ihan selvää..

se että nintendon ja sonin konsolit hajoavat aina käsiin.
3517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kerro lisää kotioloistasi.

Äänestä

   

Seitsemän kertaa kuoleman punakehällä
perjantai 23.02.2007

Kauhutarinat Xbox 360 -konsolien salaperäisistä äkkikuolemista saavuttivat eilen eräänlaisen huipennuksensa, kun San Jose Mercury News -sanomalehden peliblogia pitävä Dean Takahashi raportoi utahilaismiehestä, jolla epäonni on osunut kohdalle seitsemän kertaa. Valkoisten tornien joukkokuoleman keskellä elävä Rob Cassingham ei kuitenkaan ole kuka tahansa tallaaja, sillä hän pyörittää 5 000 asukkaan pikkukaupungissa kuuden konsolin pelihallia. Bisnes kuihtui kasaan marraskuussa 2006.

Xbox-faniksi itseään nimittänyt Cassingham jaksoi sitkeäsi lähettää kerta toisensa jälkeen pimenneitä konsoleita takuuhuoltoon. Seitsemäs kerta mursi kuitenkin kamelin selän. Cassinghamin mitta oli täynnä.

"Kun se seitsemäs konsoli palaa huollosta, aion myydä sen", Cassingham kertoi Dean Takahashille. "Tililläni on 12 000 Achievement-pistettä, joten onhan koneesta vaikea luopua. Tupakoinnin lopettaneena olen kuitenkin selvinnyt pahemmasta. Minulla on ollut pelikoneita Colecon kotikonsolista lähtien. Minun ei ole tarvinnut lähettä yhtäkään omistamaani konetta huoltoon ennen tätä. Xbox 360:lla pelaaminen on kyllä ollut mahtavaa ja Xbox Live on hieno palvelu. Mutta se konsolin luotettavuus..."

Rob Cassinghamin seitsemästä Xbox 360 -konsolista kolme oli kotikäytössä ja loput pelihallissa. "Ei niitä kukaan moukaroitu vasaralla", Cassingham luonnehtii.

Otettuaan suutuspäissään yhteyttä Takahashiin, Cassingham, 42, on sittemmin hieman rauhoittunut. Hän on päättänyt sittenkin pitää vaihtokoneen.

Tuomas Honkala (Pelit)

Keskustele uutisesta


En vieläkään uskalla luottaa xbox 360 konsoliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pässinlihaa.. kirjoitti:

se että nintendon ja sonin konsolit hajoavat aina käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu