämässä olemme jättänneet käsittelemättä jotain pimeää, negatiivista eli ns. pahaa, johon olemme olleet fokalisoituneina. Tarkennan, että se 'käsittely' on lyhyesti jutun ymmärtämistä, katumusta ja anteeksiantoa ja myös sen hyväksymistä oppiläksynä sielusi tiellä, jolloin energiasi vapautuvat moisesta painolastista parempaan käyttöön.

Nyt on jostain syystä (sielusi tietää sen) on sinun kohdata jälleen energiakehoosi kätkemäsi 'paha' ja käsitellä se siis pois, jotta pääsisit eteenpäin sielusuunnitelmasi mukaisesti.

Minäkin ja moni tuntemani henkilö on myös kokenut samantapaisen *pimeän kohtaamisen*. Se on todella pelottava kokemus, mutta jota ei oikeastaan tarvitse pelätä: sinäkin löysit automaattisesti oikean keinon päästä vapaaksi siitä eli rukoilit apua Taivaalliselta Isältämme. Tosin on ihan sama millä nimellä kutsuu Korkeimpaa; avun saa aina pyytäessään! Tämäntapaisen 'muistutuksen' jälkeen suosittelen kuitenkin ainakin etsimään näitä jumallisia RAKKAUDEN ja VALON yhteyksiä, elleivät ne vielä kuulu jokapäiväiseen elämääsi, mutta muista, että pelko antaa vain lisää energiaa pelon kohteelle!

Äänestä

Kyseessä todellakin on unihalvaus. Niitä tapahtuu monille ihmisille. Keskustelimme juuri pari päivää sitten tuttavani kanssa näistä. Hänellä oli pari vuotta sitten unihalvauksia, joihin liittyi outoja hahmoja, ääniä yms. Ei tarvitse pelätä, mikään "saatana" ei huoneeseesi tullut vaan olit vielä puoliksi unessa, tästä unihalvaus. Mielesi on hereillä mutta kehosi ei aivan vielä ole valvetilassa. Pelottava, mutta harmiton tapahtuma.

Äänestä
  • unihalvaukset olla noin todellisia. Minulla itselläkin on ollut unihalvauksia, mutta ei näin voimakkaita, mitä tällä kirjoittajalla on ollut.

    Äänestä

kymmeniä kertoja (jopa useita kertoja samana yönä) mutta tuohon en osaa
sanoa mitään,mitään outoa en ole nähnyt
koskaan nähnyt/kuullut (mitä nyt kerran katselin
toiseen suuntaan kuin olisi pitänyt..ihan kun
olisi ollut silmät niskassa tai jotain)
Itse onnistun "pääsemään irti" unihalvauksesta
kun keskityn täysin siihen että saan jotain
sormea liikutettua...

Äänestä

sitä miestä siis... ihan varsin vain.

Äänestä
  • kaksi metriä pitkä, ns. normaalipainoinen, mutta valitettavasti en muista kasvoja niin tarkkaan, vaikka olen miettinyt jo muutaman päivän, mutta minä luulen että sillä oli ehkä suorat kasvonpiirteet. Mutta ne silmät olivat,(en tiedä minkä ihmeen takia ne ovat edelleen mielessäni) olivat joka tapauksessa valkoiset.

    Äänestä

  • se oli kirjoitti:

    kaksi metriä pitkä, ns. normaalipainoinen, mutta valitettavasti en muista kasvoja niin tarkkaan, vaikka olen miettinyt jo muutaman päivän, mutta minä luulen että sillä oli ehkä suorat kasvonpiirteet. Mutta ne silmät olivat,(en tiedä minkä ihmeen takia ne ovat edelleen mielessäni) olivat joka tapauksessa valkoiset.

    kiitoksia ^^ yritän tässä pohtia mikä tai kuka se voisi olla.
    Turhan moni päättelee demoniksi, voihan se joku muukin olla :/

