olla yhteishuoltajuudessa, jos isä ei osallistu esim. lapsen takia sairaala ja lääkäri käynteihin? Hänen mielestään 120 eken elatus maksu pitäis riittää kuluihin, yllättäviinkin. Isä hankkii monta kertaa paremmin rahaa ja minä työttömänä yritän parjätä ja samalla hoitaa sairaala kuluja ja siihen liittyviä muita maksuja. En yleensä häneltä enempää tarvikkaan muuta kuin elarit, niin olen tyytyväinen ollut.
Lainasi kuitenkin 20 euroa ja joka piti maksaa takaisin jotta päästiin lääkäriin kun on sen verran kaukana että ei sinne kävellen jaksa.
Mitä mieltä olette ?
Lainasi kuitenkin 20 euroa ja joka piti maksaa takaisin jotta päästiin lääkäriin kun on sen verran kaukana että ei sinne kävellen jaksa.
Mitä mieltä olette ?
Vastaukset 29
Vanhimmat
jurppii, niin voihan sitä yrittää hakea yksinhuoltajuutta, onnistumatta.
Jälleen kerran; jos ylimääräisiä kuluja mm. lääkäri jne. tulee jatkuvasti, voi ensin keskustella lapsen etä-vanhemman kanssa, jollei auta, niin sitten lastenvalvojan luokse uutta sopimusta sorvaamaan.
Isä hankkii, mitä hankkii ja mielestäsi tietty siivu kuuluisiko sinulle/lapselle. Kerta olette luultavasti tehneet elatussopimuksen; katso neuvoa yllä, turhaan haet vertaistukea tältä palstalta.
Eikö elari tuolle summalle 120 120 egeen kuukaudessa. Mihin oman summasi jätit? Eli yhteeensä 240€
tuohon vielä päälle 100€ lapsilisää sekä mahdollisesti yh-korotus.
Ja tosiaan, elatusmuodolla ei sinänsä ole mitään merkitystä noiden maksujen kanssa.
meillä tarhamaksu pelkästään 200 € ja ensi syksynä alkaa jalkapallo. sen lisäksi koko syksy ollut sairaalamenoja. ei helsingissä lapsen lulutus ole 200 € mitä ihmeen tekstiä tää on?.
ja saanko kysyä miksi ei lasketa samalla isän kulutusta? jos lapsen kulutus on pieni, on esim isällään (joka esim tienää 4000€ kuussa) niin onko niin että lapsi syö perunaa ja nuudeleita ja isä samassa pöydässä sisäfilettä????
ei lapsi ole akvaariokala, eikä edes kennelkoira!!!!!
Sinähän laitoitkin oikein tavallisen esimerkkipalkan, 4000€/kk. No juu, jos palkka on tuonsuuruinen niin elatusmaksukin lienee mukavasti päälle minimin.
Vaan eipä ne teidänkään tulot aivan olemattomat ole jos hoitomaksu on sen maksimin 200€. Itselläni hoitomaksu olisi 75€, ne kun määräytyvät tulojen mukaan.
No nyt tulee tietenkin kommenttia että maksu menee sinne 200euroon väkisinkin jos perheessä on kaksi työssäkäyvää. Aivan, mutta se taas puolittaa asumiskulujanne.
En tiennytkään että tarhaikäiset jo aloittavat jalkapalloilun. No, voihan se niinkin olla. Harrastukset tosin ovat aivan vapaaehtoisia.
200 € tarhamaksun palkkaminimiraja per kotitalous on alle 2000€ enpä siis kutsuisi sitä mitenkään mahtavaksi palkaksi. kyllähän sen tietää että kannattaisi olla työtön kuten pariton isä.
200 euron tarhamaksu on mielestäni iso maksu perhelle jossa on vain yhdet normaalit tulot.
ja ei, nykyisessä ilmastossa suurituloiselle isällekään ei "määrätä" paljoa minimiä suurempaa elatusvelvollisuutta, kumma kyllä....jos siis kätäjille saakkaa joudutaan
mutta nehän onkin vaan ne lapsen tarpeet.
voihan vanhemmat syödä vaikka kaviaaria ja juoda 50 euron viiniä joka ilta ruoan kanssa, ja lapsihan se vaan syö purkkipapuja, eikö?
helvetti tätä yhteiskunnan mieslogiikkaa!
hjk:ssa alkaa taaperofudis jo kolmevuotiaille. se on oikein hyvä harrastus yksinhuoltajan ainoalle lapselle!!!!!
ei se työttömällä herkkua ole vaikka elarit ja lapsilisät tuleekin peruspäivärahan lisäksi. Niistä kun maksaa sähkön,vuokran, tv-luvan ja paljon muuta tärkeitä menoja, niin siinä monasti saa pähkäillä kuinka rahat saa riittämään kuukaudeksi. Olen saanut usein vippaila lainaan ja olenkuin olenkin hieman velkakierteessä.
Autoa en omista enkä aio tulevaisuudessakaan autoa ostaa, ajokortin olen jo katkaissut.
Koululainen tarvii usein uusia kenkiä, vaatteita ja urheiluvälineitä, niin kyllä tuo elari ja lapsenlisät niihin riittää. Matkustella ei ole vara. Oishan tuo joskus kiva käydä vanhempia moikkaamassa kun asuvat kaukana, mutta tuskin se työttömällä on mahdollista.
Ja tahallaan en ole työtön, kun olen itse sairastellut vakaviakin juttuja - nyt hivenen aurinko paistaa työsaralla ja onneksi se paistaa ja lämmittää muutenkin. Lapsi kuitenkin on tärkeämpi kuin mikään muu ja jos omat rahat ei riitä lääkäri ja lääkekuluihin niin sille ei voi mitään.Velat maksan aina takaisin ja voin lainata muiltakin, kuin lapsen isältä kun hän on niin pihi. Mun puolesta älköön lainatko mutta voinpa minäkin pimitellä lääkäri asioista lapsen isältä, tuskin hän on niistä kiinnostunut jos ei kiinnosta lainata joskus harvooin tärkeään asiaan.
Näyttäis kyllä Helsingissäkin korkeimman päivähoitomaksun tuloraja olevan 2657€/kk joka on mielestäni kokolailla enemmäin kuin 2000€/kk (kuten väität).
2000€ kuukausituloilla hoitomaksuksi tulee /yhden ansaitsevan perheessä) 124.43€.
Ainakaan työttömän peruspäivärahalla ei tarvitsisi maksaa ollenkaan hoitomaksuja, joten voit päätellä jotain työllisyystilanteestani jos kerron että minun hoitomaksuni olisi n. 75€/kk.
Mikäli siis naisenlogiikkasi (tai laskutaitosi) tällaiseen päättelyyn riittää.
Jos sinun tulosi ylittävät tuon 2657€ kuussa, niin ei silloin tosiaan taida hyvätuloiselle etällekään kovin isoja elatusmaksuja tulla.
isä! sä todella vihaat naisia! pitäiskö ryhtyä homoksi, ellet ole jo ryhtynyt?
Mikä tuossa viestissäni nyt oli mielestäsi naisvihaa? Minä en noita hoitomaksuja ole säätänyt.
Aivan sama onko yh vai yhteishuoltajuus. Meillä ei ole koskaan se toiminut. Yksin olen huoltanut kaikki lapseni ilman mitään ylimääräistä ex miehen avustusta. Ei siltä lapsille liikene kolikon kolikkoa. Hyväpalkkainen mies ja silti elatusavut sossun kautta, kun niitäkään ei meninannu maksaa. Itse olen kaikki lapseni kulut lähestulkoon maksanut omista työttömyyskorvauksistani, kun mies tuhlaa rahansa turhuuteen.
Kyllähän se tietenkin sieppaa, kun itsellä on tiukkaa, mutta siitä huolimatta meille ex-vaimoille ei kuulu pätkän pätkää se, mihin ex-miehemme rahansa hassaa, ei vaikka ne menisivät "turhuuteen".
Se unohtuu helposti, kun eivät asu luona, niin hämärtyy käsitys, mitä eläminen maksaa.
On helppoa jättää lapset äidin hoiviin,ja maksattaa kaikki hänellä, ja vedota siihen, ettei asu heidän luona.
Jännä miten elatusvanhemman maksukyky "alenee" kun lapset eivät ole luona. Kun ollaan perhe, rahaa liikeni useasti lasten haluamiin asioihin.
pätkääkään lapsen asiat! sitä mieltä olen! isä nauttikoon elintasosta vaikka siellä kapakassa sillä aikaa kun valvom itse sairaana sairaan lapsen kanssa miljoonatta yötä, mutta MINÄ, ÄITI varaan myös täydet valtuudet päättää yksin lapsen asioista!!!!!
jos isäkään ei yhtään avusta ja jousta. Äidit vaan tekee, eikä ajattele, et kuuluks tää nyt mun hommiin vai ei.
kyseessa siis mies,. avioissa saman naisen kanssa 4 lasta, hän siis ihmetteli kun kerroin tuosta vanhasta 10% elatussäännöstä, että mitä ihmettä , kyllähän åalkasta menee perheeseen 90% eikä 10!!!
meinasi että nyt on miehet keksineet hyvän sauman helpottaa elämää: kun jättää perheen, äiti hoitaa tylsän ja työlään arjen ja sen lisäksi isän menotkin pienenee...
mutta isät unohtavat että tulee se päivä kun he tajuavat että he eivät ole lapselle OIKEA vanhempi, eikä lapsen rakkaus ole sama vanhempaan joka ei ole arjessa läsnä. ja tämä kuitenkin lienee meille äideille se tärkein...
Siis "RAKKAUSKO EI OLE SAMA MOLEMMILLE VANHEMMILLE" ja että "SEHÄN ON MEILLE ÄIDEILLE TÄRKEIN".....
A P U A
Lapsi rakastaa molempia vanhempiaan yhtäpaljon - aivan varmasti! Jos siihen väliin ei vain elämään katkera äiti-ihminen pääse. Ja noin ajatteleva äiti ei tunnu soveliaalta lapsen huoltajaksi ollenkaan! Äidin jos jonkun pitää vaalia lapsen parasta ja se on kyllä molempien vanhempien rakkaus!
Ja onneksi kyllä lapset vanhetessaan tajuavat elämän todellisuutta ja silloin vääryydellä toiminut-isän-karkoittaja kyllä huomataan. Lapset ovat katkeria aikuisina, jos heiltä on evätty jotain niinkin tärkeää kuin isä!
Oikealle ÄIDILLE tarkeintä on lapsen etu: rakkaus ei ole kilpailtavissa eikä ostettavissa!
Muista
VAIKKA KYNTTILÄSTÄ SYTYTETÄÄN TULI TOISEEN, EI LIEKKI HIMMENE
Kyllä se lapsi rakastaa eniten sitä joka hänestä välittää ja joka häntä hoitaa. Jos mies on livistänyt lapsen ollessa pieni, tuskin se lapsi isää rakastaa yhtäoikeesti kuin äitiä!
Ei sitä rakkautta ole olemassa, ellei sitä ole ansaittu.
Aikuinen olettaa niin paljon asiita ja puhuu lapsen suulla, ettei puoletkaan niistä ole totta ja todellista.
Usein yritetään syyllistää äitiä että vaikeuttaa lapsen ja isän tapaamista. Joskus se on äidin tehtävä ja velvollisuus suojella lasta ikävältä ja jatkuvilta pettymyksiltä ja odotuksilta. Joskus se on oikein, mutta jos isä-lapsi suhde toimii, se on jo eri asia.
Itse en voisi käskeä lapsiani rakastamaan isää, joka heidät on jättänyt, ja yht äkkiä ilmestyy monen vuoden päästä isänä, ja kuvittelee että lapset yhä häntä rakastaa!
mä olen sun kanssa totaalisen eri mieltä ainakin kun erotaan lapsen ollessa vielä pieni!!!!!
Itse olen eroperheestä, mun äiti ja isä aina olleet hyvissä väleissä ja me veljenkans käytiin muksuna viikonloput ja lomilla isän luona. totta kai isää rakastaa, mut totuus vaan on että se vanhempi kenen luona asut on sulle tärkeempi ja läheisempi. Kyl isällä oli kiva käydä kun aina tehtiin jotain kivaa mut kyllä sitä kokoajan vaan odotti et pääsee kotiin! Julmaa mut totta! Nyt mulla on itellä 2,5 vuotias tytär se oli 11kk kun sen isä otti itselleen uudenprheen ja tyttö jäi mun luokse asumaan. sopparit meillä on ja tytär käy isällään. Mä toivoisin et isä ottais säännöllisesti ja vaik kävis joskus sillonkin hakemassa illaksi leikkimään kun ei o ns. sen aika pitää tytärtä, mut ei o , kuulunu ei näkyny ja vk:n loppukin sen on niin kovin helppo perua. Olen sanonu et ymmärtääkö mitä lapselle tekee... mut ei ymmärrä ennen kun lapsikasvaa ja ei kohta haluakkaan mennä isälleen. Minä en missään nimessä haluais et näin käy mut mä pelkään et niin tapahtuu.... Nyt jo huomaa kun isä hakee lapsen ni se muuttuu kun taikaiskusta... tiedän et se tykkää käydä jne... mut niin se vaan on että vanhempi jonka luona lapsi asuu on tärkeämpi, läheisempi ja kyllä vaan myös rakkaampi kun se ketä lapsi näkee harvemmin. Ja mä olen itse tän kokenut ja läpi käynyt. Nyt olen 28 ja vasta nyt olen vähän enemmän lähentynyt isänikanssa vaikka äiti ja mun isäpuoli on mulle läheisempiä edelleen. Tietysti on eri tilanteita mä puhun nyt siitä kun erotaan lapsen ollessa vielä pieni. mä olin ite 3 ja tosiaan mun tytär oli 11kk. Mul ei ole muistikuvia siitä et isä on asunu meidänkanssa ja niitä ei myöskään ole tyttärelläni. Tietysti jos lapsi/lapset ovat vanhempien erotessa jo vanhempia ja vahva side isään on jo muodostunut niin ei ero asiaa muuta tai se kenen luona lapsi asuu!
Tottahan on, että elarit on tarkoitettu lapsen kuluihin ja lähihuoltajan on oma osuutensa siihen kakkuun myös laitettava: esim 120 120 egee tekee jo 240euroa lapsilisä ja yh-korotus, yhteensä siis about 370euroa. Ja ehkä vielä asumistukeakin... Kyllä tämän pitäisi riittä lapsen peruselämiseen kuukaudessa, lukien mukaan lapsen osuuden vuokrasta sähköstä veden kulutuksesta. Ja vaikka uusia vaatteitakin joskus, kun muistaa, että kaikkea ei tarvitse aina saada.
Onko yh:t unohtaneet, että asuttavahan heidän on jossain, vaikka ei olisi yhtään "maksavaa lasta" elarikiistoinen asuinkumppanina?
Jos lapsi sairastaa jatkuvasti taikka pitkäaikaissairautta, siihen on mahdollisuus saada kelalta vielä hoitotukea sekä sosiaalitoimistosta toimeentulotukea.
Tämä asia ei ratkea ap:llä täällä vinkumalla eikä missään tapauksessa pohtimalla yhteis- vaiko yksinhuolto, sillä kun tässä asiassa ei ole mitään merkitystä! Suunnataan energia omiin asioihin ja lapsiin, eikä aina sinne etävanhemman elämäntilanteen ja talousasioiden taikka ruokalistan pohtimiseen!
Aurinkoisia kevättalven päiviä toivottaa "yh-äiti ilman ongelmia"
Tämä asia ei ratkea ap:llä täällä vinkumalla eikä missään tapauksessa pohtimalla yhteis- vaiko yksinhuolto, sillä kun tässä asiassa ei ole mitään merkitystä! Suunnataan energia omiin asioihin ja lapsiin, eikä aina sinne etävanhemman elämäntilanteen ja talousasioiden taikka ruokalistan pohtimiseen!
Kuulehan sädetikku :
EN OLE AiKONUTKAAN ratkaista ongelmaa täällä,(varsinkaan sun avullasi) kunhan kirjoitin. Olen ratkaissut jo tuon rahapuoli asian. Mietin muutenkin tuota yhteishuoltajuutta että mitä se muuten oikein tarkoittaa: kun olin sairaalassa itse, niin isosisko hoiti pienempäänsä kun isi ei millään voinut olla töistä pois. Eikä isi osallistu muutenkaan lapsen asioihin, joululahjaksi ostelee jotain ja kirpputori akuja, siinähän sitä on.
Mitä eroa (hyötyä) on yhteis- ja yksinhuollolla? Pohdit tätä.
Sillä ei todellakaan ole tekemistä ELATUKSEN kanssa eikä myöskään TAPAAMISOIKEUDEN kanssa.
Eli vaikka toisella vanhemmalla olisi yksinhuoltajuus on lapsella(!) kuitenkin tapaamisoikeus toiseen vanhempaan. Ja elatusvelvollisuuteen (tai maksun suuruuteen) ei vaikuta se onko yksin- vai yhteishuoltajuus.
Mihinkä sitten tuo käsite-ero vaikuttaa..
Tässäpä määritelmää.
Yhteishuollossa olevan lapsen vanhemmat päättävät YHDESSÄ
- lapsensa nimestä
- passista
- asuinpaikasta
- uskontokunnasta
- koulutuksesta ja
- terveydenhuollosta sekä
- lapsen omaisuuden käytöstä
Yhteishuollossa kummallakin huoltajalla on oikeus saada tietoja lapsestaan viranomaisilta, mm. päivähoidosta, lääkäriltä, opettajilta ja poliisilta. Lähivanhemman kuoltua lapsi siirtyy automaattisesti toiselle yhteishuoltajalle, samoin lapsen perimän omaisuuden hallinta.
Yksinhuolto
Yksinhuolto tarkoittaa sitä, että toisella vanhemmalla on yksin päätäntäoikeus lapsen kaikista asioista. Huollosta erotetulla vanhemmalla ei ole mitään oikeuksia lapsen asioista päättäessä eikä hän saa tietoa lapsen asioista viranomaisilta ellei yksinhuoltaja anna siihen lupaa.
Huoltomuoto ei vaikuta lapsen oikeuteen tavata muualla asuvaa vanhempaansa eikä vanhemman velvollisuuteen huolehtia lapsen elatuksesta.
en siltikään ymmärrä.
Yhteisshuollossa kun ollaan niin, eikö isän pitäisi kiinnostua sairaan lapsensa asioista, kun ei sekään kiinnosta. Ja ottaa välillä lapsi esim. viikonloppu kylään, kuten monet muutkin yhteishuollossa elävät vanhemmat tekee niin ja tietenkin jos lapsi on yksinhuollossa.
Niin.. tuo huolto kun ei vaikuta oikeastaan muuhun kuin, että jos esim. olet hankkimassa lapselle passia, niin siihen tarvitaan yhteishuollossa toisen vanhemman suostumus. Tai jos vaikka perustat lapselle tilin pankkiin, niin siihenkin tarvitaan yhteishuoltajuudessa toisen vanhemman suostumus.
Yksinhuollossa toisen vanhemman suostumusta ei tarvita, eikä edes kysytä.
Tuo mitä pohdit tapaamisista eli esim. että lapsi menee viikonloppukylään, niin se määritellään ns. TAPAAMISsopimuksessa (eri juttu kuin huoltajuussopimus). Ja sopimushan tarkoittaa sitä, että molemmat pitävät siitä kiinni. Ja se mikä usein unohtuu tapaamisia sopiessa, niin ei se ole isän oikeus tavata lastaan vaan lapsen oikeus tavata isäänsä. Ja tarvitsethan sinäkin vapaan viikonlopun, että jaksat eteenpäin.
Aiheesta kannattaa lukea lisää Yhteis- ja yksinhuoltajien liiton sivuilta. Siellä neuvotaan miten tuollainen sopimus kannattaa tehdä (aika yksityiskohtaisestikin).
http://www.yyl.fi/index.php?page=ero&sivu=tapaamiset
Jos etä ei ole millään tavalla kiinnostunut lapsesta (nimenomaan lapsesta!), se on valtavan suuri loukkaus lähivanhempaa kohtaan. Yksinhuoltajuus- nimike yhteishuollon sijaan kertoo että olen lähi, ja olen sitä yksinäni. Arvokysymys minusta.
Minä suosittelen (ja matkasaarnaan) raskaana oleville avoäideille yksinhuoltoa alusta saakka koska kokemus on opettanut, mitä yhteishuolto pahimmillaan voi olla: kiusantekoa, uhkauksia, kiristystä, käräjöintiä, välinpitämättömyyttä lapsista jne. Minä sorruin yhteishuoltoon liittomme puolessa välissä - heikkona hetkenä raskaana ollessani, koska "lapset eivät tuntuneet muuten isän omilta" ja samaan aikaan vaihdoin myös lasten sukunimet isän nimeksi samasta syystä. Isä käytti aseenaan tuttavapiirissämme tapahtunutta kuolemantapausta... "jos sinäkin kuolet niin joudun taistelemaan lapsista" :D
Jälkeenpäin olen naureskellut itselleni; tyhmyydestä/naiviudesta sakotetaan! ;)
Jos eronneen parin välit ovat hyvät, ei paperisopimuksilla tai huoltajuusnimikkeillä ole mitään merkitystä, vaikka ne kirjattu olisikin.
Osa avoliittojen ja -erojen sekä au-lasten tuomista ongelmista voisi ratkaista jo ennakkoon neuvolakäynnillä, raskauden aikana.
Jos odottava äiti ei ole virallisesti naimisissa, yhden neuvolakäynnin tarkoitus voisi olla isyys-, huolto-, tapaamispaperien täyttö ennakkoon, ja sopimus astuisi voimaan lapsen synnyttyä. Kornilta kuullostaa, mutta onko jollain parempi idea? :D
Jos alustava huolto-/tapaamishulabaloo siirtyisikin lastenneuvolan toimenkuvaan, pois lastenvalvojan paketista, se voisi rauhoittaa tilanteita paljon.
(Pohdintoja taas..saa tyrmätä) :D
mutta ihmeen typerä juttu tuo on, että tilin avaamiseen tarvitsee molempien huoltajien allekirjoitukset. Jos äiti avaa lapselle tilin, niin mitä se isälle kuuluu, oli yhteishuoltajuus tai mikä? Ja vaikka kuuluiskin, niin miksi se ei isälle kävisi? Teoriassa, jos äiti haluaa avata sen tilin omaan lähipankkiin, niin isän täytyy matkustaa kyseiselle pankille allekirjoittamaan ties kuinka pitkältä.
Tosin meidän pankissa vain sanottiin, että isän täytyy tulla allekirjoittamaan paperin kun ehtii, eikä ole muutamaan vuoteen vielä ehtinyt. Toimii tuo tili näköjään ilmankin toista nimeä.
mä olen tilanteessa jonka koen melkosen tukalaksi... mulla yhteishuoltajuus ex-miehen kanssa, lapsi asuu mun luona ja pitäis käydä isällään jokatoinen vk:n loppu isä ei kuitenkaan noudata sopimusta joka on virallisesti lastenvalvojan luona allekirjoitettu.... Yhteishuoltajuus tarkoittaa myös sitä että isällä on yhtäläinen vastuu lapsesta kun äidillä koskien kaikkea mikä liittyy lapsen huoltoon. Jos sopimus ei toteudu (isä laiminlyö) sopimusta voi äiti silloin hakea yksinhuoltajuutta, minulle lastenvalvoja tätä ratkaisua asiaan ehdotti, tosin meillä ei toimi millään tavoin tämä ns.yhteishuoltajuus... isä luulee voivansa päättää milloin lapsi menee hänelle eli ainoastaan kun hänelle sopii... riitoja kokoajan ja isä haukkuu minut vähänväliä. minä henk.koht haluan että lapsellani on isä elämässään ja haluan etta viikonlopputapaamiset jatkuvat niin kauan kun lapsi itse niin haluaa, mutta kuitenkin tässä tilanteessa kaikille on parempi että minusta tulee yksinhuoltaja... loppuis nämä riidat joista lapsi kuitenkin eniten kärsii, ja isä kuitenkin saa olla lapsen kanssa sitä en voi enkä edes halua estää!!! tässä on paljon enemmänkin yksinhuoltajuutta puoltavia asioita mutta en niitä nyt jaarittelemaan rupea. pointti on kuitenkin se et kun sulla on yhteishuoltajuus lapsesta ja vaikka lapsi tapaisi toista vanhempaa vain vk:n loppuisin on tämä ns. etävnhempi yhtälailla vastuussa lapsesta kuin lähivanhempi ei ainoastaan silloin kun pitää tehdä ns.päätöksiä ja yhteishuoltajuus sopimusta ja tapaamis oikeutta pitää noudattaa.
Nimittäin sellainen etuus kelalla on, ja sen siihen oikeutuksesta ei monet lääkärit ymmärrä kertoa. Tekee kuitenkin jo 79 euroa kuussa. Me saamme hoitotukea jo kolmatta vuotta.