    Äänestä

Joo minä ajattelin jo tulevani hulluksi, mutta meitä on näköjään muitakin. Noin pari viikkoa sitten tapani mukaan nukahdin television ollessa päällä ja automaattisella sammutuksella. Meni vähän myöhille olisiko ollut jotain kahteen asti nukkumaanmeno, mutta olin sitten kyllä todella väsynyt. Vaan sitten aivan varoittamatta heräsinkin aamulla olisiko ollut jossain puoli 7 maissa omituiseen tunteeseen että minua katsotaan jostakin. Automaattisesti sitten vain katsoin television punaiseen palavaan merkkivaloon ja havaitsin siinä jotain omituista. Merkkivalon keskuksesta muodostui hahmo ja se näytti nimenomaan pikkutytön hahmolta (tämä ei ole vitsi. Siis ihan samantyylinen kuin ring elokuvassa) säikähdin jo tätäkin itsessään, mutta vielä enemmän kun hahmo lähti tulemaan suoraan kohti! Merkkivalo siis tuntui kasvavan isommaksi. Tässä vaiheessa alkoi mennä tuskanhiki iholla ja hirvittävä järkytys sydänkin pamppaili varmasti kahtasataa ja paniikkikohtauskin oli lähellä. Sitten hieraisin silmiäni kokeeksi ja katsoin uudestaan, mutta ilmestys ei ollut kadonnut mihinkään. Tein samoin kuin sinäkin eli aloin rukoilla. En tohtinut enää katsoa merkkivaloon vaan käänsin kylkeäni ja yritin kovasti rauhoittua rukoilemalla.

Tästä taisi sitten jäädäkin joko ilmeinen trauma tai jotakin outoa sillä nyt olen herännyt noin 4 kertaa ja aina samoihin kellonaikoihin pakottavaan tuskanhikeen ja pelkoon. Vaikka olisin älyttömän väsynytkin. Olenko jonkin pahan hengen riivaama? Viimeksi viimeyönä heräsin kello 6 aamulla ja en vain voinut olla katsomatta sitä valoa. Myöskin kaverin käydessä yökylässä hänelle tuli sama omituinen tarve katsoa sitä valoa ja alkoipa pelottaakin.

Toivottavasti joku asiantuntija lukisi tämän sillä itse olen pahasti menossa kohti pehmustettua koppia jos en saa (mieltäni?) hallittua.

Äänestä
  • kyseessä on Taajuushyppely. Eli henkiolento siirtyy radioaalloilla tälle taajuudellesi television radioaaltojen avulla. Ei tuo ainakaan mikään Radiotonttu voinut olla, ellei sitten ollut naamioitunut tytön näköiseksi. Sama voi kuulemma tapahtua myös radioista tai pistorasioista.

    Äänestä

  • joku.. kirjoitti:

    kyseessä on Taajuushyppely. Eli henkiolento siirtyy radioaalloilla tälle taajuudellesi television radioaaltojen avulla. Ei tuo ainakaan mikään Radiotonttu voinut olla, ellei sitten ollut naamioitunut tytön näköiseksi. Sama voi kuulemma tapahtua myös radioista tai pistorasioista.

    ..tuon jatkuvan stressaamiseni loppumaan? Olen useana yönä nukkunut nyt huonosti tapauksen takia (toissayönä 5, viimeyönä 4 tuntia). Tiedän että henkiolentoja ei tarvitsisi pelätä, mutta en mahda sille mitään ja ilmeisesti vain vahvistan sitä tällä tavoin.

    Asia alkaa olla kuitenkin jo vakavan häiritsevä enkä tunnu saavan oikein millään keinolla rauhaa siltä ajattelulta että sama voi toistua vaikkapa seuraavana yönä.

    Yritän kovasti myös vakuuttaa itselleni että kaikki oli vain harhaa ja mielikuvitukseni tekee vain tepposia, mutta tuo seikka että herään yleensä aina kello 6 odottamatta syvästäkin unesta saa minut kananlihalle.

    Äänestä

  • ..saisin.. kirjoitti:

    kokeilla ehkä jotakin pyhää esinettä, vaikkapa ikonia. Sinun ei tarvitse olla kiihkouskovainen eikä ortodoksikristitty. Mutta ikonin edessä jos rukoilet iltaisin, niin ehkä se voisi auttaa uniongelmiin, ja lisäksi se pitää ns. pahat henget loitolla.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Olen todella kiitollinen että minulle on tullut nyt ihan asiallisia kommentteja täällä.

    Viime yönä en saanut edelleenkään unta. Rukoilin Jumalalta pitkään ja hartaasti että saisin nyt nukuttua yön rauhassa ja toivoin suojelusta pahoilta hengiltä ja ajatuksilta. Noh pystyinkin olemaan jossain määrin rauhallisempi sillä kokeilin vaihteeksi ottaa tv:nkin pois automaattiselta sammumiselta ja laitoin sen sijaan adventtikynttelikön (tiedän jotain on vialla kun näin joutuu tekemään) palamaan lattiavalona. Siitä huolimatta uni ei ollut tullakseen. Lieköhän syynä sitten liiallisen suureksi jo kasvanut stressi enkä siltä helposti saa rauhaa. Yritän kuitenkin samaa konstia tänäkin iltana josko onnistuisin pikkuhiljaa vieroittamaan itseni tuosta sairaalloisesta pelosta ja levottomuudesta. Pienimmätkin naksaukset ja paukaukset tuntuvat vaikuttavan vahvemmin kuin ne saisivat. Noh minä en luovuta... Aion selättää tuon levottomuuden itsessäni.

    Nyt unirytmi mennyt 3:na viimeisimpänä yönä --> noin 5½ tuntia.. 5 tuntia.. 4 tuntia katkeamatonta unta. Ihme että en silti nukahtele päivällä enkä tahdo sitä univelkaa saada takaisin millään.

    Äänestä

  • vinkistä kirjoitti:

    joudut valvomaan,sitä "säikymmäksi" tulet..
    Yritä puuhastella sellaista mistä pidät
    ennen nukkumaan menoa,niin ei tule mietittyä/pelättyä kokoajan ja
    jotta saisit unesta kunnolla kiini kannattasi vaikka apteekista hankkia
    herbivaalia uniherkkyyttä lisäämään, se ei aiheta riippuvuutta,joten ei kannata
    pelätä sen käyttöä sen takia..rohdosvalmiste
    joka sisältää valeriaanaa,humalaa & sitruunamelissaa..itse olen joskus käyttänyt kun kiireitten takia unirytmi on päässyt "sekoamaan".

    Äänestä

silti rukouksesi auttoi ohi ikävän tilanteen joten ainakin rukouksesi tepsi.

Äänestä

Tervehdys

Kyseessä oli ilmeisesti unihalvaus ja tämähän on normaali psykologinen ilmiö, jota esiintyy melko usealla ihmisellä jossakin vaihetta elämää. Joten ei tuo rukoileminen mitenkään asiaan ole voinut auttaa, vaikkakin tämä näkemäsi "olento" katosikin heti rukouksiesi jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olisi tässä kirjoitti:

aika omituinen tarina, minä yritän muotoilla sen niin hyvin kuin mahdollista.
Viime yönä, en muista kellon aikaa tarkaan ehkä kahden ja kolmen välillä, minä heräsin siihen, kun en pystynyt liikuttamaan mitään raajoja, vain silmät liikkuivat ja pystyin myös jonkin verran puhumaan. Yhtä-äkkiä minä aloin huomata että jokin lähestyi minua takaa päin, jokin tumma hahmo, todella pelottavan näköinen. Se oli vähintään kaksi metriä pitkä, ehkä mies tai ainakin miehen kasvot sillä oli ja sitten se alkoi pahanilkisesti hymyillä minulle. Se alkoi kyykistyä, hänen kasvonsa alkoi lähestyä minun kasvoja, enkä minä edelleenkään pystynyt liikkumaan. Mutta yhtä-äkkiä, minä automaattisesti aloin rukoilla, kuten lapsena rukoilin tämän: ´´Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika armahda minua syntistä´´. Ette arvaa mitä sen jälkeen tapahtui, sen miehen hymy hyyty, se muuttui vihaiseksi ja hän alkoi mennä kauemmas minusta, kun aloin toisen kerran rukoilla, se hävisi silmän räpäyksessä. Heti kun se hävisi minä pystyin liikuttamaan omia raajojani. Mitenkä tämä on mahdollista, yrittäkää selittää tämä, kun minä en tähän pysty. Minä olen kuullut unihalvauksesta, onko tämä sen tyyppinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu